Kolmas Percy Jackson luettu! Minusta tuntuu, että luin tämän kirjan ennätys nopeudella, luulisin, että alle päivässä, mikä on iso saavutus näin kouluaikoina. Sitä huomaa päivän päätteeksi heti, kun kuoleman loukku (matematiikka) on ylitetty, että kello lähenee jo kymmentä ja, että olisi aika painua pehkuihin. Ja sitten makoilee vällyjen välissä ja kiroaa matematiikan läksyjä, koska niiden takia arvokas tunti ja puoli, joka oli tarkoitettu lukemiseen meni matematiikkaan. Nyt olen kuitenkin onnistunut aikatauluja muuttelemalla lukemaan päivässä kirjan, ja voi että olen ylpeä itsestäni. Nyt voisi kuitenkin voisin siirtyä itse kirjan pariin. Titaanien kirousta odotin kyllä kovastis sillä edellinen kirja jäi jännään kohtaan, joten odotin mielenkiinnolla mitä tässä osassa tapahtuisi. Kirja alkaa siitä, kun Percy ja kumppanit matkustavat Groverin hätäkutsun perään. He päätyvät koulun tanssiaisiin ja tapaavat kaksi uutta puoliveristä: Biancan ja Nicon (Riordan sitten vaan osaa keksiä ihania nimiä). Samalla reisulla he saivat esimakua tulevasta taistelusta. Seikkailut johtavat toiseen ja lopun taistelu on taas jännittävää luettavaa. Uhrauksilta ei vältytä, ja ennustus saa jälleen uudet mittakaavat. On ihan uskomatonta miten moniuloitteisesti Riordan osaa kirjoittaa. Titaanien kirous kirjassa alkaa ilmetä pientä rakkauden poikasta, ja päähenkilöiden varttuminen alkaa näkyä tekstissä. Mieleeni tulee pakostakin Harry Potterit. Rowling osasi Riordanin tavoin kasvaa henkilöittensä mukana, ja muuttaa kirjoitustyyliään vuosi vuodelta aina ikään sopivaksi. Percyn kasvamisen ja kehittymisen huomaa monesta asiasta. Ensinnäkin hän ei ole enää niin ujo ja pelokas kuin alussa. Lisäksi kymmenenvuotiaan Nicon tuleminen korosti Percyn ikää. Juoneen oli jälleen sujautettu hienosti lainauksia taruista ja jumalista. Kreikan jumalia (olikos se nyt Kreikka...?) oli lisätty hienosti juoneen. Minusta kaikkein hienointa on se, että Riordan valitsee sellaisia taruja, joita ihmset tuntee. Myönnän auliisti etten ihan kaikkia tunnistanut, mutta yli puolet kylläkin! Huumoriakaan ei tästä sarjasta puutu. Percyn ihana sarkastisuus iskee sydämmeen joka kerta, ja Annabethin "leväaivo" jota hän käyttää Percyn nimittämiseen, on suorastaan klassikko. Nimitys on niin ärsyttävä, että se on suorastaan nerokas! "Äiti näytti vähän loukkaantuneelta, ja minä olin siitä pahoillani, mutta minun oli jo pakko päästä autosta ulos. Jos äiti olisi kertonut vielä yhdenkin jutun siitä, miten söötiltä minä näytin kylpyammeessa kolmevuotiaana, olisin kaivautunut hankeen ja palelluttanut itseni hengiltä." Yllä oleva lause kuvastaa täydellisesti teinien ajatuksia, kun äiti kaivaa valokuva-albumin esille, kun talo on täynnä vieraita. Sanonpa vaan, että Percy Jacksonit ovat loistavia kirjoja ja tulevat olemaan myös niitä teoksia, joita voin lukea uudestaankin.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Titaanien kirous

Rick Riordan Julkaistu: heinäkuu 11, 2009
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasia, nuoret, seikkailu
Avainsanat: antiikin mytologia

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Sidottu.

Megaluokan seikkailusarjan kolmannessa osassa merenjumala Poseidonin poika saa tehtäväkseen ratkaista karmean ennustuksen

Newyorkilainen koulupoika Percy Jackson saa ystävältään Groverilta hätäpuhelun. Antiikin kammottavin hirviö on herännyt, eikä Grover ole ainoa, joka on vaarassa. Hirviön huhutaan pystyvän tuhoamaan jopa Olympos-vuoren, jumalten asuinsijan.

Ainoastaan ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Olympoksen veri (Olympoksen sankarit, #5)Palava labyrintti (Apollon, #3)Tyrannin hauta (Apollon, #4)Merenjumalan poika (Olympoksen sankarit, #2)Eksynyt sankari (Olympoksen sankarit, #1)
Paikalla 2 jäsentä ja 28 vierailijaa
Rinja, Jossu89
Uusin jäsen: Ruska
Jäseniä yhteensä: 9376