Maresi (Punaisen luostarin kronikoita #1) - Maria Turtschaninoff 7.36   138

Alkuteos ilmestynyt 2014. Käsikirjoituksesta suomentanut Marja Kyrö. Sidottu, kansipaperi.

Finlandia Junior -palkinto 2014. Kuvastaja-palkintoehdokas 2015.

Ravisuttava tarina kotimaiselta fantasian mestarilta!

Maresi on poikkeuksellisen vaikuttava teos, jonka Tammi julkaisee yhtä aikaa suomenruotsalaisen (S&S) ja ruotsalaisen (Berghs) kustantajan kanssa. Kirjailija on onnistunut luomaan täyteläisen ja tyylillisesti huikean tarinan, jonka tiivis kerronta on täynnä latausta. Marja Kyrön taitava suomennos lumoaa lukijat. Turtschaninoff on luomassa kokonaista tolkienilaista fantasiamaailmaa, johon myös kaksi hänen aiemmista nuortenromaaneistaan, Arra ja Anaché, sijoittuvat. Teos on kuin tyttöjen oma Taru sormusten herrasta – pähkinänkuoressa.

Punainen luostari on naisten ja tyttöjen yhteisö ja turvapaikka, jossa kaikki saavat kehittää itseään taipumustensa mukaisesti. Nuori Maresi on jo huomannut, että häntä kiinnostavat eniten kirjat ja lukeminen, uuden oppiminen. Eräänä päivänä luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa.

Hurja tapahtumasarja alkaa siitä, kun suuri purjelaiva ilmestyy horisonttiin – onko Jain isä sotajoukkoineen tulossa? Maresin ja hänen tovereidensa neuvokkuus ja rohkeus pannaan kovalle koetukselle. He joutuvat yhdistämään voimansa äärimmilleen puolustaessaan ihmisen itsemääräämisoikeutta.

Turtschaninoff käsittelee jälleen suurta teemaa, joka on ihmisen minuus. Itsensä ja kutsumuksensa löytäminen. Ja kun kaikki on saavutettu ja kukoistava tulevaisuus edessä, on jätettävä oma mukavuusalueensa toisten hyväksi. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu syyskuu 5, 2014 (Tammi)
Alkuperäinen nimi Maresi
Tietoja muokattu maaliskuu 8, 2016

Punaisen luostarin kronikoita

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Maresi (Punaisen luostarin kronikoita #1) 7.36   138
Naondel (Punaisen luostarin kronikoita #2) 7.98   55
Maresin voima (Punaisen luostarin kronikoita #3) 8.38   37

Kirja-arviot & arvosanat

Luinwen
Arvosanat 234
Kirja-arviot 104
Viestit 96
marraskuu 14, 2019
6 / 10

Nopealukuinen, mutta harmillisen yksinkertainen fantasiaromaani. Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.com/2019/11/kirja-arvostelu-maria-turtschaninoff.html

_kirjakeiju_
Arvosanat 416
Kirja-arviot 345
Viestit 0
syyskuu 29, 2019
5 / 10

Punaisen luostarin kronikoita -trilogian avausosa ei vakuuttanut minua. Kirja kertoo Maresista, joka asustelee naisille suunnatussa luostarissa. Saarelle jolla luostari seisoo, eivät miehet saa tulla. Maresi opettelee monenmoisia asioita, löytää kutsumustaan ja suojelee luostaria pahiksilta. Eli miehiltä, jotka tahtovat aina tuhota kaiken. Tarina alkaa kirjassa hitaasti ja kerronta on kovin kuvailevaa. Keskitytään kuvailemaan päähenkilön tuntemuksia ja ympäristöä. Loppua kohti tapahtumia alkaa tulla enemmän ja tunnelma käy ahdistavammaksi. Ikäväkseni en päässyt kerrontatyylistä yli, vaan sinäänsä aivan kiinnostava juoni jäi sen jalkoihin. Teos on nopealukuinen ohuudestaan johtuen ja kansi kuvaa hyvin sisältöä. Ainakin minut se houkutteli lukemaan

Rasvapurkki
Arvosanat 16
Kirja-arviot 9
Viestit 15
heinäkuu 30, 2018
9 / 10

Mahtava kirja. Kirjassa kerrotaan ja kuvaillaan yksityiskohdat hyvin. Juoni on mielenkiintoinen ja kirjaan jäi koukkuun. Luin kirjan muutamassa päivässä. Kirja vaati toisen lukukerran, että ymmärsin sen mahtavuuden. Teemoista minua kiehtoi eniten vahvuus: jokainen henkilö kuvattiin omalla tavallaan vahvaksi! 

Eija
Arvosanat 1223
Kirja-arviot 330
Viestit 1191
huhtikuu 14, 2018
6 / 10

Alkupuoliskossa kirjassa oli hyvä rauhallinen tunnelma, tarinaa oli miellyttävää lukea, vaikka hieman hidastempoinen olikin.  Tunnelma kuitenkin muuttui toiminnalliseksi myöhemmin ja mustavalkoinen vastakkain asetelma tuli enemmän esiin. Kirjan maailmassa kokonaisvaltaisesti miehet ovat pahoja ja naiset alistettuja, mutta luostarissa heistä tulee yleviä ja jaloja. Ymmärrän sanoman tärkeyden kritiikkinä joidenkin kulttuurien naisten alistamiselle, mutta tarinassa asetelman ehdottomuus ja yksiulotteisuus oli häiritsevä. Kirjalla oli kuitenkin ansionsa ja se oli kannattava lukukokemus.

bambi
Arvosanat 23
Kirja-arviot 23
Viestit 0
marraskuu 26, 2015
8 / 10

En ymmärrä miksi tämä on saanut niin paljon negatiivistä palautetta? Mielestäni todella hyvä teos, on kyllä Finlandia Juniorin ansainnut. Teksti oli sujuvaa ja kaunista, kaikinpuolin miellyttävä lukukokemus. Osilta vähän raaka, ja jännittävä, mutta erittäin koukuttava.Käsitteli hienosti naisten asemaa, ja luostari oli hyvä tapahtumapaikka, vaikka sitä aluksi vierastinkin. Tämä lukeutui kyllä suosikkien joukkoon, ja suosittelen lämpimästi kaikille♥

ilona_milla
Arvosanat 36
Kirja-arviot 19
Viestit 0
kesäkuu 25, 2015
7 / 10

Tästä jäi aika laimea maku. Kiitosta kirjaa saa tuosta takakannessakin mainostetusta kielestään, joka kieltämättä soljuu sulavasti korvissa. Henkilöt ja juoni sen sijaan taas laskevat fiilistä. Luostari sinänsä on aika... Riskialtis valinta tapahtumapaikaksi. Luulenpa, että se on tarpeeksi karkottamaan lukijoita teoksen luota. Minäkin olin aika skeptinen koko kirjan suhteen, mutta loppujenlopuksi olen kiitollinen, että luin sen. Hyvää tekstiä on aina ihanaa lukea. Juoni oli ennalta-arvattava ja aika mitäänsanomaton. Tarina tuntui lähtevän käyntiin aika hitaasti, etenkin teoksen pituuteen nähden. Puhe portaista ja simpukoiden värjäyksen selostaminen oli aika puuduttavaa. Ehkä olen vähän jo kasvanut ohi kohderyhmästä, ainakin päähenkilön iästä päätellen (ei sillä, etten olisi juuri lukenut Me Rosvoloita). Yliluonnolliset elementit tulivat esille vähän äkkiä nurkan takaa ja olin hetken hämmentynyt ja pettynyt siihen että tähänkin tungettiin yliluonnollisuuksia. Olen edelleen sitä mieltä, että kirjailijan pitää jollain konstilla tehdä jo heti alussa selväksi lukijalle, että tämä onkin fantasiaa, eikä vain jotain muuta. Maresin tapauksessa sisäistin tuon supernatural puolen aika äkkiä. Lopun toteutus oli ehkä vähän urbaani, mutta hyvä. Hahmot jäivät myös aika laimeiksi. Heidän luostarimainen kurinalaisuutensa söi epäilemättä persoonallisuutta.

Saki
Arvosanat 92
Kirja-arviot 35
Viestit 335
huhtikuu 10, 2015
7 / 10

Luin tämän itseasiassa koulun takia, kun meillä oli nuorten/lasten kirjan lukuprojekti, jä näin tämän kirjakaupassa. Päätin ostaa, vaikka vaikuttikin vähän pienemmille suunnatulta kuin minä itse. Ihan hyvä, alussa parempi, lopussa huonompi, mutta mikään ei ole täydellistä. Kirjan maailma on mielenkiintoinen ja se käsittelee naisten asemaa naisten näkökulmasta, mikä on hyvä minun mielestäni. Kirja ei ollut mitenkään toiminnantäyteinen, mutta itseasiassa en sellaista odottanutkaan. Tämä voitti finlandia-palkinnon ihan syystä.

Kelleri
Arvosanat 2
Kirja-arviot 2
Viestit 0
maaliskuu 31, 2015
7 / 10

Maresi on parhaimmillaan oikein mukiinmenevää fantasiaa, mutta mestariteokseksi sitä en voi oikein nimittää. Kirjan suurin ongelma on se, että sen varsinainen konflikti ei millään muotoa saanut vangittua ainakaan minun mielenkiintoani. Jain isä jäi armottoman tylsäksi ja mitäänsanomattomaksi pahikseksi, eikä hän missään vaiheessa tuntunut todelliselta uhalta. Muiden arvostelijoiden kanssa olen myös samaa mieltä siitä, ettei muussakaan hahmokaartissa oikein riittänyt syvyyttä. Lisäksi maailman romantisointi kävi parissa kohtaa hieman hermoilleni. On kuitenkin mukavaa nähdä näinkin perinteistä fantasiaa ihan kotimaasta, ja Turtschaninoffin luoma maailma tuntuu kiehtovalta. Alkuäidin uskonto ja luostari itse sen ympärillä ovat kirjan parasta antia, ja niiden vuoksi voin antaa anteeksi tietyt puutteet tarinankerronnassa. Pienistä valituksista lukuunottamatta Maresi on vallan kelpo pieni tarina, josta fantasian ystävä saa varmasti ainakin jotakin irti.

Matti Karjalainen
Arvosanat 469
Kirja-arviot 145
Viestit 4
joulukuu 6, 2014
5 / 10

Maria Turtschaninoffin "Maresi: Punaisen luostarin kronikoita" (Tammi, 2014) on Finlandia Junior -palkittu romaani syrjäisellä saarella sijaitsevasta luostarista, jonne miehillä ei ole asiaa. Päähenkilö on tietoa janoava Maresi-niminen tyttö, joka toimii myös kirjan kertojaminänä. Eräänä päivänä luostariin saapuu Jai-niminen tyttö, joka on menettänyt sisarensa hirvittävissä kotiolosuhteissa, ja jota uhkaa kostoa vaativan isän toimesta sama kohtalo (lukija voi halutessaan vetää jonkinlaisia yhtymäkohtia nykypäivän kunniamurhiin). Ja eräänä päivänä perheen miesväki saapuukin aseistettujen sotilaiden kanssa saarelle, tarkoituksenaan hakea tytär takaisin kotiin. Silloin Maresi ja koko luostariyhteisö joutuvat tilanteeseen, josta ei ole helppoa poispääsyä. Syystä tai toisesta en innostunut kirjasta kovin paljon. Lukeminen tuntui kuitenkin takkuiselta heti alusta lähtien, eikä sinänsä kauniisti kirjoitettu romaani missään vaiheessa tuntunut kohoavan siivilleen, vaan käytin lyhyehköön romaaniin melkoisesti aikaa. Miksi? Syy voi olla kyllä ihan keskittymiskyvyssäni, joka ei nyt ollut paras mahdollinen. Lisäksi henkilöhahmoista en löytänyt kamalasti kaikupohjaa. Sukupuolipainottuneisuus ei minua ole yleensä kirjallisuudessa vaivannut, mutta kirjan luettuani jäin silti miettimään, olisiko negatiivisesti leimautunut mieskuva kuitenkin häirinnyt minua aavistuksen verran - ja voisinko tunnustaa sitä ääneen, ilman että saisin otsaani misogyynisen sovinistin leiman? No, toisaalta tiedän kyllä naislukijoita, jotka eivät erityisesti pidä kovaksikeitettyjen dekkareiden huoriin ja madonniin jakautuneesta naiskuvasta, eli ehkäpä en tunne asiasta sen suurempaa syyllisyyttä.

Jossu89
Arvosanat 467
Kirja-arviot 11
Viestit 0
lokakuu 13, 2014
8 / 10

Arra ja Anaché olivat todella mahtavia lukukokemuksia ja siksi odotukset tätä uutta samaan maailmaan sijoittuvaa kirjaa kohtaan olivat minulla suuret. Se ei kuitenkaan täysin täyttänyt niitä. En sano ettei tämä olisi ollut hyvä kirja, sillä se oli. Mutta juoni ja kirjan tunnelma eivät kuitenkaan olleet yhtä vangitsevia kuin Arrassa ja Anachéssa. Myös Maresi ja muut kirjan henkilöt jäivät ehkä hiukan etäisiksi. Juoni oli kuitenkin mielenkiintoinen ja kirja mukavan nopealukuinen. Kaiken kaikkiaan ihan kiva pikku tarina, vaikka ei Arran ja Anachén veroinen ollutkaan.

HourglassEyes
Arvosanat 307
Kirja-arviot 52
Viestit 2526
syyskuu 16, 2014
4 / 10

Olin alunperin sivuuttamassa tämän koko kirjan, mutta tartuin siihen sitten kuitenkin, kun silmiini osui tuo "tyttöjen Taru Sormusten Herrasta" -kommentti. Nyt, luettuani teoksen esitän kysymyksen, että kuinka, miten ja missä? Minä ainkakaan en nähnyt, enkä tuntenut tekstissä Tolkienia lainkaan. En tiedä, ehkä etsin vääristä asioista... Toiset tykkää, toiset ei, minut tarina jätti jokseenkin kylmäksi ja hahmot tuntuivat ajoittain jopa epäluontevilta. Maresin ja luostarin tarina on kuitenkin kevyt ja kaunis (omalla tavallaan sillä tarinassa on synkempikin puoli) ja sopinee niillekin lukijoille, jotka fantasiaa eivät muuten lue. Tarinassa on oikeastaan enemmän elementtejä luostarielämästä liitettynä druidimaiseen elämäntapaan kuin perusfantasiaan. Ei aiheuta kohdallani jatkotoimenpiteitä.

Kattinka
Arvosanat 11
Kirja-arviot 7
Viestit 35
joulukuu 7, 2014
9 / 10
Sisältää juonipaljastuksia