Nokian nuoriso-ohjaaja - Juha Ruusuvuori6

Kirja-arvio :: Nokian nuoriso-ohjaaja

Kirjoittanut Varjolehti

Vielä nytkään, kun kannet on jo suljettu, en ymmärrä teoksen nimeä, ja melkoista dekoodausta lukeminen oli kyllä muutenkin. Vanhakantaista puhetta, tekniikkaslangia, englantia, saksaa, ruotsia ja espanjaa kryptisesti sekoittava keitos on lusikoitavissa auki vain googlen ja sanakirjojen suosiollisella avustuksella. Ilman tutkijan mieltäkin teoksesta on kuitenkin löydettävissä kaksi kelvollista rinnakkaistarinaa: toinen 1600-luvun Yhdysvalloissa elävästä siirtolaistytöstä ja toinen Berliinissä asuvasta puhelinsuunnittelijasta, johon hajamielinen aavelady on rakastunut. Tarinoiden yhdyssiteet aukeavat vähitellen ja pitävät lukijan aivot raksuttamassa. Vasta kalkkiviivoilta löytyy mehukkain yllätys! Henkilöiden ja heidän ongelmiensa moninaisuus pitää kyllä mielenkiinnon yllä ja kirjan rakenne on onnistunut. Heikoin lenkki on luettavuus, sillä kielen herkulliset hetken hukkuvat sekametelisoppaan. Fantasiaan vivahtava nykyromaani teemoinaan sopimaton rakastuminen, avioerolapset, tuotekehittelyn salatut taustat ja hajujen vaikutus ihmiseen. * * * ½

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Nokian nuoriso-ohjaaja

Päällys: Martti Ruokonen. Sidottu, kansipaperi.

Kuvastaja-palkinto 2004. Finlandia-palkintoehdokas 2004.

Kännyköitä, kummituksia ja rakkautta

Nokian tunneryhmän pomo herää keskellä yötä Berliinin asunnossaan. Olohuoneen lattialla kierii irti leikattu naisen pää. Hetken kuluttua näky on hävinnyt.

Hieman eksynyt ja hajamielinen naispuolinen kummitus kulkee pitkin Berliiniä. Mitä tapahtuu, kun henkimaailman nainen yrittää muuttua lihaksi päästäkseen rakkaansa luo?

Nuorta ahvenanmaalaista tyttöä ollaan mestaamassa Ruotsin siirtomaassa Delawaressa. Voidaanko tyttö raiskata ja sen jälkeen tuomita synnistä? On vuosi 1654...

Ruusuvuoren uudessa romaanissa kamppailee ajan kuplivassa pyörteessä nuori, menestyvä yksinhuoltajaisä, jonka nelivuotias tytär tulee hyvin toimeen aaveiden kanssa. Se on tarina meidän ajastamme ja ihmiselle luoduista uusista tarpeista. Se on myös mystinen tarina siitä, mihin rakkaus saattaa johtaa.