Laulu kadonneesta saaresta

@ Katri Alatalo
Laulu kadonneesta saaresta (Mustien ruusujen maa #2) - Katri Alatalo 7.00   6

Kansikuva: Meri Siitonen. Kartta: Valtteri Halonen. Taitto: Erkka Leppänen. Nidottu.

”Tiedätkö sinä, kuinka syvä meri voi olla? Sen kaikkein syvimmissä, pimeimmissä rotkoissa?”

Dinja on saapunut suuren, lämpimän meren ääreen. Elämä Kesäsaarilla on mukavaa ja rauhallista, mutta eräs yöllinen kohtaaminen tekee Dinjan jälleen levottomaksi. Hän ei ole vielä saavuttanut päämääräänsä eikä saanut selville totuutta kadonneesta äidistään, ja menneisyyden kysymykset vaivaavat mieltä. On aika jatkaa matkaa.

Dinja kumppaneineen purjehtii meren yli etsimään vastauksia. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan. Yllättäen Dinja joutuu salaiseen valtakuntaan ja saa tehtävän, jonka suorittamisesta riippuu hänen tulevaisuutensa. Apuna hänellä on vain vieraaseen kansaan kuuluva, salaperäinen Soloshi, joka suhtautuu häneen vähintäänkin epäluuloisesti.

Laulu kadonneesta saaresta on jatkoa teokselle Karnin labyrintti ja toinen osa Mustien ruusujen maa -fantasiatrilogiasta. Dinja yrittää seurata äitinsä jalanjälkiä, mutta minne hän lopulta päätyy?

”Alatalon vahvuudeksi voidaan lukea päähenkilöiden onnistunut inhimillistäminen. Liian usein sankarit ovat yksiulotteisia suorittajia, joiden ainoa tehtävä on viedä tarinaa eteenpäin. Alatalon henkilöt ovat pohdiskelevia, ristiriitaisia ja jopa raivostuttavia – sanalla sanoen inhimillisiä.” – Petja Savoila, Keskisuomalainen 21.1.2014

”Alatalolla on onnistuneen tarinankerronnan resepti hallussaan. Vaikka päähenkilö on quest-fantasioille tyypilliseen tapaan kohtalonomaisten tapahtumien keskipisteessä, juoni kulkee luontevasti ja mukana on sopivasti yllätyksellisyyttä.”
– Osmo Määttä, Tähtivaeltaja 1/2014




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu marraskuu 14, 2013 (Vaskikirjat)
Tietoja muokattu helmikuu 28, 2015

Mustien ruusujen maa

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Nuorten fantasiatrilogia. Romaanisarja kertoo nuoren Dinjan ja hänen ystäviensä monivaiheisista seikkailuista kohti Mustien ruusujen maata.

Karnin labyrintti (Mustien ruusujen maa #1) 6.18   16
Laulu kadonneesta saaresta (Mustien ruusujen maa #2) 7.00   6
Kevääntuoja (Mustien ruusujen maa #3) 7.00   4

Kirja-arviot & arvosanat

Q_Black
Arvosanat 248
Kirja-arviot 240
Viestit 111
maaliskuu 7, 2014
6 / 10

Vihdoin ja viimein sain luettua jatko-osan! Hiukan oli kerinnyt unohtaa edellisen kirjan tapahtumia, mutta tässä osassa sai taas juonesta kiinni hetken aikaa luettuaan. Siinä missä edellisessä osassa pakkanen paukkui ja lämpö huokui, tässä osassa pääsi tutustumaan tarunhohtoiseen mereen ja sen mystisiin olentoihin. Vaikka en nyt luokittele näitä kirjoja suosikeiksi niin joku näissä vetää puoleensa ja innostaa lukemaan. Kirjan vielä luki melko nopsaan joten pituudesta ei ainakaan voi valittaa. Dinja on kyllä melkoinen tulisielu ja hänellä tulee riittämään kerrottavaa seuraaville sukupolville. Kirjassa on loistavaa kerrontaa ja mahtavia henkilöhahmoja joten aika ei käy pitkäksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä jännittävää suomalaiskirjailija taikoo päätösosaan

Orduuka
Orduuka
Arvosanat 289
Kirja-arviot 16
Viestit 11
maaliskuu 19, 2022
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Jossu89
Jossu89
Arvosanat 467
Kirja-arviot 11
Viestit 0
elokuu 1, 2020
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Vierran
Vierran
Arvosanat 246
Kirja-arviot 0
Viestit 1
marraskuu 6, 2016
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Darknikato
Darknikato
Arvosanat 475
Kirja-arviot 2
Viestit 0
huhtikuu 5, 2014
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle