Delfiinin saari (Pronssisoturit #1) - Michelle Paver6

Kirja-arvio :: Delfiinin saari

Kirjoittanut Aderyn

Tämä oli kirjana ihan kelvollinen, eli ei mitenkään erinomaisen hyvä, muttei kovin huonokaan. Kirjailijan aiemman historiallisen kirjasarjan, Muinaisen pimeyden (Chronicles of Ancient Darkness), luettuani minusta kuitenkin tuntuu, että Paver on vain muuttanut edellisen sarjansa henkilöiden nimet ja vaihtanut aikakautta - niin samanlaista meno näissä kahdessa kirjasarjassa on. On poika (joka on 12-vuotias eli samanikäinen kuin Muinaisen pimeyden Torak), tyttö ja eläin, josta tulee molemmille rakas ystävä. Otan toki huomioon sen, että Delfiinin saari on suunnattu varhaisnuorille, mutta silti se tuntuu turhan naiivilta jopa tuon ikäisen luettavaksi. Historialliset seikat taas tekevät Delfiinin saaresta todella kiinnostavan. Pidin tosin Muinaisen pimeyden miljööstä enemmän, mutta Paver osaa kuvailla maailmaa ja aikakautta hienosti, olivat ne sitten mitä tahansa.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Delfiinin saari

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Marja Helanen. Sidottu, kansipaperi.

Huikea sarjan avaus! Pronssikauden ihmisen usko, tieto ja kulttuuri sekä Välimeren alueen raaka ja lempeä luonto tulevat tiivistunnelmaisessa seikkailussa iholle saakka. Tätä kirjaa ei aloitettuaan voi laskea käsistään.

Köyhän pojan maailma murenee yhdessä päivässä. Hän menettää uskollisen koiransa, kadottaa sisarensa ja joutuu pakenemaan henkensä edestä mustien sotureiden joukkoa. Syrjäisellä saarella hän saa yllättäviksi liittolaisikseen toiset yksinäiset: laumastaan eroon joutuneen delfiinin ja pakkoavioliittoa paenneen tytön. Mutta miten niin vähävoimainen kolmikko voisi säilyä hengissä karun saariluonnon armoilla? Keitä salaperäiset mustat soturit oikein ovat ja mitä he haluavat? Entä millaisen salaisuuden kätkee arvokas pronssinen tikari, jonka poika sai kuolevalta mieheltä?

Miten hirvittävää oli olla ihminen ja joutua elämään siinä kammottavassa,loimottavassa kuumuudessa! Maissa eivät aaltoilleet viileät, vihreät rakkolevämetsät. Siellä ei ollut syviä, pimeitä metsästystienoita. Delfiinin teki mieli temmata poikaa kylkievästä, sukeltaa hänen kanssaan hohtelevan sinisyyden läpi ja näyttää pojalle, millaista oli olla delfiini, yhtä meren kanssa.