Varoitus: kirja-arvio sisältää juonipaljastuksia

Monet ovat puhuneet, että Cassandra Claren kirjojen taso olisi laskenut, tai että idea koko sarjassa on ollut surkea. Itse olen rakastanut joka ikistä Claren kirjaa. Tietenkin ihan ensimmäinen kirja, Luukaupunki, oli se, joka räjäytti tajunnan, mutta ei se taso minun mielestäni laskenut. Sarjan idea taas... Komea ja salaperäinen poika, epävarma ja omasta mielestään keskinkertaisen näköinen tyttö, tytön paras kaveri, joka on rakastunut tähän, salaperäisen pojan paras kaveri, se kaunis ja täydellinen tyttö, pahis jne. Nuoret pelastavat yhdessa maailman ja tyttö ja poika päätyvät yhteen. Klassinen kuvio, eikö? Monessa kirjasarjassa se on ärsyttänyt minua, mutta Varjojen kaupungit sarjassa se on jotenkin ihan luonnollista. Kirjailia on onnistunut selittämään ja kirjoittamaan kaiken niin, etten pysty edes kiistämään mitään asiaa joutumatta ojasta allikkoon. Jace ei voi olla mitään muuta kuin sarkastinen komea itsensä. Claryn kuuluu olla se pieni, aluksi epävarma tyttönen, joka pelastaa ystävineen maailman. Simonin tehtävänä on olla Claryn paras ystävä. Ymmärsitte varmaan pointtini. Jos totta puhutaan pelkäsin tämän kirjan lukemista. Vaihtoehtoina oli, että se olisi ihan hirveä TAI, että se olisi niin täydellinen, että itku tulisi. Vaikka olenkin aina uhonnut kaikille, että Taivaallisen tulen kaupunki tulisi olemaan aivan mahtava ja siinä ei tulisi olemaan mitään vikaa, niin hieman minua pelotti. Saatanhan minä olla väärässä. Joten kun käänsin ensimmäisen sivun ja alotinin lukemisen, olin aika stressaantuneessa mielentilassa. Onnekseni olin kerrankin oikeassa ja pääsin kiljumaan riumusta, kun kirja oli mitä odotim ja enemmänkin. Kuten jo tuossa aiemminkin mainitsin olin valmistautunut suuuuureen kyynelten vuodatukseen, koska olin ihan varma, että Clare tapattaisi, tai tuhoaisi, tai tekisi kaikille hahmoille jotain, joten olin oletettavasti paniikissa. Loppujen lopuksi en joutunut vollottamaan ihan niin paljon kuin luulin. Onneksi! Inhoan, kun hahmoja kuolee, ja nytkin alkoi leuka väpättämään jokaisen kaatuneen kohdalla. Olentoja/ihmisiä kuoli ja osa uhrautuikin, mutta loppujen lopuksi ihan oikeat henkilöt jäivät eloon. Pidin siitä, kuinka erilaisissa ja yllätyksellisissä paikoissa käytiin kirjan aikana. Olen aina rakastanut Claren tapaa kuvailla tapahtumapaikkoja samaan aikaan, kun taistellaan miekkojen ja riimujen avulla. Olihan siellä joukossa tuttujakin paikkoja, mutta nekin tuntuivat ihan uusilta, joten en joutunut tylsistymään missään vaiheessa kirjaa. Lisäksi pääsimme Sebastianin luokse Edomin demonivaltakuntaan, joka oli suoraan sanottuna karmiva. Oikeastaan karmiva on väärä sana sillä en pelännyt, mutta kylmät väreet meni selkää pitkin monessakin kohtaa. Lisäksi olin niin jännittynyt, siitä mitä tapahtuu seuraavaksi, että säikähdin ihan pieniäkin juttuja. Koko tämä Sebastian kuvio on kiinnostanut minua, enkä ole ikinä pitänyt tätä varsinaisesti pahana. Edellisessä kirjassa varsinkin sain mielipiteelleni varmistuksen, sillä Sebastian välitti siskostaan, vaikka näyttikin sen oudolla tavalla. Tässä Taivaallisen tulen kaupungissa lukijat pääsevät paremmin perille Sebastianista, sekä tämän ja Claryn sisarussuhteesta. Sebastianin loppukohtaus sai minut tuntemaan haikeutta ja taisin nyyhkiä eniten juuri silloin. (Paljon nyyhkimistä on esiintynyt jo nyt, emmekä ole kuin vähän yli puolivälin tässä arvostelussa...) Claryn ja Jacen suhde jäi kutkuttavaan kohtaan viime kirjassa, ja olen varma, että kovinkaan moni lukija ei pettynyt tähän kirjaan heidän osaltaan. Itse olen aina rakastanut heitä, ja minun mielestäni Clary on juuri sopivan pippurinen ja fiksu Jacelle.Jacea taas ei voi vaan vihata, ja hän onkin vakio "kirjaihastukseni". Clary tuntuu ärsyttävän monia, mutta minun mielestäni hän ei todellakaan ole ärsyttävämmästä päästä. Voisin luetella kymmeniä naispäähenkilöitä, jotka saavat minut näkemään punaista, mutta Clary ei lukeudu niihin. Onhanhan hän hieman naiivi, ja hänen tapansa puhua ja reagoida saattaa olla ärsyttävää tietyissä tilanteissa, mutta eipä se juuremmin ole minua häirinnyt. Taivaallisen tulen kaupungissa Claryn ja Jacen suhde on minun mielestäni erittäin suloinen. He ovat olleet yhdessä jonkin aikaa, molemmat tietävät, mitä toisen päässä liikkuu, ja hellyyttäviä hellyyden osoituksia saa lukea pitkin kirjaa. Onhan siellä joukossa niitä kiihkeämpiä ja dramaattisempiakin kohtauksia, mutta heidän kanssakäymistään oli ihana lukea. Myös muiden henkilöiden suhteet kehittyvät, ja varsinkin Alec ja Magnus saivat sydämet silmiini. Kirjan loppu oli ehkä maailman surullisin onnellinen loppu, kuten Care meille kertoikin. Monet henkilöt muuttuivat lopussa parempaan päin, ja osa uhrautui. Erityisesti Simonin kohtalo sai minut kyyneliin. En silti pettynyt loppuun, päinvastoin sillä loppu oli selvästikkin alku uudelle sarjalle ja se jos mikä saa minut täpinöihin.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Taivaallisen tulen kaupunki

Cassandra Clare Julkaistu: joulukuu 5, 2014
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasiaurbaani fantasia, nuoret
Avainsanat: ihmissudet, tv-sarja, vampyyrit

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Terhi Leskinen. Sidottu.

Ylistetyn Varjojen kaupungit -sarjan kauan odotettu ja huikean jännittävä päätösosa

Clary ja hänen ystävänsä taistelevat pahinta koskaan kohtaamaansa vihollista vastaan: Claryn omaa veljeä. Sebastian kääntää varjonmetsästäjiä puolelleen, raastaen erilleen perheitä ja rakastavaisia.

Taistelu maailman kohtalosta vaatii varjonmetsästäjiltä kauhistuttavia uhrauksia.

Muita kirjoja joista saatat pitää

Tuhkakaupunki (Varjojen kaupungit, #2)Varjojen kaupungit IV–VIKadotettujen sielujen kaupunki (Varjojen kaupungit, #5)Aamunkoi (Houkutus, #4)Luukaupunki (Varjojen kaupungit, #1)
Paikalla 44 vierailijaa
Uusin jäsen: Hilla Karjalainen
Jäseniä yhteensä: 8699