Artemis Fowl: Atlantiskompleksi (Artemis Fowl #7) - Eoin Colfer5

Kirja-arvio :: Artemis Fowl: Atlantiskompleksi

Kirjoittanut Certtu

Yhdyn useimpien mielipiteisiin siinä, että Atlantiskompleksi oli ehkä tylsin Artemis Fowl tähän mennessä. Jossain kohdissa kirja tuntui jotenkin raskaalta lukea, toisin kuin aiemmat Fowlit. Siitä johtuen kirja vei minulta vähän tavallista enemmän aikaa. Huumori kirjassa tuntui olevan tavattoman tiukassa. Oli kuitenkin parikin kohtaa, jossa naurahdin ihan ääneenkin. Huono kirja ei siis missään nimessä ollut. Varsinkin loppua kohti mielenkiinto kasvoi. Periaatteessa kirjan juoni oli hyvä ja Colferin tavoin kekselijäskin. Mutta jokin sen toteutuksessa ei kai sitten napannut niin lujaa kuin olisi voinut. Artemiksen sivupersoona oli kuitenkin mahtava, vaikka tavallaan jäinkin kaipaamaan normaalia viileää Artya. Ihan luettavan arvoinen kirja, mutta jätti vain jotenkin ristiriitaiset fiilikset. Voin kuitenkin sanoa suosittelevani sitä ihan yhtä lailla kuin kaikkia muitakin Fowleja. Tai ehkä sanon, että Fowlit kannattaa lukea, eikä Atlantiskompleksista lannistua!

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
Kampanja: Kokeile 30 päivää ilmaiseksi BookBeat

Artemis Fowl: Atlantiskompleksi

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Sidottu.

ONKO ARTEMIS FOWL PARANTANUT TAPANSA?

Artemis Fowl täyttää viisitoista ja kutsuu joukon keijuja Islantiin. Hänen uusimman hankkeensa tarkoituksena on – uskokaa tai älkää – pelastaa koko maailma ilmastonmuutokselta. Keijut huomaavat Artemiksen käytöksessä muutakin outoa ja epäilevät oireiden viittaavan atlantiskompleksiin.

Sairaus iskee syyllisyytensä kanssa kamppaileviin rikollisiin, ja Artemis on vain vauhdittanut sitä sekaantumalla keijujen taikapuuhiin. Kun hyytelömäiset robotit iskevät Islannin kamaralle täysin odottamatta, keijujen on pakko miettiä tehokkaita parannuskeinoja. Jotain vielä pahempaa on luvassa.

Artemis Fowl muuttuu… kiltiksi.

Kavalan vihollisen lopullisena päämääränä on vedenalaisen Atlantiksen kaupungin tuhoaminen, mutta pahiksia ei ole ennenkään tyrmätty kohteliaisuuksilla. Onnistuuko komisario Holly Short palauttamaan Artemiksen rikollisen aivoarsenaalin entiselleen – ja hetkinen, onkohan sekään viisasta?