Varoitus: kirja-arvio sisältää juonipaljastuksia

Luin nämä kaikki kolme kirjaa sen jälkeen, kun kaksi kaveriani olivat ne lukeneet ja suosittelivat minullekin. Pakko sanoa, että upea trilogia. Nämä olivat ensimmäisiä dystopiatyyppisiä kirjoja jotka luin, ja sen jälkeen esim. Ally Condien Rajalla sun muut ovat tuntuneet vähän laimeilta. Pidin Collinsin kirjoitustyylistä ja pidin siitä, millainen päähenkilö Katniss on, vaikka hän muuttuikin viimeistä kirjaa kohti paljon kylmemmäksi ja sulkeutuneemmaksi. Matkijanärhessä ei ollut itse peliä, joten se ei ehkä siksi ollut niin hyvä kuin edeltävät osat. Ensimmäinen osa ei ollut niin raaka, mutta tämä oli jo huomattavasti raaempi, joskaan raakuudella ei sen suuremmin mässäilty, mikä oli hyvä asia. En oli varma olenko Gale/Katniss -parituksen puolella enemmän kuin Peeta/Katniss, koska molemmat ottivat välillä aivoon ja toivoin, että Gale häipyisi kuvioista. Kuitenkin sarjan moneen kertaan luettuani hän on alkanut tuntua Katnissille oikeammalta, vaikkei heistä loppujen lopuksi paria tullutkaan. Harmittaa, ettei Matkijanärhen lopussa kerrottu tarkemmin, mitä Galelle tapahtui ja mitä hänelle kuului Katnissin ja Peetan lapsien synnyttyä. Suosikkihahmojani olivat varmaan Finnic, Cinna ja Prim - ikävä vain, että he ja monet muut hienot hahmot kuolivat. Pakko sanoa, että itkin hyvin paljon juuri siinä kohdasa Matkijanärhen lopussa, missä Katniss ja Buttercup tapasivat Katnissin vanhassa kodissa, ja Katniss syötti sille pekonia ja hoivasi ja nukkui sen kanssa. En tiedä miksi näiden kahden hahmon välisen vihan päättyminen ja ystävystyminen kosketti niin paljon minua...♥ Kaiken kaikkiaan tämä sarja on uskomaton verrattuna Collinsin aikaisempaan sarjaan (ylismaan gregor) josta luin vain ensimmäisen osan. Jopa äitini tykkäsi Nälkäpelistä ja suosittelee sitä nykyään monille. Aion katsoa elokuvat heti kun mahdollista, vaikka olen melko varma, että tässäkin tapauksessa (niinkuin useimmite) kirjat ovat leffoja paremmat.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Nälkäpeli: Matkijanärhi

Suzanne Collins Julkaistu: marraskuu 12, 2010
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: scifidystopia, nuoret
Avainsanat: elokuva

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Helene Bützow. Päällyksen kuvitus: Tim O'Brien. Sidottu, kansipaperi.

Andre Norton -palkintoehdokas 2010, kolmas sija Locus-palkintoäänestyksessä (nuortenkirjat) 2011.

”Nälkäpelin päätösosa yltää harvinaiseen suoritukseen: se on sarjan paras osa, kauniisti rakennettu ja älykäs romaani, joka onnistuu kaikilla tasoilla.” – Publishers Weekly

”Olen Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoistavuotias. Kotini ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

ArmonvuosiKonejumalat (Routasisarukset, #3)NokkosvallankumousYhä sininen taivas (Paljaan taivaan alla, #3)Nälkäpeli 1–3
Paikalla 2 jäsentä ja 56 vierailijaa
Pisania, Lyyskis
Uusin jäsen: Ruska
Jäseniä yhteensä: 9376