Kirja-arvio: Kuvernöörin nousu

Kirjoittanut Hiistu - 4.5

"Kuvernöörin nousu" olisi saattanut olla vain puolivillainen ”The Walking Dead” -oheistuote. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyseessä on verevästi kulkeva zombiromaani, joka kykenee saalistamaan lukijoita myös aivan omilla ansioillaan. Kuvernöörin nousun tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen sarjakuvan alkua taustoittaen, kuinka Woodburyn pahamaineisesta "Kuvernööristä" tuli se mies, jona hänet olemme oppineet tuntemaan. Kirjaa voi suositella myös sellaisille zombeista kiinnostuneille henkilöille, joille The Walking Deadin maailma on ennestään tuntematon, sillä tämä romaani toimii hyvänä esiosana sarjakuvalle, eikä ole häiritsevästi ristiriidassa myöskään televisiosarjan sisällön kanssa. Kirjasarjan myöhemmissä osissa käynee väistämättä selväksi, että kyse on nimenomaan sarjakuvien eikä televisiosarjan tarinamaailmasta. Tarinassa seurataan neljän miehen ja pienen tyttölapsen muodostaman ryhmän selviytymistä zombituhosta. Zombiepidemian saapumisesta henkilöhahmojen kotikulmille Yhdysvaltain Georgian Waynesboroon on kulunut aikaa vain muutamia päiviä, mutta maailma on käynyt jo varsin autioksi ja ankeaksi. Joukkio on lähtenyt matkaan hatarana päämääränään Atlantan pakolaiskeskus, mutta ensisijaisesti he vain haluavat olla hengissä vielä huomennakin. Zombeja ja toimintaa ei ole suinkaan koko ajan tarjolla, vaan tarinaa rytmittävät myös rauhallisemmat jaksot. Väkivallan ja toiminnan ohella romaanilla onkin sama vahvuus kuin sarjakuvilla ja mielestäni etenkin televisiosarjalla eli keskittyminen henkilöhahmoihin ja selviytyjäjoukon ryhmädynamiikkaan. Romaanissa tämä toimii jopa paremmin, sillä ryhmä on pieni ja tulee myös lukijalle läheiseksi. Päähenkilöinä ovat kaksi veljestä, Philip ja Brian Blake, joiden suhde on kutkuttavan kimurantti. Riuska pikkuveli Philip on joutunut pitämään hintelän ja aran isoveljensä puolia kouluajoista alkaen, eivätkä heidän välinsä ole alussa kovin läheiset. Veljeys ja yhdessä koettu zombiapokalypsi kuitenkin yhdistävät näitä kahta kovin erilaista miestä ja lukiessa saa vain arvailla, mitä kaikkea veljesrakkaus, riippuvuus ja anteeksianto lopulta kestävät. Veljesten väliset erot tulevat hyvin esille kummankin toimiessa ajoittain näkökulmahenkilönä. Joukkion kiintopiste on Philipin tytär Penny, pieni sydäntenmurskaaja, jota miehet parhaan kykynsä mukaan hellästi varjelevat. Penny itse ei toimi lainkaan näkökulmahenkilönä, mikä on mielestäni kerronnan parhaita oivalluksia. Lukijalla ei siten ole pääsyä hiljaisen tytön sisäiseen maailmaan, vaan hänen täytyy yhdessä aikuisten henkilöhahmojen kanssa olla huolissaan lapsesta ja pohtia, mitä tämä kaikista kauhuista mahtaa ajatella. Kirja ei ole yhtä systemaattinen esitys zombeista kuin esimerkiksi Max Brooksin ”Sukupolvi Z”, sillä Kuvernöörin maailmassa jotkin elävätkuolleet esimerkiksi pelkäävät aseita. Tarinan näkökulma on tiukasti päähenkilöissä ja epidemian laajemmasta etenemisestä viestii vain autioitunut maisema ja hiljentyneet radiokanavat. Alkuperältään vitsaus voi olla yhtä hyvin paholaisen juoni ihmissielujen turmioksi kuin mitä hyvänsä muutakin: henkilöhahmot eivät syitä tiedä eivätkä niistä ennätä piitata. Tarina on hyvin väkivaltainen. Paikoin sisäelimiä, verta ja aivokudosta roiskuu jopa splatterin tyyliin näyttävästi: ”Escaladen silpoessa ruumiita alkoi tuntua siltä, kuin sisälmykset sataisivat taivaista eivätkä renkaiden alta tai sivuilta tai etupuskurin suuresta säleiköstä. Kostea aines juovitti lasin yhä uudelleen ilotulitteiden räiskeellä.” Tunnelma on muutoinkin synkkä: jollei muuta, niin ulkona tihkuttaa vettä, ja elävistä on jopa enemmän harmia kuin kuolleista. Todellinen raakuus ei synnykään zombikinkereistä, vaan ihmiset tekevät pahoja asioita myös toinen toisilleen. Joidenkin henkilöiden teot saivat tuntemaan inhoa ja jopa vihaa, mutta samalla myös surua heidän puolestaan. Paikoin kirja liikutti lähes kyyneliin asti. Tarinan kantavia teemoja onkin, kuinka ihmiset reagoivat heitä kohdanneeseen tuhoon ja maailmaan, josta järki on irtisanoutunut. Osa reagoi paremmin, osa pahemmin. Synkkyyden vastapainoksi tarinassa pilkahtelee myös huumoria. Maailmanlopun luomissa puitteissa on tilaa amerikkalaisen miehen unelmille. Esimerkiksi ajoneuvoiksi valikoituu luonnollisesti kotimaan rautaa: vuosimallin 2011 Platinum Cadillac Escalade sekä pari Harley-Davidsonia. Päähenkilöillä, noilla kunnollisilla Etelän asukeilla, on hetkittäin hauskaa päästessään naureskelemaan hienostoväen jälkeensä jättämille turhuuksille. Ilmeisesti henkilöt myös välillä puhuvat paikallisella murteella, vaikkei se suomennoksesta juurikaan välity. Muutoin pidän kirjan suomennoksesta, jossa on paljon nokkelia sanavalintoja. Kirjan kieli sinänsä ei ole sievimmästä päästä, vaan sisältää paljon kiroilua ja suuraakkosilla huutamista, mutta sanat sopivat henkilöhahmojen suuhun: "Me selviämme tästä, mutta me selviämme tästä vain olemalla kamalampia hirviöitä kuin ne ovat! Tajuatko? Sääntöjä ei enää ole! Ei ole mitään filosofiaa, ei jaloutta, ei armoa. On vain me ja ne. Ja ainoa mitä ne haluavat tehdä, on syödä meidän sisuksemme! Joten meidän on vittu pakko syödä ne! Meidän pitää pureskella ne ja sylkeä ne ulos, jotta me selviämme tästä. Tai muuten ammun reiän tähän vitun sekaisin olevaan maailmaan! Tajuatko sinä, mitä minä sanon? TAJUATKO SINÄ MITÄ MINÄ SANON?" Kuvernöörin nousulle on olemassa jatko-osia, mutta se toimii myös itsenäisenä teoksena. Kirja syventää The Walking Deadin Kuvernöörin hahmoa uskottavasti ja on lisäksi mukaansatempaavaa zombikauhua. Kuvernöörin nousu ei kenties yritä mitään kaunokirjallisesti turhan kunnianhimoista, mutta lopputulos on tyylikäs tasapaino verisen toiminnan ja traagisen ihmiskuvauksen välillä ja juoni säilyy loppuun asti yllättävänä.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Kuvernöörin nousu

Robert Kirkman, Jay Bonansinga Julkaistu: tammikuu 24, 2014
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: kauhu
Avainsanat: tv-sarja, zombit

Alkuteos ilmestynyt 2011. Suomentanut Marika Saastamoinen. Like-kauhu. Sidottu.

The Walking Deadin maailmassa Woodsburyn Kuvernööri on pahuuden ruumiillistuma. Tämä on hänen syntytarinansa.

Kun kuolleet kulkijat astuvat maan päälle, maailma loppuu sellaisena kuin ihmiset ovat sen tunteneet. Philip Blake seurueineen lähtee pakomatkalle kohti Atlantaa, jonne on uutisten mukaan ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Maailman viimeiset tyypit: Zombiparaati (Maailman viimeiset tyypit, #2)The Walking Dead: Kuudes kirja (The Walking Dead, #6)Hyvää yötä, zombit (Kauhukartano, #8)Laskeutuminen (The Walking Dead: Kuvernööri-sarja, #5)Kuvernöörin tuho: Osa 1 (The Walking Dead: Kuvernööri-sarja, #3)
Paikalla 47 vierailijaa
Uusin jäsen: Roope Kiiski
Jäseniä yhteensä: 8756