Ella Auran tuomiopäiväkirja (Ella Aura #1) - Elena Mady8

Kirja-arvio :: Ella Auran tuomiopäiväkirja

Kirjoittanut suden veli

Mielestäni tämä kirja on hyvin onnistunut. Se on viihdyttävä ja puhutteleva, kuten hyvät kirjat aina. Ella Auran ja hänen ihmisensä välinen ystävyys on hellyyttävää ja jollaista tosiystävyys on parhaimmillaan. Lukuunottamatta telepatiaa ja haltijoita on kirja varsin tavallista elämää kuvaava ja paikoitellen varsin realistinen. Näin luettuani kirjan melkein toivon, että minullakin olisi oma "keitu" tuolla jossakin. Suosittelen aikuisillekin luettavaksi

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Ella Auran tuomiopäiväkirja

Päällys: Ture Ekroos. Sidottu.

Maa säkenöi kuin safiiri olennon tarkkaillessa sitä Kuusta. Ihmiset saisivat aikaan maailman tuhon, vain yksi ainoa ennustus sanoi toisin. Mitätön keitu ja ihmispoika eivät ihmiskuntaa pelastaisi! Olento tuhoaisi kaikki, jotka hänen tielleen asettuisivat…

Keitutyttö Ella Aura, keijun ja tontun jälkeläinen, lähtee Lapin tuntureille opiskelemaan keituagentiksi. Siellä hän saa tietää, että hänen elämänsä suuri tehtävä on suojella parasta ystäväänsä ja omaa ihmistään Tomia. Mutta miksi kukaan haluaisi pahaa Suomen tavallisimmalle pojalle?

Ella Auran tuomiopäiväkirja on kotimaisen fantasiasarjan todentajuinen ja koukuttava aloitusosa, jonka inhimillisen erehtyvät sankarit Ella Aura ja Tom Vuori eivät niele opetuksia pureksimatta. Nokkela huumori ja leikkivät lauseet lentävät kepeänä, mutta kuljettavat muassaan tärkeää viestiä yksilön merkityksellisyydestä.

Elena Mady on helsinkiläinen muusikko, kirjoittaja ja kouluttaja, joka on asunut suuren osan elämästään Yhdysvalloissa. Hän on nähnyt unia keitumaailmasta jo kymmenvuotiaasta alkaen.