Athenen merkki (Olympoksen sankarit #3) - Rick Riordan10

Kirja-arvio :: Athenen merkki

Kirjoittanut EndlessMoment

Tämä kirja tuli kahlattua läpi jo vuosi sitten, englanninkielisenä, ja täytyy sanoa, että vaikka kaikki aikaisemmat Riordanin kirjat olen lukenut suomennettuina, huomasin taas kuinka paljon parempaa hänen tekstinsä on alkuperäiskielellään. Vaikka kielellinen kerronta ei ollut suomennettuna yhtä hyvää kuin englanninkielisenä, oli kirja silti upea lukukokemus. Kuinka Riordan onnistuukaan pitämään kirjan toisensa perään noin kiinnostavana? Tottakai tämän suomenkielisenkin perään piti rynnätä heti, kun se kauppoihin ja kirjastoihin ilmestyi. Parasta kirjassa, ja koko sarjassa, ovat henkilöt. Vannoutuneena Annabeth-fanina sain lähes sydänkohtauksen kun huomasin kirjan alkavan Annabethin puheenvuorolla. Muutkin sankarit ovat kiinnostavia ja ennenkaikkea tasavertaisia, ei ole johtajaa ja avustajia. Kaikki he ovat aitoja, eivät täydellisiä, pelottomia maailmanpelastajia, vaan he epäonnistuvat, epäilevät itseään, ja jokaisella heistä on omat heikkoutensa. Kun kirjoja on kerrottu monen ihmisen "näkökulmasta" ovat lähes kaikki heistä tulleet läheisiksi. Riordanin kirjoitustyyli jotenkin kolahtaa minuun, vaikka alankin kohta olla ikäni puolesta hieman ylikasvanut tuosta maailmasta. Kuitenkaan en vain voi lopettaa näiden kirjojen lukemista! Se kuinka hän saa tekstiinsä sarkasmia, jännitystä ja aitoja tunteita ja tilanteita, menettämättä kuitenkaan kirjan pääjuonta, on jotain hämmentävää. Kirjan tunnelma vaihtuu hetkessä vakavasta jännittävään, ja pian huomaakin taas nauravansa ääneen jollekkin hauskalle heitolle. Varsinkin Percyn ja Jasonin välinen hetkittäinen kireys ja kateus, Leo, Hazel, Frank -kuvio ja Piperin epävarmuus suhteestaan Jasoniin saavat kirjan tuntumaan aidolta. Vaikka tapahtumat ovatkin fantasiaa ja hahmot sankareita, saavat juuri nuo piirteet heidät vaikuttamaan kuitenkin pohjimmiltaan aivan normaaleilta teineiltä. Vaikka heillä on vakavampiakin ongelmia, on heillä myös normaalin elämän ongelmat.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Athenen merkki

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen kuva: John Rocco. Sidottu.

Huippusuositun sarjan kolmannessa osassa Percy Jackson seikkailee jälleen Annabethin rinnalla.

Juuri kun Annabeth on saanut Hera-jumalattaren järjestämän eron jälkeen vihdoin tavata Percyn, roomalaisten puolijumalien leiri näyttää valmistautuvan sotaan. Annabethia huolestuttaa myös äidin antama lahja, jossa vaaditaan häntä seuraamaan Athenen merkkiä ja kostamaan tämän puolesta. Ei mikään mitätön toive, kun Percy ja Annabeth yrittävät samalla etsiä ja sulkea Kuoleman oven vanhalla mantereella.

Eniten Annabeth kuitenkin pelkää, että Percy on muuttunut roomalaisten leirissä. Että hän ei enää välitä ystävistään. Vaikka Annabeth sodan ja viisauden jumalattaren tyttärenä on syntynyt johtamaan joukkoja, hän kaipaa kipeästi omaa Leväaivoa rinnalleen.

Historianopettajana pitkään toiminut Rick Riordan tietää, kuinka nuoret lukijat koukutetaan. ”Kirjailijan suurin valtti eli käytännönläheinen komiikantaju pääsee tässä jälleen oikeuksiinsa.” – risingshadow.fi kirjasta Merenjumalan poika.