Käärmeenlumooja

@ Annukka Salama
Käärmeenlumooja (Faunoidit #1) - Annukka Salama 8.80   262

Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen. Sidottu.

Topelius-palkintoehdokas 2013.

”Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk.”

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeäsalpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.

Käärmeenlumooja on faunoideista kertovan sarjan villin tyylikäs avausosa, joka yhdistää yliluonnollisia aineksia ja leiskuvaa intohimoa poikkeuksellisen vetävällä otteella. Annukka Salama (s. 1980) on tamperelainen nuorten- ja lastenkulttuurin moniosaaja. Käärmeenlumooja on hänen esikoisromaaninsa.

Kirjatraileri Youtubessa.

Käärmeenlumooja kulkee hauskasti fantasian ja toden rajamailla. (…) Fantasian piirteet istuvat hyvin tavanomaiseen kaupunkikuvaan ja vielä korostuvat loppua kohti.” – Mari Viertola, Turun Sanomat




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu heinäkuu 11, 2012 (WSOY)
Tietoja muokattu maaliskuu 9, 2016

Faunoidit

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Käärmeenlumooja (Faunoidit #1) 8.80   262
Piraijakuiskaaja (Faunoidit #2) 8.76   191
Harakanloukku (Faunoidit #3) 8.88   160

Kirja-arviot & arvosanat

Marski
Arvosanat 38
Kirja-arviot 27
Viestit 57
heinäkuu 19, 2023
4 / 10

Voi olla, että olin liian vanha tälle kirjalle, mutta ei tämä säväyttänyt. Tarinan idea on hyvä ja kiinnostava. Odotin kuitenkin Salaman somesisällön perusteella jotenkin roisia tekstiä nuortenkirjalta, mutta tää oli tosi kesy.

Mitään kovin jännittävää ei tuntunut tapahtuvan ja kaikista vastoinkäymisistä päästiin tosi helpolla. Suuri osa henkilöistä oli ärsyttäviä ja heihin oli vaikea samaistua. Tuntui vähän siltä, että osa juonenkäänteistä oli keksitty lennosta, jotta tarina saataisiin loppuun ja samalla loppua ei oltu valmisteltu yhtään ennen kuin se tapahtui.

Kirjakaapin tyttö
Arvosanat 165
Kirja-arviot 55
Viestit 16
maaliskuu 21, 2014
10 / 10

AIVAN. MAHTAVA. KIRJA. Nautin jokaisesta kappaleesta, sivusta, lauseesta ja kirjaimesta. Ei mitään moitittavaa! Hyvä Salama! :D

Sointulause
Arvosanat 20
Kirja-arviot 17
Viestit 1
helmikuu 6, 2014
10 / 10

suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamat kirjat ovat aina epäilyttäneet minua, mutta kirjailijan suomalaisuus ei haitannut tässä tapauksessa tipan tippaa. Yksi lempikirjoistani. Henkilöt olivat syviä ja kirjaa lukiessa pystyi melkein tuntemaan henkilöiden tunteet ja ajatukset. Tarina ei tylsistynyt edes nanosekunniksi ja oli vaikeaa laskea kirjaa kädestään edes hetkeksi sitä lukiessaan. Helsingin slangi häiritsi pikkuisen mutta siihenkin tottui muutaman luvun jälkeen. Oli mielenkiintoista lukea kirjaa joka sijoittui Suomeen, kun on niin tottunut ulkomaalaiseen kirjateollisuuten. Kirjaan pystyi samaistumaan ja yhtymään. Suosittelen lämpimästi :)!

Pinkki Lady
Arvosanat 138
Kirja-arviot 32
Viestit 0
huhtikuu 12, 2023
10 / 10

Tämä on yksi lempi kirjoistani vaikka aluksi kirja tuntuikin hieman tylsältä Kuitenkin juonen päästyä vauhtiin en pystynyt sitten irrottamaan otetta kirjasta vaan piti lukea kirja yhdeltä istumalta. Tähän kirjaan ei kyllästy ja rakastan sitä miten tässä kirjassa ja muissa kirjan osissa on osattu käyttää huumoria joka oikeasti pisti nauramaan.

_kirjakeiju_
Arvosanat 415
Kirja-arviot 344
Viestit 0
syyskuu 29, 2019
10 / 10

Aluksi kirja vaikutti tympeältä etelän hömpötykseltä, mutta sitten se pääsi vauhtiin ja rakastuin! Tämä on uusia lempikirjojani, jonka jaksan lukea aina uudestaan ja uudestaan. Kirjan idea on minusta aivan ihana ja kerronta rullaa vaivattomasti.

Sohvi
Arvosanat 25
Kirja-arviot 8
Viestit 1
toukokuu 1, 2016
9 / 10

Vau! Myönnän, että ennakkoluuloni tätä kirjaa (ja sarjaa) kohtaan johtui vain siitä, että sillä on suomalainen kirjailija. Mutta täytyy myöntää etten epäile enää toiste suomalaisen kirjailijan teoksia. Käärmeenlumooja veti heti otteeseensa ja luin sen yhdessä hujauksessa. Ja se sai minut janoamaan jo seuraavaa osaa käsiini. Värikästä, kuvailevaa tekstiä, joka antaa tarpeeksi lukijalleen, mutta jättää myös sopivasti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselleen. Voin vain suositella!! Tätä lukiessa sai hihitellä, punastella ja kaivata itselleen sitä mustasukkaista pahaa,mutta niin ihanaa poikaa ;)

NinjaKoala
Arvosanat 121
Kirja-arviot 7
Viestit 0
syyskuu 18, 2015
9 / 10

Äikän tunnille piti lukea suomalainen kirja, joten kirjastoon mennessäni valitsin ensimmäisen suomalaisen kirjan, jonka löysin. Ja olen onnellinen, että tämä löytyi ensimmäisenä! En ole pitkään aikaan saanut luettua oikeastaan mitään, mutta tätä luin oikein himolla. Pidin todella paljon kirjan kielestä ja hahmoista. Ainoa asia, joka jäi häiritsemään ja josta puoli tähteä lähtikin oli Unnan reagointi. Hänellä tuntui olevan koko ajan kyyneleet silmissä. Aion todellakin lukea seuraavat osat heti kun vain pääsen kirjastoon!

Nage
Arvosanat 126
Kirja-arviot 126
Viestit 0
elokuu 9, 2015
9 / 10

Ihana kirja!! Ainoa harmi oli Unnan avuttomuus, vaikka kaipa senkin voisi anta anteeksi sen oravuuden piikkiin.

Lilli
Arvosanat 88
Kirja-arviot 39
Viestit 1
elokuu 1, 2015
10 / 10

Aiempien arvioiden perusteella tarttui kirjastosta mukaan, ja yllätti silti positiivisesti! En edes muista koska olisin viimeksi joutunut laskemaan kirjan käsistäni koska en saanut naurua loppumaan. Huumori oli paikoitellen hyvin onnistunutta. ;) Kirjan eduksi on myös mainittava tapahtumien jouheva eteneminen, eli missään vaiheessa ei tuntunut siltä että olisi jääny liiaksi junnaamaan yhteen kohtaukseen. Jos jotain negatiivista pitää etsiä, niin sanottakoon että itseäni häiritsee luvattoman paljon se että Rufuksella on rastat.. Hyi olkoon! XD But maybe it's just me..

Mystinen tyttö
Arvosanat 154
Kirja-arviot 50
Viestit 3
maaliskuu 2, 2015
10 / 10

Kirja vetäisi minut mukaansa heti ensi lauseesta lähtien. Aloitin lukemisen aamulla ja seuraavat tunnit kuluivat kirja kädessä. En pystynyt lopettamaan lukemista! Äskeinen ilmiö tapahtuu minulle hyvin usein, mutta tässä halusin sen erikseen mainita, sillä en odottanut kirjalta paljoakaan. Ajattelin sen olevan mukavaa lukemista, mutta se oli paljon enemmän. Teksi oli sulavaa ja mukaansa tempaava. En voinut koskaan tietää mitä seuraavalla sivulla lukee, mikä on minulle hyvin paljon. Pidin myös huumorista mitä oli piilotettu sivujen väliin. Henkilöt olivat omaperäisiä ja kiinnyin heihin heti. Halusin vain ahmia Unnan tarinaa enemmän ja enemmän. Yllättävää oli, että siskoni innostui lukemaan kirjan ja luki sen yhdeltä istumalta. Ja hän piti kirjasta! Se on paljon... Salama onnistui nostamaan suomalaisen fantasiakirjallisuuden pisteistä silmissäni huikeasti! Ihan mahtava kirja, ei tässä muuta voi sanoa!

Frost
Arvosanat 55
Kirja-arviot 26
Viestit 2
tammikuu 23, 2015
10 / 10

Mahtava aloitus mahtavalle sarjalle. Kutkuttavaa luettavaa alusta loppuun. Juuri sopivasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Kiitos Salamalle näin ihanasta sarjasta!

Poison Girl
Arvosanat 163
Kirja-arviot 66
Viestit 45
joulukuu 21, 2014
8 / 10

Kirja oli mielenkiintoinen, koska se oli aivan ihana ja ärsyttävä samaan aikaan. Juoni vain tuntui junnaavan paikallaan ja vasta loppukappaleissa alkoi tapahtua. Tykkäsin silti kovasti kirjasta ja päähenkilöön Unnaan samastuin jostain syystä hyvin.

Mihael
Arvosanat 118
Kirja-arviot 8
Viestit 0
marraskuu 20, 2014
10 / 10

Yllätyin suuresti kirjasta! Olen aika nirso toisaalta lukemaan suomalaista fantasiaa, mutta tässä on onnistuttu todella hyvin ja sopivasti ärsyttävä päähenkilökin mukana! Uteliaisuus tietenkin pisti lukemaan ja alelaari antoi kiihdykettä, piti sitten ostaa loputkin osat hyllyyn, vaikka ei ollut edes ensimmäistä aloittanut. Suosittelen siis suuresti niillekkin jotka eivät suomalaisesta fantasiasta perusta ja uskaltaa ottaa haasteita vastaan!

forgotten dreams
Arvosanat 120
Kirja-arviot 4
Viestit 0
elokuu 16, 2014
10 / 10

Aivan älyttömän taitavasti kirjoitettu kirja. Rakastuin siihen jo ihan ekoilla sivuilla, vaikka en kunnolla edes tiennyt vielä mistä kirja kertoo. Teksti oli niin mukaansatempaavaa. Sitten kun oli päässyt muutaman luvun eteenpäin niin ei voinutkaan enää lopettaa lukemista. Huumori on loistavaa se on ihan pakko sanoa :D. Tämä oli mun lempikirja vuosi sitten mutta nyt kun oon lukenut myös toisen osan niin en tiedä kumpi on parempi. Mutta siis tämä sarja on parhaita lukemiani kirjoja. IKINÄ. Rakastan niitä ihan yli kaiken <3

Amethystus
Arvosanat 15
Kirja-arviot 8
Viestit 3
elokuu 5, 2014
9 / 10

Ihana, ihana, ihana. Yks mun lempikirjoistani tähän mennessä, vaikka pidänkin Piraijakuiskaajaa parempana (varmaan koska luin sen vahingossa ennen Käärmeenlumoojaa...). Joka tapauksessa Käärmeenlumoojan takia mä oon vähän enemmän kärryillä asioista, mikä on luonnollisesti hyvä juttu. Joone on sulonen, Vikke ärsyttävä ja hauska samaan aikaan ja Ronni salaperänen. Unna ja Rufus on - joo, taitaa olla helppo arvata mitä ne on yhdessä, kun sitä sanaakin on hoettu ihan tarpeeks. Kirja on hyvää luettavaa, Annukka osaa kertoa (jos näin voi sanoa) juonta hyvin eteenpäin, ja pari kertaa mä nauroin ääneen lukiessani, mikä sai mun äidin kattomaan mua oudosti. Jään innolla oottamaan, millon pääsen ostaan päätösosan!

Sara
Arvosanat 3
Kirja-arviot 3
Viestit 0
heinäkuu 21, 2014
10 / 10

Aivan älyttömän hyvä kirja. Kirjan kielenkäyttö puhuttelee, ja hahmot ovat todella sympaattisia. Olen lukenut kirjan kolmen päivän sisällä kahdesti, ja sarjan toisen osan siinä välissä. Juuri sain kakkososan luettua toiseen kertaan. Älyttömän koukuttava sarja, onneksi seuraava osa ilmestyy jo 4.8.!!

Maikki the Hamster
Arvosanat 5
Kirja-arviot 3
Viestit 2
heinäkuu 1, 2014
10 / 10

Todellakin täydellinen, luin sen heti kotiin päästyäni ja olen vieläkin koukussa tähän. Kiroilu ja puhekieli tekivät kirjasta unohtumattoman. En olisi uskonut, että Suomessakin olisi näin hyviä kirjoittajia! Jatkoa odotellessa suosittelen tätä kaikille :)

Radioactive
Arvosanat 146
Kirja-arviot 30
Viestit 0
toukokuu 18, 2014
10 / 10

Ihanaaaa!! Annukka Salama osaa kirjoittaa ja tässä hän todistaa sen. Luin tämän loppuun nopeasti loppuun ja uudestaan heti! Hahmot olivat täydellisiä tähän tarinaan. Kannattaa lukea:)

Arwina
Arvosanat 40
Kirja-arviot 38
Viestit 0
huhtikuu 7, 2014
8 / 10

SUOMEN PARASTA FANTASIA KIRJALLISUUTTA SIIS SUOMEN PARASTA!!!!!!!!! KIITOS ANNUKKA SALAMA!

rebsuh
Arvosanat 3
Kirja-arviot 2
Viestit 0
maaliskuu 30, 2014
10 / 10

Tää kirja.... Oikeesti... En pysty edes sanoin kuvaamaan... Tää oli niin hyvä kirja,oikeesti!! Mulla oli aikalailla ennakkoluuloja ennen tämä lukemista, sillä en ole koskaan,ikinä ennen tykännyt suomalaisten kirjailijoiden kirjoista, mutta tää kirja löi kaikki ennakkoluulot pois! Tai ainakin tästä suomalaisesta kirjailijasta! Juoneen ei kyllästynyt missään vaiheessa, eikä se muuttunut tylsäksi koskaan! Illalla oli oikesti todella vaikeaa laskea kirjaa pois ja aamulla ensimmäisenä oli tämä kirja kädessä!Kun sain kirjan luettua, henkäisin ihastuksesta. Kun sain luettua tämän kirjan, mun oli pakko lukea se uudestaan ja ei muuta kun lukemaan uudestaan. Edes toisella lukukerralla en kyllästynyt missään vaiheessa!! Tää on yks niistä kirjoista/kirjasarjoista joita pystyisi lukemaan vaikka sata kertaa, mutta kyllästymättä koskaan juoneen tai henkilö ihin. Rakastuin näihin hahmoihin totaalisesti! Varsinkin Rufukseen,Unnaan ja Jooneen. Kirjan viimmesillä sivuilla olin vähällä kiljua ja kirota kun kirja loppui. Juoksin suoraa päätä kirjastoon varaamaan sarjan kakkos osan. Tuskin maltan odottaa kolmos osaa!

laiz
Arvosanat 125
Kirja-arviot 3
Viestit 0
maaliskuu 23, 2014
9 / 10

Aivan mahtava kirja! Nauratti monessa kohassa ja hahmot oli ihania. Suomalaisten kirjailijoiden kirjoja en ole pahemmin lukenut, koska ei oo ollu mitään kovin kiinnostavia. Tämä kuitenkin tarttui ihan sattumalta mukaan kirjastosta, koska nimi oli kiinnostava. Ylitti odotukset ja suosittelen muillekin luettavaksi! :)

Clorianna
Arvosanat 1
Kirja-arviot 1
Viestit 0
helmikuu 5, 2014
10 / 10

Henkilökohtaisesti en pidä suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamista kirjoista, mutta tämä oli poikkeus. Pieniä ennakkoluuloja tätä kohtaan tietysti oli, mutta ne haihtuivat aika nopeasti. Faunoidit ideana on aivan mahtava. Oli mukavaa, kun kirja sijottui Suomeen eikä mualle maailmalle. Siihen pystyi samastumaan paremmin. Kirjailija sai hyvin luotua aivan uuden "maailman", jonka lukija toivoo jossain vaiheessa olevan totta. Kaverini suositteli tätä minulle, ja minä suosittelen tätä nyt kaikille muille, jotka etsivät jotain luettevaa.

Idsku
Arvosanat 128
Kirja-arviot 3
Viestit 0
tammikuu 29, 2014
7 / 10

Yllätyin suomalaisesta kirjailijasta. Itsellänikin on ollut ennakkoluuloja mutta tämä oli positiivinen yllätys. Idea oli mahtava enkä ennen ole vastaavaan törmännyt. Hahmot olivat hauskoja ja heidät oli helppo kuvitella. Kirjaa luki mielellään.

Katjuska
Arvosanat 97
Kirja-arviot 50
Viestit 10
joulukuu 10, 2013
9 / 10

Minulla on ollut hirveät ennakkoluulot suomalaista kirjallisuutta kohtaan, mutta lainasin tämän, koska se oli saanut hyvät arvostelut täällä Risingissa. Ensinnäkin tämä kirja ylitti odotukseni. Ihanaa kun tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja pääkaupunkiseudulle, minkä vuoksi tapahtumapaikat on helppo kuvitella. Voisi luulla, että puhekieli on häiritsevää, mutta tässä kirjassa se toimi todella hyvin ja sai lukukokemuksen tuntumaan elävämmältä. Ja hahmot. Ne olivat ihanan persoonallisia ja hyvin kuvailtuja. Esimerkiksi Rufus ei ollut sellainen stereotypinen komistus, mutta silti komea. Kun luin kirjaa yleisellä paikalla, oli kova työ pitää pokka ja olla nauramatta vedet silmissä. Kirjassa oli tosiaan todella hauskoja kohtia. Käärmeenlumooja oli nappi suoritus ja piti mukanaan loppuun asti. Odotan innolla seuraavan osan lukemista.

LunaJei
Arvosanat 283
Kirja-arviot 3
Viestit 98
marraskuu 13, 2013
9 / 10

Luulin tämän olevan sellaista perusfantasiaa kannen ja kuvauksen perusteellla, enkä olisi voinut paljon vääremmässä olla. Kirja oli koukuttava ja massasta poikkeava, jännittävä tarina, joka ei ole pelkästään höystetty huumorilla, vaan se on osa sitä. Jotenkin niin luonnollisesti pystyn kuvittelemaan hahmot kävelemään ja sekoilemaan tutuille kaduille. "Todentuntuinen" on ehkä outo sana kuvaamaan fantasiakirjaa, mutta sitä se on. Monesti olen purskahtanut kumman kuuloiseen nauruun tätä lukiessani, kanssaelävät saavat tuijotella minkä lystäävät.

Heidi Kristina
Arvosanat 55
Kirja-arviot 37
Viestit 0
syyskuu 27, 2013
9 / 10

Omaperäinen, hienosti toteutettu kirja, jonka teksti oli kuin magneetti. Niinhän se menee, että lukijasta riippuen jotkut kirjat ovat imukuppeja, jotka eivät päästä otteestaan ennen viimeistä sivua, jotkut taas eivät voisi paljoa kiinnostaa ensimmäisestä sivustakaan alkaen. Käärmeenlumoojassa oli sellainen kutina heti alusta alkaen, ettei silmiä voinut irroittaa tekstistä. Harmillisesti loppua kohti vauhti alkoi hieman hyytyä, muttei tämän lukemisessa kyllä kauaa mennyt! Rääväsuista ja suoraa, kiehtovaa kieltä, joka teki kirjasta hyvin persoonallisen. Ajattelin ensin, että puhekieli sekoittaa koko pakan, mutta tätä oli hyödynnetty sen verta taitavasti, ettei se missään vaiheessa takunnut. Kirosanat olivat kuin mauste jo valmiiksi hyvään keittoon. Salama oli saanut kirjaan ihanan hyrisyttävän seksuaalisen viritteen, minkä takia harmitti suoranaisen paljon, kun tämä jäi nuorten kirjaksi. Tästä olisi mielestäni ollut erinomaisesti ainesta myös nuorten aikuisten kirjaksi. Ainoa, mikä minua jäi tässä hämäämään, oli syy- ja seuraussuhde. En oikeastaan missään vaiheessa täysin käsittänyt, minkä takia Unna kaiken kaikkiaan otettiin porukkaan, vaikka se oli toisaalta ilmiselvää. Ja lainaten The Big Bad Wolfia: hetki, jona pelkää kuollakseen, jätti tulematta. Päähenkilönä Unna oli aivan ihana, persoonallinen ja sulostuttavan pelokas, mutta jääräpäinen ja hänestä ei voinut olla pitämättä. Rufukseen rakastui ensisilmäyksellä ja aivan eri toten hänen punaisiin rastoihinsa. Mustasukkainen käytös kruunasi hänen käytöksensä, kuten yleensäkin tämän tyyppiset miehet. Joonessa oli jotain todella sympaattista ja ihanaa, Viken kommentit alkoivat ketuttaa itseä vasta myöhemmin kirjassa. Ronni oli aika erikoinen, mutta yhtä kaikki loistava hahmo. Koukutuinko? Kyllä. Luenko jatko-osan? Kyllä. Suosittelenko? Hemmetti, kyllä!!

The Big Bad Wolf
Arvosanat 484
Kirja-arviot 79
Viestit 690
syyskuu 24, 2013
8 / 10

Luulisi, että olisi jo päässyt eroon ennakkoluuloista suomalaista fantasiaa kohtaan. Mutta ehei... Jos ei muuta, ainakin odotukset ylittyivät reippaasti. Potenssiin seitsemäntoista. Vähän päälle. Kieli ei takkuillut. Rento tyyli ja sanavalinnat eivät ärsyttäneet, vaan lisäsivät persoonallisuutta. Mä ja sä sopivat puheeseen eivätkä tuntuneet epätoivoiselta yritykseltä kirjoittaa jotain "nykynuorisolle". Kerronta sai lukijan sulautumaan miljööseen, joka sekin yhtä lailla onnistui täydellisesti. Sävy kirjassa oli tumma ja värikäs. Unnan hahmo oli harvinaisen onnistunut. Pelkästään jo tekstistä tunsi sen kaiken oravaisuuden miltei konkreettisesti. Jätkätkin pääsääntöisesti olivat täysin voimaeläintensä kaltaisia, joskaan Vikkeä en hevoseksi mieltänyt. Aivan ihana kusipää hahmo oli, mutta ei hevonen... Turha edes mainita, miten paljon Rufukseen tykästyin. Luovuin jo suunnitelmistani muuttaa Jenkkilään etsimään elämäni vampyyria. Nyt kelpuutan myös kotimaisen lohikäärmeen. Idea on onnistunut. Ensivaikutelma takakannesta sai odottamaan vähän nuoremman porukan hittisarjasta, vaikka selkeästi kymmenvuotias minä ei tätä olisi kyennyt lukemaan. Nuortenkirjana aivan mahtava. Käärmeenlumooja lukeutuu näihin kirjoihin, joita ei kannata lukea iltasaduksi hiljaisuuden vallitessa kämpässä. Kuolin nauruun äärimmäisen usein ja tukehduin nyrkkiini. Joonen stealaiset merilehmät... Hahmot, teksti ja miljöö ansaitsevat vielä viidennenkin tähden, mutta juoni vähän miinustaa. Rakastan tarinaa ja näin, mutta se hetki, kun pelkää kuollakseen, jäi puuttumaan. Plus kolmesataa sivua on hiukan aivan liian paljon vähemmän kuin mitä olisin tahtonut lukea. Piraijakuiskaajakin jäi väliaikaisesti kirjastoon... Parhaat sarjat tunnistaa siitä, kun kokee fyysistä tuskaa, mikäli ei joka hetki periaatteessa pystyisi jotain siihen liittyvää lukemaan. Ihan sille tasolle Käärmeenlumooja ei yllä, mutta erittäin, erittäin melkein.

Quine
Arvosanat 28
Kirja-arviot 10
Viestit 0
syyskuu 17, 2013
9 / 10

Käärmeenlumooja on lämmin kevättuulahdus. Kirja saa minut nauramaan. Sanon että tämä on minulle hyvin tärkeä kirja, koska uskomaton Annukka Salama on kirjoittanut tämän. Kirjaa voisi luula Suureksi menestys kirjaksi ja minulle se on. Kirjan Henkilöt ovat hyvin selvästi Suomalaisia. Tykkäsin, että suomalainen tempperamentti on kirjan mukana. Jos saisin sanoa kirjailialle kaksi lauseen se olisi: Kukat ovat kauniita ja punaisia. Sinun kirjasi on kukkasia kauniinpi.

KirjojenAhmija
Arvosanat 16
Kirja-arviot 13
Viestit 0
heinäkuu 31, 2013
5 / 10

Tykkäsin kirjasta. Sen idea oli hieno. Käärmeenlumooja oli mukaansatempaavaa luettavaa. Hyvin kirjoitettu kokonaisuus.

Sphhia
Arvosanat 132
Kirja-arviot 1
Viestit 1
heinäkuu 3, 2013
10 / 10

Yleensä en tykkää lukea suomalaisten kirjoittamia kirjoja, mutta Annukka Salama kumosi aikaisemman mielipiteeni. Käärmeenlumooja tempasi mukaansa heti ensimmäisestä luvusta alkaen, enkä millään raaskinut laskea sitä käsistäni. Kirja oli mielestäni loistavasti kirjoitettu, henkilöt aitoja ja kieli sujuvaa. Lisäksi kirjaan mahtui huippuhauskoja kohtauksia, kuten Joonen ja Viken lampaiden nimien kommentointi, jotka saivat minut nauramaan vedet silmissä.

Myrsky10
Arvosanat 257
Kirja-arviot 155
Viestit 0
kesäkuu 27, 2013
10 / 10

Hyvä kirja. Kirja on hyvin kirjoitettu ja nopeatempoinen. Kirjassa kuvaillaan kaikki mukavan tarkasti. Kirja piti heti saada itselle, kun sen ensimmäisen kerran oli lukenut kirjastosta lainattuna. Nyt kirja on tullut luettua jo kolmeen kertaan. Jatkoa odotellessa!

FriikkiLaura
Arvosanat 14
Kirja-arviot 1
Viestit 0
kesäkuu 23, 2013
10 / 10

Kirja on mahtava, hauska, ihana ja ennenkaikkea hyvin kirjoitettu. Henkilöt ovat hauskoja ja piirteet tulevat tekstissä hyvin esiin. Älyttömän hyvä ja sopii hyvin nuorille. Kun luin kirjaa vatsassa oli kokoajan semmoinen pieni jännityksen tunne ja luin sen yhteen putkeen, koska kirjaa ei voinut jättää kesken, jonka jälkeen luinkin sen toiseen kertaa heti perään. Suosittelen ja odotan paljon jatko-osaa:33

toto
Arvosanat 4
Kirja-arviot 1
Viestit 0
toukokuu 31, 2013
10 / 10

Ihan järjettömän hyvä kirja! Vihdoin joku ihana ihminen on kirjottanut jostain muusta, kuin vamppyyreistä tai ihmissusista. Kansi kylläkin hämäsi ja pelkäsin, että kirja oli tarkoitettu lapsille enemmän kuin nuorille. Sitten kun totuin slangiin sain sen luettua yhteen putkeen. Odotan innolla jatkoa!

Kirjaneito
Arvosanat 402
Kirja-arviot 87
Viestit 568
toukokuu 18, 2013
9 / 10

Viime aikoina on tullut lueskeltuja uudestaan paljon vanhoja tuttavuuksia, vaikka minua odottaisi ihanan iso pino uutuuskirjoja ja toinen pino pitkään lukulistalla olleita. No, minun on tarkoitus nauttia lukemisesta eikä pakottaa itseäni siihen! Käärmeenlumooja oli siis näitä uudelleen luettavaksi päätyneitä. Käärmeelumooja lumosi minut myös toisella lukukerralla. Faunoidit ovat kiehtovaa sakkia ja huomioon on otettu myös voimaeläinten huonot puolet. Oravan ketteryys on kiva ominaisuus, mutta entäpä jos voimaeläin olisi koala ja nukkuosit 20 tuntia päivässä? Tai sinulla olisi norsun muisti, jolloin et voisi unohtaa edes mukavai asioita, saati sitten ikäviä. Vaikka hetken aikaa mietinkin kuumeisesti omaa mikä minun voimaeläimeni olisi, päädyin siihen, ettei sitä ole. Ja edellä mainitut seikat huomioon ottaen olen ihan iloinen. Kirja lähtee käyntiin heti, eikä tylsiä paikkoja muutenkaan ole. Unna tempautuu mukaan Rufuksen faunoidijengiin, eikä ongelmilta vältytä. Mutta ei myöskään hauskanpidolta. K2:sen jengi on hervotonta porukkaa ja Salaman puhekielinen dialogi mahtavaa luettavaa. Sanat stellerin merilehmä ja treeseksuaali kerovat jo varmaan kaiken oleellisen. Naurun pyrskähdyksiltä ei vältytä! Käärmeenlumooja ei sisällä suurta kuviota, tai uhkaavaa tulevaisuutta. Faunoideja tappavat metsästäjät ovat uhka, mutta etupäässä kirja keskittyy kuvaamaan Unnan pääsyä sisään faunoidien maailmaan, sekä tietysti suhdetta Rufukseen. Salaisuuksia silti on, ja osa jää kutkuttavasti auki. Onneksi seuraava osa, Piraijakuiskaaja ilmestyy heinäkuussa.

layla
Arvosanat 57
Kirja-arviot 15
Viestit 0
toukokuu 1, 2013
10 / 10

Aivan loistava suomalainen fantasia kirja! Tarjosi mahtavan lukuelämyksen. Juoneen pääsi heti kiinni ja tarinassa pystyi elämään mukana. Pidin henkilöiden erilaisuudesta, tunteiden kuvailusta ja tarinan kulku oli jotain uskomatonta. Vaikka koko ajan ei tapahtunutkaan mitään jännittävää, en siltikään malttanut laskea kirjaa käsistäni. Aion ehdottomasti lukea jatko-osankin!

Akvaariokala
Arvosanat 39
Kirja-arviot 32
Viestit 0
huhtikuu 17, 2013
10 / 10

Uskomaton kirja! Parasta suomalaista mitä oon ikinä lukenu, täytyy myöntää! Juoneen pääsi heti kiinni, henkilöhahmot olivat persoonallisia. Kirjassa oli paljon tosi hyviä kohtia ja muutenkin. Unna oli ehdottomasti kiinnostava päähenkilö, sijoittuu listani kärkisijoille. Rufus ja muut faunidit tekivät minuun vaikutuksen monella tasolla. Vaikka asiat pysähtyivät hetkittäin, imin aina jokaisen sanan sellaisella odotuksella, etten voinut laskea kirjaa pois. Luin sen kaiken yhteenputkeen enkä joutunut pettymään. Plussaa myös loistavasti onnistuneesta puhekielstä. Murre oli sulavaa ja sopi henkilöille kuin nenä päähän. Upea kirja jonka jatko-osaa en jätä mistään hinnasta lukematta!!

Pikku Nälkä
Arvosanat 6
Kirja-arviot 6
Viestit 0
helmikuu 27, 2013
10 / 10

Tykästyin tähän kirjaan todella. Juonessa ei ehkä ollut paljoa toimintaa, mutta hahmojen välittömyys ja hauskuus saivat ainakin minut nauttimaan joka hetkestä. Puhekieli sopi tekstiin ja teki hahmoista helpommin lähestyttävät. Rufus kyllä nousi ehdottomaksi suosikkihahmokseni, mutta kyllä loputkin pääjengistä pääsivät aika korkealle suosikkilistallani. Unnan vanhemmat jäivät ehkä liian etäisiksi ja olisi sitä faunoidi-puolta voinut selventää vähän enemmän, kun on uudesta lajista kyse, mutta muuten kirja miellytti. Oli todella positiivinen yllätys löytää näinkin hyvätasoista fantasiakirjallisuutta Suomesta.

Turquoise_fox
Arvosanat 126
Kirja-arviot 5
Viestit 0
tammikuu 25, 2013
10 / 10

Tämä on yksi niistä kirjoista joita lukiessani olen nauranut vedet silmissä.Kirja on kirjoitettu puhekielellä,joka tekee mielestäni hahmoista aidompia ja heihin on helppo eläytyä. Odotan innoolla jatko-osan ilmestymistä ja toivon että kirjassa uppouduttaisiin vähän syvemmälle faunoidien maailmaan.

HourglassEyes
Arvosanat 307
Kirja-arviot 52
Viestit 2514
marraskuu 17, 2012
8 / 10

Jälleen kerran mitäänsanomaton kansikuva pilaa loistavaa kirjaa. Todella mahtava esikoisteos ja positiivinen yllätys kotimaisella fantasia rintamalla. Mielenkiintoinen ja koukuttava, lisäplussaa erinomaisesta huumorintajusta! Suosittelen ja jään odottamaan jatkoa.

Zengfidi
Arvosanat 23
Kirja-arviot 3
Viestit 0
marraskuu 14, 2012
10 / 10

Huippu kirja! En muista millon oisin nauranu niin paljo ku sillon ku lukkiin tämän kirjan! Henkilöt on mahtavia ja mielenkiintosia ja tarina etenee kivasti. Suosittelen!

Dreamfly
Arvosanat 34
Kirja-arviot 7
Viestit 0
lokakuu 7, 2012
10 / 10

Tämä kirja kyllä ylitti odotukseni ihan totaalisesti. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia ja juoni rullasi hyvin eteenpäin. Ja muutenkin tykkäsin tosi paljon tästä! Hyvä Annukka Salama!

Emppu101
Arvosanat 18
Kirja-arviot 16
Viestit 0
lokakuu 4, 2012
10 / 10

Meille esiteltiin tämä kirja äidinkielentunnilla ja halusin heti lukea sen. Lainasin sen samana päivänä ja aloitin lukemisen heti, siinä kirjaston nuortenosaston nurkassa olevalla sohvalla. Kirja alkoi hyvin ja jatkui niin siihen asti, kunnes se pääsi Unnan ja Rufuksen suhteen alkuun. Se oli kömpelöä ja huonosti kirjoitettua, eikä kirjailija selvästikään ole aikaisemmin kirjoittanut romansseja, ja hänen kärsisi harjoitella. Muuten kirja oli kyllä hyvä, ja jännitystä löytyi. Mutta jos jatko-osa tulee, minä tuskin luen sen. Odotin myös hieman isompaa Faunoidien verkostoa, ehkä jopa maailmanlaajuista, ja harmittaa kun sitä ei esitelty enempää.

MintFirefly
Arvosanat 113
Kirja-arviot 31
Viestit 0
elokuu 2, 2012
10 / 10

Tässä kirjassa on mielenkiintoisismmat henkilöt pitkään aikaan.Punaisia rastoja,tatuointeja, pisamia, ja persoonalliset luonteet. En pysty sanomaan edes kuka on paras henkilö kun kaikki ovat niin tasavartaisia... Juoni ei nyt ollut niin vauhdikas, mutta ei se haitannut kun nauroin senkin edestä mahtaville vitseille ja päähenkilöiden nahistelulle. Kivaa tutustua taas yhteen erillaiseen fantasia tarinaan, mutta tällä kertaa Suomen kaupungin vilinässä, faunoidien seurassa. Eläimenvoimat ihmisessä--> kartakaikkisen kekseliästä! Harmi kun kirja oli niin lyhyt, jään vähän liiankin innokkaasti odottamaan seuraavaa osaa ;)

Q_Black
Arvosanat 248
Kirja-arviot 240
Viestit 111
heinäkuu 24, 2012
6 / 10

Vaikka kansikuva kirjassa on vähän mitäänsanomaton, oli kirja kuitenkin raikas kuin keväinen tuuli. Hahmot puhuvat kirjassa puhekielellä ja se saa jotenkin kirjan tuntumaan vielä enemmän perussuomalaiselta kuin voisi kuvitellakaan. Mietin heti, että tapahtumat keskittyvät johonkin helsinkiin tai vastaavaan, koska tekstissä oli muutamia slangisanoja, joita en ollut ikinä kuullutkaan. Kirjassa on aikamoista teinimeininkiä, mutta ei se haitannut, sitähän se teininä oleminen on. Typeryyksiä ja välillä huonoa vitsinheittoa. Vaikka vitsit olivat välillä huonoja, nauroin pariin otteeseen melkein vedet silmissä. Unna on aika erikoinen persoona, jonka elämää määrittelevät säikyn oravan vaistot. Hän on kaikessa normaaliudessaan täysin tyypillinen teinityttö. Kirja tursuaa kummallisia nimiä ja jos jonkinlaista nuoren elämään mahtuvaa tapahtumaa, mutta tässä ei vielä kauheasti päästy faunoidien ja muiden hahmojen maailmaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä seuraava kirja tuo tullessaan.

Janski_
Arvosanat 55
Kirja-arviot 54
Viestit 13
syyskuu 19, 2013
10 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
leppis
Arvosanat 3
Kirja-arviot 3
Viestit 0
joulukuu 21, 2012
10 / 10
Sisältää juonipaljastuksia