Kirja-arvio: Marina

Kirjoittanut The Big Bad Wolf - 4.0

Rakastuin erittäin syvästi Carlos Ruiz Zafoniin, kun puoliksi vahingossa ostin Tuulen varjon käytettynä pokkarina divarista. Enkelipeli seurasi samalla radalla, mutta Taivasten vanki jämähti hiukan vähemmän tasokkaaksi. Marinalle en siis osannut kunnollisia ennakko-odotuksia asettaa. Kieli on kaunista ja soljuvaa. Etenkin aiemmissa kirjoissa ihailin kateellisena kilometrin pituisia taitavia lauseita, joiden ymmärrettävyys ei hälvennyt ja jotka eivät takunneet puolivälissä. Kauniit kuvat, jotka Zafon lukijan eteen maalasi Barcelonan kaduista toimivat minulle. Kellarit ja kartanot, kaikki karumpi, sisäoppilaitoksen huoneet ja viemärit saivat tietyn houkuttelevan värisävyn. Kaikki Zafonin kirjat ovat itsensä värisiä... Niin kaunista. Juoneen oli ynnätty yleisimmät herran kirjoissa esiintyvät elementit, herkkä pika, joka tapaa tytön, pakkomielteestään juopunut hullu nero, mielenkiintoinen ihminen, jonka tarinaa ratkotaan ja pieni siivu omaa elämää, joka yllättäen myös sattuu. Unohdettujen kirjojen hautausmaa Marinasta oli jätetty pois, mutta asia on annettavissa anteeksi. Olen itkenyt jokaisessa Zafonin kirjassa ja itkin tässäkin. Ihan Marina ei Tuulen varjon ja Enkelipelin tasoa ole, mutta loistava tarina kauniissa kansissa. Tämäkin täytyy tulevaisuudessa omistaa.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Marina

Carlos Ruiz Zafón Julkaistu: kesäkuu 17, 2013
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: kauhu, maaginen realismi

Alkuteos ilmestynyt 1999. Suomentanut Antero Tiittula. Sidottu.

Kuljeskellessaan Barcelonan kaduilla Oscar kuulee lumoavan aarian hylätyltä näyttävästä huvilasta. Hän pujahtaa sisään ja tutustuu Marinaan, joka asuu talossa yhdessä surun murtaman leski-isänsä kanssa. Marinasta ja tämän isästä tulee Oscarille kuin uusi perhe, mutta Marina kantaa salattua surua.

Nuoret alkavat seurata läheisellä hautausmaalla käyvää salaperäistä, mustaan harsoon ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Kahdeksan puraisua: NovellejaSattumiaKylmä ihoGolemMinun kansani, minun rakkaani (Keltainen kirjasto, #219)
Paikalla 2 jäsentä ja 50 vierailijaa
Pisania, Kuurankukka
Uusin jäsen: Irma Niemiaho
Jäseniä yhteensä: 8737