Kirjanvartija (Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet #1) - Michael Scott 7.44   183

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Paula Korhonen. Sidottu.

Muinainen kirja on kadonnut – maailma saattaa revetä liitoksistaan hetkellä millä hyvänsä.

Totuus: Nicholas Flamel syntyi Pariisissa 28. syyskuuta 1330. Likimain 700 vuotta myöhemmin hänet muistetaan aikansa suurimpana alkemistina, jonka huhuttiin pitelevän käsissään ikuisen elämän salaisuutta. Historiankirjojen mukaan Flamel kuoli vuonna 1418, mutta hänen hautansa on tyhjä.

Legenda: Aikamme suurin alkemisti elää, mutta vain vuosisatojen ajan nauttimansa elämän eliksiirin voimin. Himottu salaisuus on piilotettu kirjaan jota hän suojelee, kaikkien aikojen mahtavimpaan teokseen. Vääriin käsiin joutuessaan se tuhoaa koko maailman.

Kaiken inhimillisen hävitys on myös alhaisen tohtori John Deen perimmäinen aikomus hänen kaapatessaan sekä kirjan että Flamelin puolison. Ihmiskunta uinuu autuaan tietämättömänä kohtalostaan, ja vanhan ennustuksen mukaan teinikaksoset Sophie ja Josh Newman ovat ainoat, joilla on mahdollisuus estää paholaismainen suunnitelma.

Kirjanvartija on irlantilaisen kirjailijan Michael Scottin seikkailuhenkinen fantasiaromaani, joka vie lukijansa San Franciscosta Alcatrazin kellareihin ja salaperäiseen varjovaltakuntaan. Teos vietti 12 viikkoa New York Timesin bestseller-listalla ja sen kaikki hahmot kaksosia lukuun ottamatta perustuvat aitoihin historiallisiin henkilöihin tai mytologian olentoihin. Sormusten Herra -elokuvista vastannut New Line Cinema tuottaa kirjasta version valkokankaalle.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu tammikuu 23, 2008 (WSOY)
Alkuperäinen nimi The Alchemyst
Tietoja muokattu tammikuu 17, 2009

Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Kuusiosainen sarja, jonka suomentaminen jäi kesken.

Kirjanvartija (Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet #1) 7.44   183
Maagikko (Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet #2) 7.86   112
Velho (Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet #3) 8.14   85

Kirja-arviot & arvosanat

Kereep Tonit
Arvosanat 2
Kirja-arviot 2
Viestit 0
helmikuu 13, 2020
9 / 10

Oli vähän outo alku mutta muuten tosi hyvä kirja.

Mirelle
Arvosanat 76
Kirja-arviot 35
Viestit 57
kesäkuu 13, 2015
6 / 10

Kirjan juoni oli yksinkertainen. Tarpeettomia yksityiskohtia oli paljon, kun taas tärkeät juonenkäänteet oli selitetty hieman töksähtävästi. Plussaa oli, että kirjan fiktiivinen juoni taidokkaasti luotiin ihmisten mytologian ja historian ympärille.

Kastehelmi
Arvosanat 198
Kirja-arviot 51
Viestit 0
kesäkuu 10, 2015
5 / 10

No, kirja oli mielestäni ihan hyvä, joskaan ei niitä parhaimpia lukemiani. Sopi kyllä hyvin kesälukemiseksi, kun ei ollut muitakaan kirjoja lähettyvillä. Juoni ei mielestäni ollut kovin kummoinen vaan pikemminkin helposti ennalta-arvattava. Tosin jotkut asiat pääsivät yllättämään siellä täällä. Kaiken kaikkiaan ihan mukavaa luettavaa.

Mister Book
Arvosanat 11
Kirja-arviot 1
Viestit 0
tammikuu 8, 2015
7 / 10

1300-luvulla syntynyt alkemisti Nicholas Flamel on pysynyt kuolemattomana elämän eliksiirin avulla, jonka resepti löytyy maailman vaarallisimman kirjan - Koodeksin -sivuilta. Kaksoset Josh ja Sophie Newman tutustuvat Nicholashiin ja hänen vaimoonsa Perenelleen, ollessaan kesätöissä San Franciscossa. Yhtäkkiä kaksoset huomaavat olevansa mukana oudossa ja vaarallisessa seikkailussa myyttien ja mytologioiden maailmassa, kun Koodeksi sekä Pernelle kaapataan. Maailman tuho on lähellä ja vain Joshilla ja Sophiella on mahdollisuus pelastaa se. Kolmiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa. Kaikki kirjan hahmot kaksosia lukuunottamatta perustuvat aitoihin historian henkilöihin ja mytologian olentoihin.

Soturiorava
Arvosanat 207
Kirja-arviot 63
Viestit 96
marraskuu 20, 2014
3 / 10

Kaksoset työskentelevät kaupassa ja seuraavana päivänä ovat sodassa. Mielestäni tämä kirja oli tylsä ja sitä kuvaa se, että paremmuus alkoi vasta viimeisellä 20:llä sivulla. Siis en pitänyt kirjasta juuri lainkaan.

Snowshadow
Arvosanat 64
Kirja-arviot 13
Viestit 3
tammikuu 3, 2014
5 / 10

Luin kirjan pari sitten ja silloin Se tuntui aivan mahtavalta kirjalta, nyt kun on lukenut enemmän, niin en ehkä enää sanoisi kuuluvan parhaitten lukemieni kirjojen joukkoon.. Mut ei tämä ihan liipu laapu roskaakaan ole. Ihan perus hyvä fantasia kirja.

Katjuska
Arvosanat 97
Kirja-arviot 50
Viestit 10
lokakuu 30, 2013
5 / 10

Tämä kirja oli hivenen yksinkertainen. Tai siis tykkäsin tästä, mutta tämä sopisi paremmin 9-10 vuotiaille. Mutta nyt se tuntui siltä kuin olisin lukenut tämä aikaisemmin (en ole). Tämä kirja ei varmastikaan jää mieleeni, joten en aio lukea seuraavia osia, mutta suosittelen kirjaa jos tykkää yksinkertaisesta fantasiasta ja nuoremille suunnatuista kirjoista.

ellue
Arvosanat 20
Kirja-arviot 8
Viestit 0
marraskuu 7, 2009
8 / 10

En olisi itse välttämättä tarttunut tälläiseen kirjaan, jos se olisi tullut vaikka kirjastossa vastaan. Vaikka pidänkin fantasiasta kovasti. Meille annettiin koulussa kaksi vaihtoehtoa mistä pitää valita kumman luet. Joku länkkärikirja Juna seis! tai tämä. Valitsin tämän, koska en pidä länkkäreistä, ja pidän fantasiasta. Kirja tempasi mukaansa ja luin sen parissa päivässä. Juoni kulki välillä nopeasti ja välillä hitaasti. Kirjailija on mielestäni hyvä kirjoittamaan, teksti on selkeää ja kaikki on kivasti kuvailtu. Myös kaikkia legendoja ja taruja ja myös tosijuttuja on lisätty kirjaan ja punottu todella hyvin juoneen mukaan. Mielestäni kirja loppui todella typerästi kesken, oikein pakottaa lukemaan seuraavan osan. Mutta mitäs minä voin tehdä? Varmaan sitten pitää lukea se toinen osa.

Namine
Arvosanat 285
Kirja-arviot 15
Viestit 0
joulukuu 22, 2008
6 / 10

Kirjan vartija oli alusta alkaen turhan kliseinen ja jokseenkin turhauttava sen suhteen. Juoni kuitenkin etenee mukavan joutuisasti ja kuvailu on silmää miellyttävää. Lukeminen on mukavaa ja kokonaisuus sinänsä hyvä. Tosiaan, turhat kliseet, kuten valitut kaksoset, joilla on vähän ystäviä, mutta aina toisensa, olisi ehkä ollut syytä häivyttää... Arvosana: 8+

Jackalbury
Arvosanat 845
Kirja-arviot 179
Viestit 0
kesäkuu 26, 2008
6 / 10

'Kirjanvartija' tuntui jotenkin nuorten versiolta Gaimanin 'Unohdetuista jumalista'. Samalla lailla kuin Gaimanilla, myös Scottin kirjassa matkustetaan ja kohdataan koko kokoelma mytologisia olentoja, kuin Cotterellin kirjassa konsanaan. 'Kirjanvartijan' alku on hiukan kliseinen, mutta tempaa nopeasti mukaansa ja tapahtumat tuntuvatkin vyöryvän nopeassa tahdissa eteenpäin, lukija ehtii hädin tuskin rauhoittua ja miettiä, että mitä nyt kävikään. Juttu Valituista kaksosista tuntui minusta aika kliseiseltä, mutta kirjan varsinainen herkku ovat hyvin kirjoitetut Vanhat sekä Dee ja Flamel. Välistä kirja tuntuu hiukan teatraaliselta, mutta hienoa on se, että kirja ei anna päähenkilöilleen Joshille ja Sophielle mitään erikoisia tai yliluonnollisia voimia. Tarina on hyvä, kiinnostava ja pitää mukanaan. Lisäksi sen maailma tuntuu hyvältä ja omalla loogiikallaan täysin järkevältä. Scott myös kirjoittaa hyvin, tarina etenee mutta samalla se kuvailee ja käsittelee syvempiä teemója tasapuolisesti. Tosin mitään syvällistä filosofiaa kirjasta on turha etsiä, mutta se on hyvää luettavaa tavallisena seikkailufantasiana. Suosittelen kirjaa jotakin luettavaa etsiville, jotka eivät vaadi huippua mutta eivät halua mitään moskaakaan. Arvosana: 6+.

Lady_
Arvosanat 221
Kirja-arviot 39
Viestit 0
heinäkuu 1, 2014
7 / 10
Sisältää juonipaljastuksia