Kirja-arvio: Noaidin tytär

Kirjoittanut Q_Black - 2.5

Tämän ainakin luki hetkessä! Kirja on melko ohut ja helppolukuinen joten ei tämän kanssa ainakaan tarvitse märehtiä. Tykkäsin suuresti kirjan aloituksesta jossa oli selvästi aistittavissa normaalin lukiolaisnuoren elämän kaikkine onnistumisineen ja epäonnistumisineen, ja jotenkin salaa toivoin, että koko juonikuvio olisi keskittynyt sen ympärille vaikka onhan se sanomattakin selvää ettei se nyt oikein ole mahdollista kun on kyse saamelaismytologiasta. Kirja oli musta alusta loppuun melko tasapaksu. Välillä tuntui, että lukiolais-tytön ja lappi-tytön osiot kirjoitti eri ihminen. Pariin kertaan joudun kelaamaan lukemaani taaksepäin koska jotkut asiat tapahtuivat aivan merkillisesti ja piti jäädä miettimään miten mikäkin juttu oikein menikään eli hiukkasen sekavuutta aistin muutamassa kohtaa. Aura oli melko erikoinen tyttö, johon pystyn joltain osin samaistumaan, mutta muut hahmot jäivät minulle todella etäisiksi koko kirjan ajaksi. Kyllähän tällä itseään viihdytti sen aikaa kun sivuja riitti, mutta ei tämä kirja oikein jaksanut ihastuttaa ainakaan minua. Jatko-osan mahdollisesti kuitenkin luen.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Noaidin tytär

Essi Tammimaa Julkaistu: elokuu 5, 2013
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasia, nuoret
Avainsanat: kotimainen

Sidottu.

”Äkkiä huomaan liikkuvia varjoja metsässä. Ne lähestyvät molemmilta puolilta. Sydämeni alkaa hakata. Näkyjeni laukkaavat sudet. Nyt ne vaanivat minua.”

Aura on oikeastaan ihan tavallinen 16-vuotias tyttö, yhtä asiaa lukuun ottamatta. Hän on alkanut nähdä näkyjä. Pahaenteiset näyt susista ja soturitartytöstä ajavat hänet kirjoittamaan ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Langennut enkeli (Langennut enkeli, #1)Ansa (Mahtavat 12, #2)Vaikea taival (Selviytyjät, #4)Paholaisten valtakunta (Savuvarkaat, #2)Labyrinttitaistelu (Percy Jackson, #4)
Paikalla 1 jäsen ja 33 vierailijaa
KiLLPaTRiCK
Uusin jäsen: Ruska
Jäseniä yhteensä: 9376