Tämän kirjan jatko-osa on pakko lukea, jäi sen verran koukuttavaan kohtaan. Theo Lawrence on erinomainen lisä kirjailijoiden kirjaavaan jengiin, ja hänen ensimmäisen sarjansa tarina pärähtää käyntiin ja vetäisee mukaansa sen verran varoittamatta, ettei sitä ehdi edes tajuta. Tässä kirjassa minua kiinnosti eniten tulevaisuudenkuva, jonka Lawrence oli luonut. Kieltämättä hän on onnistunut tässä todella hyvin. Itselle tosin pisti välillä hankalaksi ymmärtää tiettyjä ympäristöjä, kuten Keskusaukiota. Kosketustaulut, biometrit, turvaverkko... neroa! Tilanne, josta tarina lähtee liikkeelle, herättää kysymyksiä jo heti alusta alkaen. Fiksusti toimittu: lukijan on pakko jatkaa eteenpäin. Harmillisesti ainoastaan Ariaan pääsi kunnolla sisään, onhan tarina hänen silmillään ja mielellään kirjoitettu. Hunter jäi jollain tavalla etäiseksi, vaikka kykeninkin näkemään hänet ja hänen lihaksensa tapahtumien kulussa. Turk veti mielenkiintoni epäilemättä. Arian perhe on kammottava, julma ja itsekäs; tuntui hyvältä, ettei Aaria jäänyt kumartelemaan heidän polviensa eteen. Nerokas, uudenlainen dystopia, joka sysäsi ideaa myös omalle kirjoitukselle. Onnistui myös ponnistamaan kriittisen siiviläni läpi suosikkeihini!
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Salatun voiman kaupunki

Theo Lawrence Julkaistu: elokuu 21, 2013
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: scifidystopia, fantasiaurbaani fantasia, romantiikka, nuoret
Avainsanat: tieteisfantasia

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. Kansi: Tex Hänninen. Sidottu, kansipaperi.

Maaginen kahtia jaettu kaupunki. Poliittista kapinaa. Ikuista rakkautta?

Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, joiden yltäkylläisen elämän mahdollistaa vain katutasossa, ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla kurjaliston joukossa majailevilta mystikoilta salaperäisesti hankittu energia. Yläluokan ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

NokkosvallankumousPimeä sydän (Mystic City, #2)Kohtalot (Viillot, #2)Fullmetal AlchemistLumotar
Paikalla 1 jäsen ja 30 vierailijaa
Rinja
Uusin jäsen: touko kumpulainen
Jäseniä yhteensä: 9327