Kirja-arvio: Kultainen

Kirjoittanut Hiistu - 4.5

Lucius Shepardin "Kultainen" on minulle mieluinen vampyyriromaani. Perusjuoneltaan kirja on dekkari, jossa pyritään ratkaisemaan raakaa murhaa. Tehtävään määrätty tarinan päähenkilö, Michel Beheim, on paitsi entinen pariisilaispoliisi myös tuore vampyyri, joka huomaa nyt joutuneensa keskelle vanhempien, toinen toistaan petollisempien vampyyrien valtapeliä. Hänen mukanaan tehdään järjen sietokykyä koetteleva matka halki valtaisan Banatin linnan. Samalla tutustutaan sen läpeensä paheellisiin valtiaisiin. Beheim seuraa johtolankoja ja haastattelee suvun petollisia jäseniä aidon poliisietsivän tapaan. Varmaa on vain, että kuka hyvänsä linnan vampyyriasukeista voi olla syyllinen, sillä kuka hyvänsä heistä kykenisi moiseen hirmutekoon. Lukukokemusta ei pilannut, vaikka erään murhaan liittyvän oleellisen asian arvasikin kauan ennen päähenkilöä. Vielä kirjan loputtuakin jäi hyvällä tavalla epäilys, että jotain saattoi jäädä lukiessa huomaamatta, sillä siinä määrin kieroa kaikki oli. Murhamysteerin lisäksi Beheimin seikkailuissa riittää runsaasti muutakin sisältöä. Kultainen jatkaa ja vie äärimmilleen maailmasta vieraantuneiden rappiovampyyrien perinnettä. Vaikka lukija aluksi joutuukin arvailemaan monien asioiden merkitystä, esimerkiksi termejä Dekatointi tai Valaistuminen, nämä asiat selviävät tarinan aikana ja vampyyrien maailma muodostaa eheän kokonaisuuden. Kirjan ylhäisölepakot poikkeavat nykyisin pinnalla olevista yhteiskuntakelpoisemmista kollegoistaan, mutta saattavat tuntua kotoisilta esimerkiksi Anne Ricen vampyyrikronikoita lukeneille. Shepard luo hätkähdyttävän elävän kuvan ylhäisistä mutta läpeensä turmeltunutta elämää elävistä yön olennoista, jotka noudattavat väkeviä intohimoja ja janoavat puistattavia nautintoja piittaamatta kenenkään toisen hyvinvoinnista. Hänen vampyyrinsa ovat ”hehkuvasilmäisiä tappajia joiden mieli oli täynnä unelmia ja outoja heilahduksia” ja sydämessä asuu hulluus. Osa vampyyreistä on kuitenkin alkanut epäillä, että heidän on muutettava ikiaikaisia tapojaan välttyäkseen vaipumiselta lopulliseen perikatoon. Tarinan tapahtumapaikkana toimii Karpaattien vuoristossa sijaitseva valtaisa Banatin linna, jonka viemärisokkeloissa mönkii degeneroituneita ihmisorjia, portaikot johtavat tyhjyyteen tai pahempaan ja mahdollisesti itsensä Michelangelon maalaamissa kattoholveissa muodostuu sadepilviä. Linna on arkkitehtoninen fantasia, jossa ihmeiden barokkimainen suureellisuus ja tarkoituksettomuus on itseisarvo. Linna vaikuttaa jossain määrin jopa elävältä olennolta tai vähintään jonkin synkän mielen ilmentymältä, kuten Shepardin luoma lohikäärme Griaule, joka on tuttu muun muassa suomennoksesta ”Lohikäärmeen varjossa”. Jolleivät vampyyrit jo luonnostaan ole mielipuolia, saattaa tuossa turmiollisessa linnassa, kuoleman jälkeisten Mysteerien ja muiden outouksien keskellä asuminen olla kylliksi suistamaan heidät hulluuteen. Linnassa vaeltava päähenkilö kulkee unenomaisesta näystä toiseen ja parhaimmillaan Kultainen tarjoaa lukijoilleen painajaismaisia ihmeitä tuoden mieleen esimerkiksi Clive Barkerin tuotannon. Kohtausten mahdollisesti sisältämiä vertauksia ja opetuksia voi usein vain arvailla. Kirjan suurimpia ihmeitä kuitenkin on, ettei tarina taannu pelkäksi ihmeiden esittelyksi, vaan myös juoni etenee. Rikostutkinnan lomassa Beheim opettelee uutta elämäänsä vampyyrinä. Hän potee identiteettikriisiä pyrkiessään pitämään kiinni ihmisyydestään ja vierastaessaan olentoa, joksi hänet on muutettu. Vampyyrien suvussa ystävyksetkin voivat pohjimmiltaan olla vain liittoutuneita verivihollisia ja yksi jos toinenkin henkilöhahmoista kostonhimoinen toisia kohtaan, syistä joita ei parane edes arvailla. Beheim on hyvin tietoinen, että hän saattaa itsekin olla vain yksi pelinappula tai välikappale vampyyrien vuosisataisessa perinteessä. Tarinan aikana päähenkilö joutuu tekemään valintoja ja läpikäymään muutoksia – lukija ei vain aina voi olla varma, kuinka suotuisaan suuntaan. Kenties päähenkilö saavuttaa matkallaan suuremman ymmärryksen, kenties vain syvemmän hulluuden… Esimerkiksi päähenkilön rakkauden kaipuu saattaa olla vain ohimenevä jäänne inhimillisistä tavoista. Vampyyrien elämä on avoimen eroottista ja kirja sisältää seikkaperäisiä kuvauksia seksiakteista sekä tietenkin verenjuonnista, mutta romantiikasta puhuminen voisi olla sopimatonta. Vampyyrit nauttivat käyttäessään valtaa sekä aiheuttaessaan kärsimystä, ja myös rakastelun kuvaus on kirjassa groteskia. Kalpeiden ja hikisten raajojen yhteen kietoutumisen mustilla silkkilakanoilla sanotaan muistuttavan "kiemurtelevaa matokasaa". Joistain kielikuvista ei tiedä, ovatko ne tarkoituksella vai tahattomasti tökeröitä. Vampyyrejä askarruttavat kysymykset eivät ole lopulta kovin kaukana kuolevaisten murheista, kuten esimerkiksi: Mistä tietää tunteiden olevan aitoja, voiko rakkaus olla pyyteetöntä? Kaikkien mielipuolisten välähdysten keskellä Beheim yhä kaipaa jotain kestävää ja puhdasta, vaikkei uskokaan onneen. Tarinan suuria kysymyksiä on, missä määrin henkilöhahmot ovat pakotettuja tai oikeutettuja toimimaan tavalla, jonka uskovat julman vampyyrinluontonsa sanelemaksi. Kirjassa on vahva filosofinen ote ja syvällisyyksiin mennessään kirja menee todella syvälle seikkaillen kuoleman ja jälleensyntymän maisemissa. Pohdiskelluiksi tulevat myös hyvän ja pahan olemus sekä ankaraa halveksuntaa osakseen saava kristinoppi. Perinteiset arvot käännetään päälaelleen. Vampyyrien maailmankuva on läpeensä nihilistinen, eikä moraalille anneta enempää arvoa kuin heikolle ihmislajillekaan. Linnassa asuvat ihmiset palvovat vampyyreitä valtiainaan ja himoitsevat kuolemattomuutta ja vampyyrit suhtautuvat kuolevaisiin kuin jalostettavaan laidunkarjaan. Shepardin kirjoitustyyli todennäköisesti jakaa mielipiteitä muutoinkin kuin mielipuolisuuden ja rappion kuvastoa toistavan sisällön osalta. Kirjassa on hengästyttävän pitkiä virkkeitä ja dialogi tuntuu välillä muodostuvan taiturimaisista monologeista. Minä nautin suuresti kirjan yltäkylläisestä kielestä, joskin pilkkuja olisi pitänyt olla enemmän. Kirjan vaikuttavimpia kohtia oli lähes kahden sivun mittainen virke, jonka aikana hetkellisesti voi kokea oivaltavansa jonkin perustavanlaatuisen totuuden elämästä. Kultaisen murhamysteeri tarjoaa jännitystä, linna lukemattomine puistattavine ihmeineen jaksaa hämmästyttää ja vampyyrien tyystin moraalittomat toimet aiheuttavat järkytystä sekä kenties joitain salaisempiakin mielenliikahduksia. Minuun kirja teki lähtemättömän vaikutuksen.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Kultainen

Lucius Shepard Julkaistu: 1994
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: kauhu
Avainsanat: locus-palkinto, vampyyrit

Alkuteos ilmestynyt 1993. Suomentaneet Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Nidottu.

Locus-palkinto 1994 (kauhu).

He ovat kauniita, voimakkaita ja kuolemattomia. He ovat kokoontuneet Banatin linnaan keskustelemaan vampyyrisuvun tulevaisuudesta. Toiset haluavat pitää kynsin hampain kiinni julmasta ja eroottisesta menneisyydestä, toiset tähtäävät tulevaisuuteen unelmanaan uusi hengen aristokratia.

Mutta nyt linnan maanalaisten käytävien, salakammioiden ja ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Carmilla ja muita kertomuksia (Savukeitaan kauhuklassikot, #1)Friikkisirkus (Darren Shanin tarina (sarjakuva), #1)Taistelu aamunkoitteessa (Darren Shanin tarina, #9)Pimeyden ennustukset (Darren Shanin tarina, #7)Kilikorven vampyyri (Iik!, #2)
Paikalla 24 vierailijaa
Uusin jäsen: Kari Eerola
Jäseniä yhteensä: 8763