Kirja-arvio: 5. aalto

No niin, hajaantukaa! Etsintä on ohitse, eikä täällä ole enää mitään nähtävää. Rick Yanceyn "5. aalto" (WSOY, 2013) on paras nuorille aikuisille suunnattu dystopiagenren edustaja sitten Suzanne Collinsin "Nälkäpelin". Eräänä kauniina päivänä avaruusalus ilmaantuu taivaalle ja sylkee sisuksistaan neljä ilmestyskirjan ratsastajaa, jotka syöksevät ihmiskunnan tuhon partaalle. Sähköt katkeavat sähkömagneettisen pulssin seurauksena, jättimäinen aalto raunioittaa ja hukuttaa suurkaupungit alleen, verirutto raivoaa ja lopulta maapallon kamaralle ilmaantuvat kuolemanpartiot, jotka pakottavat henkiin jääneiden rippeet pohtimaan, keneen voi maailmanlopun tunnelmissa enää luottaa. Näissä apokalyptisissa tunnelmissa liikkuu myös 16-vuotias Cassie-tyttö rynnäkkökivääreineen. Kaiken keskinkertaisen nuorille suunnatun tieteiskirjallisuuden keskellä on "5. aalto" mitä maittavinta luettavaa. Kun kirjailija kuvailee päähenkilönsä suulla ulkoavaruudesta tulevaa invaasiota aalto aallolta, on tunnelma aidosti lohduton. Väkivaltaa kuvataan melko graafisesti ja sitä on paljon. Muutama kohtaus on aidosti häiritsevä aikuislukijankin mielestä, mikä on toisaalta ihan positiivista: on mukava lukea aidosti ahdistavaa dystopiaa, joka on jotakin muutakin kuin kulissi yhdelle itseään toistavalle teiniromanssille. No, ei sen puoleen, kyllä rakkaustarina ja vieläpä sellainen perinteinen kolmiodraamakin tästä kirjasta löytyy. Se on kiistatta romaanin heikointa antia, mutta taitaa kuulua oleellisena osana angloamerikkalaista teinigenreä. Vaikka romaani on ennalta-arvattava ja genreharrastajien mielestä kliseinenkin, kulkee juoni eteenpäin sen verran vinhaa vauhtia, että sen mukana viihtyy alusta loppuun saakka. Jotkut kohdat pistävät toki realismitutkan piipittämään, vaan eipä tuo nyt niin haittaa. Anna palaa, Cassie! Ammu sitä päähän, että voit nähdä taas pikkuveljesi! Jatkoahan on luvassa ilmeisesti kahden osan verran, ja toivottavasti sarjan suomentamista myös jatketaan.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?