Kirja-arvio: Jali ja suklaatehdas

Kirjoittanut Nafisan - 3.5

Varoitus: kirja-arvio sisältää juonipaljastuksia

Tarinan perusjuoni lienee monille tuttu: Jali asuu ränsistyneessä talossa yhdessä vanhempiensa ja kaikkien isovanhempiensa kanssa. Saman katon alla asuu siis kuusi aikuista, joista vain Jalin isä käy töissä. Näin ollen ruokaa on vähän ja se on todella yksipuolista. Jalin suurin toive on jokavuotinen syntymäpäivälahja, yksi Villi Vonkan suklaalevy, jota hän nauttii pienen murusen kerrallaan ja saa lahjan kestämään viikoiksi. Maailma sekoaa, kun Vonka järjestää kilpailun piilottamalla suklaalevyihin viisi kultaista pääsylippua ja lipun voittaneet pääsevät vierailulle tehtaaseen. Lastenkirjamaiseen kaavaan kuuluu toki, että Jali saa yhden lipukkeen. Mutta se onkin vasta alkua. Dahlin oivaltava ja edelleen ajankohtainen teos tuo hyvin esille mm. sen huolen, joka aikuisilla on ollut jo vuosikymmenien ajan: mitä jos lapsemme katsovat liikaa televisiota? Nykyään uudet mediat ja laitteet voidaan laskea tähän samaan kategoriaan. Teoksen rivien välissä tuntuu muutenkin olevan kommentteja erilaisiin lastenkasvatustapoihin. Luin teoksesta 1998 ilmestyneen juhlavuosi painoksen, jossa pojan nimenä oli Sulo (erittäin hämmentävää). Olin kuunnellut teoksen vuosia aikaisemmin äänikrijana ja sen uudempi elokuvaversio, Johnny Deppin täjdittämänä, oli myös tuttu ja väritti lukukokemusta.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Jali ja suklaatehdas

Roald Dahl Julkaistu: 1971
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasia, lapset
Avainsanat: elokuva

Alkuteos ilmestynyt 1964.

1. laitos: Jali ja suklaatehdas. Otava, 1971. Suomentanut Aila Nissinen. Kuvittanut Faith Jacques. Sidottu.
2. laitos: Sulo ja suklaatehdas. Otava, 1998. Aila Nissisen suomennoksen uuteen laitokseen muokannut Nina Pitkänen. Kuvittanut Quentin Blake. Tässä laitoksessa ensimmäistä kertaa esiintyvät tekstikappaleet sivuilla 53 ja 54. Sidottu.
3. laitos: Jali ja suklaatehdas. Otava, 2005. Aila Nissisen suomennoksen ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Lumen valtakuntaSininen sateenvarjoKolmen ajan maaKissa nimeltä KentÄänihäkki
Paikalla 1 jäsen ja 28 vierailijaa
Thialfi
Uusin jäsen: Anders Vacklin
Jäseniä yhteensä: 9452