Ellen Kushnerin "Thomas Riiminiekka" (Vaskikirjat, 2008) on vanhaan skotlantilaiseen balladiin pohjautuva fantasiaromaani harppua soittavasta naistennaurattajasta, joka tutustuu maalla asuvaan pariskuntaan, ja heidän kauttaan nuoreen Elspeth-neitoon. Suhde saa kuitenkin traagisen käänteen, kun Thomas kohtaa nummilla keijujen kuningattaren, joka suudelmallaan sitoo bardin itseensä seitsemäksi vuodeksi. Thomas lähtee uuden valtiattarensa mukaan keijumaahan, ainoana ehtonaan olla puhumatta siellä kenellekään kuin kuningattarelle, ja jättää kaiken taakseen. Ja kuinkas sitten käykään? Neljän eri kertojaäänen eteenpäin kuljettama "Thomas Riiminiekka" vaikutti alussa ihan kiinnostavalta tapaukselta, mutta syystä tai toisesta menetin mielenkiintoni tarinaa kohtaan viimeistään siinä vaiheessa kun sen olisi pitänyt lähteä lentoon - eli toisin sanoen keijujen maailmaan siirryttäessä. Jostakin syystä en saanut romaanista paljoakaan irti, vaikka hetkittäin pidinkin kauniista ja aistillisesta kielestä sekä epätäydellisestä henkilöhahmosta. Lieneekö sitten syy mielentilassa vai missä, mutta aikamoista pakkopullaa kirjan loppuun lukeminen oli. Suomenkielisen laitoksen kustantajan olisi kannattanut satsata hieman enemmän kansikuvaan, joka on sanalla sanoen karmaiseva.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Thomas Riiminiekka

Ellen Kushner Julkaistu: lokakuu 23, 2008
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasiahistoriallinen fantasia
Avainsanat: keijut, mythopoeic-palkinto , tähtifantasia-palkinto, world fantasy -palkinto

Thomas Riiminiekka: Romanssi. Alkuteos ilmestynyt 1990. Suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo. Kansikuva: Meri Siitonen. Nidottu.

World Fantasy -palkinto 1991, Mythopoeic-palkinto 1991, Tähtifantasia-palkinto 2009. Locus-palkintoehdokas (fantasiakirjat) 1991.

Skotlannin syrjäseudulla, siellä missä haltijoille jätetään maitovati yöksi ja kukkuloiden alla uskotaan olevan keijujen valtakunta, vanha pariskunta saa myrsky-yönä odottamattoman vieraan. Thomas, ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Tähtihattu (Kiekkomaailma (nuortenkirjat), #3)Luupäät 7: Aavepiirit (Luupäät, #7)Belgarath – Velhon tarina (Belgarionin ja Mallorean tarujen liitteet, #1)Kauhun ja kauneuden valtakuntaPeter Pan: Myrsky
Paikalla 2 jäsentä ja 65 vierailijaa
Jouni, Joonas
Uusin jäsen: Piia
Jäseniä yhteensä: 8847