Jänkäjärven syöverit (Aigi-saaga #1) - Ante Aikio6

Kirja-arvio :: Jänkäjärven syöverit

Kirjoittanut Hiistu

"Jänkäjärven syöverit” tutustuttaa lukijaansa saamelaiseen muinaisuskoon noidaksi mielivän Aigi-nuorukaisen seikkailujen avulla. Kirjan päähenkilö Aigi on saamelaisnuorukainen, mahtavan lentonoita Vuolabin viimeinen elossa oleva jälkeläinen. Hänellä on läheiset välit haltijakansoihin ja heitä auttaessaan hän päätyy toistuvasti vauhdikkaisiin seikkailuihin, joissa hänen rohkeuttaan ja neuvokkuuttaan koetellaan. Seikkailuillaan Aigi oppii tarvittavia taitoja ja tietoja tullakseen jonain päivänä esi-isänsä kaltaiseksi suurnoidaksi. Kirja alkaa verkkaisesti. Aluksi esitellään tarinassa esiintyvät taruolennot sekä maailman rakennetta, jotka samat asiat toistetaan vielä myöhemmin tarinassa. Olennoista on myös neljä kaunista väripiirrosta. Tarumaailman esittelyn jälkeen seuraa vielä selostus, kuinka Aigi päätyi aikoinaan kasvatiksi myyttiseen Saivonmaailmaan, vaikka varsinaisissa seikkailuissaan Aigi onkin jo varttunut ja palannut ihmisten maille. Ensimmäinen kahdesta ”varsinaisesta” seikkailusta on napakka, tarinaperinteitä kunnioittava kertomus vuoden ensimmäisestä auringonsäteestä kisaamisesta. Jälkimmäinen, loput eli suurimman osan kirjasta kattava seikkailu on kertomus Aigin lapsuudenystävän, Risten-nimisen gufihtarneidon pelastamisesta. Jos päämääränä olisi pelkästään ystävän pelastaminen, saattaisivat seikkailun moninaiset vaiheet tuntua jopa turhauttavilta. Sen sijaan tulevan noidan kasvukertomuksen näkökulmasta juoni on hyvin jaksotettu. Juonenkäänteet myös noudattavat tarinan mytologisen maailman lainalaisuuksia: esimerkiksi tärkeitä tietoja saadakseen on tehtävä lovimatka. Pitkällinen uskomusmaailman ja muun elämänmenon esittely vuorostaan tulee ymmärretyksi, kun kirjaa tarkastelee vetoomuksena saamelaisen kulttuuriperinnön puolesta. Kuten kirjailija jälkisanoissaan sanoo: ”Toivottavasti Aigi-saaga saa omalta osaltaan sinut kiinnostumaan saamelaisesta muinaisuskosta.” Paikoin halu kertoa mahdollisimman paljon pohjoisen elämästä on tarinalle jopa rasite, tekstin sävyn muuttuessa turhan luennoivaksi. Toisaalta kirjan avoimen opettavaisessa otteessa on jotain kunnioitusta herättävää. Tarina opettaa lukijalle muun muassa elämänasennetta: oma kohtalonsa ja paikkansa maailmassa on hyväksyttävä ja asiat otettava kuten ne annetaan, tyynesti ja turhia murehtimatta: ”Kukaan meistä ei ole vallitsevaa maailmaa suurempi.” Vastoinkäymisetkin kasvattavat Aigia henkisesti. Tekstissä käytetään joitain Lapin elämään liittyviä sanoja, joista on koottu loppuun lyhyt sanasto. Oman tunnelmansa tarinaan antaa tapa käyttää saamenkielisiä paikannimiä: siten Inari-järvikin on tarinassa Anar-järvi. Toisaalta tekstissä on myös kuluneita ja tarinamaailmaan kenties epäsopivia kielikuvia, esimerkiksi jotain tapahtuu ”niin nopeasti, ettei kukaan ollut ehtinyt kissaa sanoa”.  Myös murteen käyttö dialogista hämmensi, sillä pelkästään yksi henkilöhahmoista puhuu selvästi murtaen. Miksi juuri hän?   Kirjan ympäristökuvaus on tarkkaa, mutta itse olisin nauttinut maalailevammasta kuvailutyylistä. Olen tottunut myös tunnepitoisempaan ja välittömämpään henkilökuvaukseen ja päähenkilö tuntuikin pitkään kovin etäiseltä. Aigista kerrotaan aluksi kuin sankarista keskittyen hänen tekoihinsa ja jännittäviin tapahtumiin. Lisäksi kerrontatyyli antaa henkilöhahmojen ajatuksista hyvin analyyttisen vaikutelman: tilanteessa kuin tilanteessa henkilöt, mukaan lukien Aigin Njaiti-ajoporo, mietiskelevät, suunnittelevat ja tekevät päätöksiä. Jälkimmäinen seikkailu onneksi paljastaa päähenkilöstä henkilökohtaisempia puolia ja koin tutustuvani häneen paremmin. En olisi alun perusteella uskonut, mutta lopulta nautin eniten tarinan ihmissuhdekuvauksesta, jossa on varsin realistista haikeutta. Minua häiritsi aluksi, että tarinan hahmot vaikuttivat jakautuvan mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin, päivä- ja yöpuolen edustajiin. Mieluisan poikkeuksen tekevät noidat, jotka voivat alkujaan olla hyviä eläväisiä mutta katkeroituessaan sortua julmuuksiin ja vuosituhansien mittaisiin kostonkierteisiin. Myös joidenkin ”pahojen” olentojen vaikuttimille osoitetaan tarinan aikana ymmärrystä: otukset vain haluaisivat saada päähenkilöstä itselleen maittavan aterian. Lukijan ei tarvitse etukäteen tuntea saamelaiskulttuuria ja -muinaisuskoa, sillä kirja kyllä esittelee niitä siinä määrin kattavasti ja kerraten, että tarinassa pysyy vaivatta mukana. Riittääkin, että aihealueesta on sen verran kiinnostunut, että tulee tarttuneeksi tähän kirjaan. Tämän kirjan luettuaan Lapin uskomusperinteestä ammentavaa lisälukemista saa esimerkiksi Samuli Paulaharjun kirjasta ”Tunturien yöpuolta”. Myös Aigin seikkailuille on ilmeisesti suunnitteilla jatkoa ja hyvä niin, sillä tämä kirja vaikutti vasta tutustumiskäynniltä Aigin maailmaan.  

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Jänkäjärven syöverit

Sidottu.

Uuden Aigi-kirjasarjan ensimmäisessä osassa Jänkäjärven syöverit päähenkilö on nuori Aigi. Hän on ihmisen poika, suuren lentonoidan Vuolabin sukua, mutta hän on kasvanut Eläväisten maailmalle käänteisessä Saivomaailmassa. Aigin matka saamelaisen mytologian maailmoissa alkaa kilvoittelulla kevätauringon ensisäteestä ja jatkuu sukelluksella Saivomaailmaan etsimään lapsuudenystävää. Vauhdikkaalla taipaleella on apua gobmien, skaimmadasten ja muiden voimaolentojen tuntemuksesta. 

Jänkäjärven syöverit on erilainen fantasiatarina. Teos pohjautuu ikiaikaisen taruston hahmoihin. Kirjan kuvituksessa aurinkoinen Njavezan, kylmänkalpea Hahtezan, väkivahva Stallu ja hukutetun ihmisen haamu Vesiraukka saavat ensimmäistä kertaa ulkoiset piirteet. Voimakas luontoyhteys, neuvokkuus, rohkeus ja myyttiset voimat ovat aina olleet läsnä saamelaisuudessa. Värikäs uskomusmaailma yritettiin aikoinaan tuhota, mutta Aigi-saaga ammentaa henkensä sitkeästi säilyneestä perinteestä kuin se olisi ikuista totta. Noitamaisen kiehtova kirja langettaa lukijansa loveen.

Kirjan esittelyvideo.