Lohikäärmetanssi 1 (Tulen ja jään laulu #5) - George R. R. Martin10

Kirja-arvio :: Lohikäärmetanssi 1

Kirjoittanut Jussi

Varoitus: kirja-arvio sisältää juonipaljastuksia

Tämä arvio käsittelee Lohikäärmetanssia yhtenä kirjana ja sisältää näin spoilereita molempiin puoliskoihin. Älä jatka eteenpäin, jos et ole vielä lukenut Lohikäärmetanssi 2:sta! Minulle Lohikäärmetanssi oli paras vuonna 2011 lukemani kirja, enkä meinannut saada unta loppuun päästyäni, sillä tapahtumat pyörivät mielessäni. Lopun cliffhangerit pudottivat kirjan Miekkamyrskyn taakse. Jos Meereenin ja Talvivaaran taistelut olisi näytetty, saattaisi Lohikäärmetanssi olla suosikkini sarjassa. Martinin kirjoitustyyli oli kehittynyt entistä paremmaksi ja pidin kovasti uusien alueiden esittelystä. Eniten romaanissa ihmetytti se, että Davosin tarina jäi täysin kesken alkupuolen jälkeen. Keskittyminen kolmeen/neljään päähenkilöön oli kuitenkin oikea ratkaisu. Jonin, Tyrionin ja Danyn juonilinjat muodostivat selvän rungon kirjalle, ja Theon tuli vähän näiden perässä. Odotin, että tarina olisi edennyt pidemmälle, erityisesti Meereenissä. Pohjoisessa Stannisin kohtalo jäi täysin auki. Suosikkini juonilinjoista oli Tyrion, sillä kääpiöstä näytettiin uusia puolia. Theon-luvut olivat myös mainioita, hänellä oli kirjassa yllättävän suuri rooli. Erityisen koskettavana mieleeni jäi se, kun Theon mietti, että hänen olisi pitänyt kuolla veljensä Robbin rinnalla. Uusista näkökulmahahmoista pidin eniten Quentynistä ja Conningtonista, tässä järjestyksessä. En olisi ikinä uskonut, että Targaryenien Westerosin takaisinvalloitus alkaa ilman Daenerysta - Martin osaa vieläkin yllättää. Lempilukuni kirjassa oli Branin viimeinen, joka oli kirjoitettu mestarillisesti. Branin ja Aryan vähäinen rooli Lohikäärmetanssissa on ymmärrettävää, sillä pitkässä Miekkamyrskyssäkin oli vain neljä Bran-lukua ja Arya esiintyi jo Korppien kesteissä. Muita huippukohtia olivat Jonin viimeinen ja Danyn toiseksi viimeinen luku sekä se, jossa Tyrionin seurue kulki veneellä rauniokaupungin läpi. Tykkäsin todella paljon myös kahdesta Victarionista kertovasta. Ainut Jaime-luku tuntui vähän irralliselta, mutta se ratkaisi erään hahmon selviämisen hengissä. Jotkut ovat kritisoineet viimeistä Daenerys-lukua, mutta minusta se oli tärkeä, sillä siinä hän tavallaan syntyi uudestaan lohikäärmeratsastajana. Pidin Tanssista enemmän kuin Kesteistä, mutta edellinen osa oli joissakin asioissa parempi, esimerkiksi tiiviimmässä rakenteessa. Tanssissa oli samaa tuntua kuin Miekkamyrskyssä: näkökulmien ja juonilinjojen runsaus käy välillä päälle. Olihan Korppien kesteissäkin paljon kertojahenkilöitä, mutta niputin mielessäni Rautasaarille ja Dorneen sijoittuvat luvut yhteen, näkökulmista riippumatta. Jaimen tarinaa jäin kovasti kaipaamaan, kuten myös valtaistuinpeliä Kuninkaansatamassa, josta saatiin onneksi maistiainen. Sanotaan vielä lopuksi, että yksi Lohikäärmetanssin vahvuuksista oli Pohjolan poliittisen tilanteen kuvaaminen. Kuten se luku, jossa Jon taivutti Stannisin hyökkäämään liitossa vuoriklaanien kanssa Syväsalon linnavuoreen. Martin on tällaisessa mielestäni parempi kuin kukaan muu. Vertailukohtana Robert Jordanin Ajan pyörän politiikka oli vaivaannuttavaa luettavaa, erityisesti typerä valtapeli siitä, kuka on Andorin uusi hallitsija.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Lohikäärmetanssi 1

Alkuteos ilmestynyt 2011. Sisältää alkuteoksen prologin ja 40 ensimmäistä lukua. Suomentanut Satu Hlinovsky. Kannen kuva: Petri Hiltunen. Kartat: Jeffrey L. Ward. Sukujen vaakunat: Virginia Norey. Nidottu.

Locus-palkinto (paras fantasiaromaani) 2012. Hugo-palkintoehdokas 2012, World Fantasy -palkintoehdokas 2012, British Fantasy -palkintoehdokas 2012.

Lohikäärmetanssi on huippusuositun Tulen ja jään laulun viides osa, jossa Valtaistuinpelistä alkanut tarina jatkuu täyttä vauhtia niin vanhojen tuttujen kuin uusienkin hahmojen kohtalokkailla kertomuksilla.

Rautavaltaistuimelle riittää tunkua, vaikka valtaistuinpelin nappuloita poistuu pelistä kovaa vauhtia. Tyrion Lannister haluaa kuitenkin päästä mahdollisimman kauas hovista ja etenkin kuningattaresta. Westeros jää taakse, ja Tyrion saa kokea millaista on olla etsintäkuulutettu kääpiö vieraalla maalla.

Muurilla Yövartion ylikomentaja Nietos on vaikeiden valintojen edessä. Yövartio ei ota osaa Valtakunnan politiikkaan, mutta Stannis joukkoineen häärää ympärillä kuninkaan elkein. Muukalaisten uhka voimistuu ja työsarkaa olisi loputtomasti, mutta vihollisia on Muurin molemmin puolin, eikä omista joukoistakaan tiedä keneen voi luottaa. Ainoastaan talven tulo on varmaa. Ja joukossamme on monia, jotka eivät näe kevättä.

Orjakauppiaanlahdella Daenerys Targaryen puolestaan oppii, ettei ole helppoa olla kasvavien lohikäärmeiden äiti, varsinkaan yksinhuoltajana. Sulhastarjokkaita kyllä riittäisi, mutta onko kukaan heistä luottamuksen arvoinen? Lohikäärmetanssin tahti kiihtyy, ja askelkuviot käyvät monimutkaisiksi. Kompurointiin ei ole varaa, eikä pysähtyä saa. Jos katson taakseni, olen hukassa.

George R. R. Martin on kirjoittanut pitkän uransa aikana lukuisia palkittuja teoksia. Hänen pääteoksensa Tulen ja jään laulu on saavuttanut sekä lukijoiden että kriitikoiden suosion, mm. Time-lehti nimesi hänet "Amerikan Tolkieniksi". Viimeistään HBO:n tuottama Tulen ja jään lauluun perustuva TV-sarja Game of Thrones nosti hänet nykyfantasian supertähdeksi.

"Yksi fantasian historian parhaista sarjoista." – Los Angeles Times

Niin häijyjä henkilöhahmoja, että voisivat pistellä Borgiat poskeensa. – Guardian