Tuulen avain - Stephen King 7.50   51

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen kuva: Rhett Podersoo. Sidottu, kansipaperi.

Goodreads Choice Award (paras fantasiakirja) 2012.

Musta torni -sarjan uudessa osassa Roland Deschain johtaa ka-tetiaan – Eddietä, Susannahia, Jakea ja Oi-mäyriäistä – pelastamaan Mustaa tornia. Joukkio kuitenkin kohtaa kesken matkaansa myrskyn ja joutuu keskeyttämään kulkunsa. Ka-tetin pitäessä suojaa vihurilta Roland kertoo heille kaksi kummallista tarinaa.

Kun Roland oli vasta nuorukainen, hänen isänsä lähetti hänet tutkimaan lähistöllä sattuneita surmatöitä. Roland löytää verijälkiä, jotka osoittavat tappojen olevan verenhimoisen haljasmiehen, muotoaan muuttavan ihmispedon, tekosia. Haljasmiehen hyökkäyksestä on selvinnyt vain nuori Bill Streeter. Roland yrittää rauhoitella poikaa kertomalla tälle tarinan, jota hänen äitinsä oli aikoinaan kertonut iltasaduksi. Satu on nimeltään Tuulen avain. ”Ihminen ei ole koskaan liian vanha kuulemaan satuja. Mies tahi poika, tyttö tahi nainen, ei ole koskaan liian vanha. Me elämme niitä varten”, Roland sanoo Billille.

Revolverimies Rolandin matka kohti salaperäistä Mustaa tornia muodostaa ainutlaatuisen laajan yhtenäisen kokonaisuuden, jonka Tuulen avain itsenäisenä osana täydentää. Tapahtumat sijoittuvat osien 4 ja 5 väliin.

"Stephen Kingin Tuulen avain aukoo häikäiseviä ovia." – USA Today



Keskustelu: Stephen King (228 viestiä)

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu elokuu 26, 2013 (Tammi)
Alkuperäinen nimi The Wind Through the Keyhole
Tietoja muokattu joulukuu 11, 2022

Musta torni

Sarja sisältää 7 pääteosta ja yhteensä teoksia 9 kpl.

Book Studio julkaisi sarjan neljä ensimmäistä osaa vuosina 1992–98. Tammi julkaisi koko sarjan uudessa asussa vuosina 2005–2006. Ensimmäinen osa, Revolverimies, on kirjailijan uudelleen muokkaama versio. Tammen sarjan kussakin osassa on 5–15 värikuvaa, eri taiteilijoiden käsialaa.

"Stephen Kingin Musta torni -sarja tarjoaa unohtumattoman lukuelämyksen niin fantasian, kauhun kuin scifinkin ystäville. Revolverimies Rolandin matka kohti salaperäistä Mustaa tornia muodostaa ainutlaatuisen laajan yhtenäisen kokonaisuuden."

Alasarja Musta torni (sarjakuvaversio)

Revolverimies (Musta torni #1) 7.40   249
Kolme korttia pakasta (Musta torni #2) 8.10   189
Joutomaa (Musta torni #3) 8.10   161
Velho (Musta torni #4) 7.98   143
Callan sudet (Musta torni #5) 7.80   128
Susannan laulu (Musta torni #6) 7.90   114
Musta torni (Musta torni #7) 8.66   110
Musta torni I–III 8.56   38
Tuulen avain 7.50   51

Kirja-arviot & arvosanat

Cliffer666
Arvosanat 41
Kirja-arviot 41
Viestit 0
lokakuu 13, 2017
7 / 10

Koko sarjan seitsemine osineen oltua jo vuosia kirjoitettuna ja julkaistuna, King päätti kynäillä siihen vielä yhden lisänäytöksen. Tämä on teemaltaan hyvin pitkälti sarjan tapahtumien suhteen kronologisesti edellisosan (IV) kaltainen. Kyseessä on täysin erillinen, sarjan pääjuonesta riippumaton väliosa menneisyydestä, takaumaa Rolandin nuoruudesta, kuten Velhokin on. Mikä tästä tekee erilaisen kyseiseen opukseen verrattuna, on ensinnäkin kirjan paksuus, se on vain n. reilu kolmannes Velhosta. Toisekseen, tämän sisältämä tarina (tai oikeastaan kaksi tarinaa) ei tuo mitään niin merkittävää itse sarjan pääjuonikuvioon lisää. En siis toki tahtoisi sanoa, että kyseessä on turha teos, tokihan sen ilolla ottaa vastaan ja lukee, kun kerran herra King päätti tarjota vielä vähän lisää makeaa extraa sarjaan. Kirjan sisältämät, tavallaan sisäkkäiset pari tarinaa, ovat varsin mukavia luettavia sarjan faneille, mutta eivät yllä eeppisyydessään Velhon rinnalle. Joka tapauksessa, eihän tämäkään ole lainkaan hullumpi teos.

Nokka10
Arvosanat 149
Kirja-arviot 19
Viestit 4
toukokuu 17, 2015
6 / 10

ihan hyvä kirja. Tuulen avain tarina kerrottiin hyvin, mutta voudista olisin halunnut tietää enemmän. Jotenkin tuntui erilaiselta lukea kuin muut musta torni sarjan kirjat

Thialfi
Arvosanat 1007
Kirja-arviot 51
Viestit 328
helmikuu 24, 2015
7 / 10

Revolverimies Roland vaeltaa rappeutuvassa maailmassa, joka muistuttaa Yhdysvaltain vanhaa rajaseutua. Eräänä myrskyisenä yönä Roland kertoo matkakumppaneilleen kahta tarinaa. Ensimmäisessä kertomuksessa revolverimies muistelee nuoruuden tehtäväänsä, jossa hän jäljittää kaivosyhdyskuntaa terrorisoivaa muodonmuuttajapetoa. Toinen, pitempi kertomus on realistisesti kerrottu satu urheasta pojasta, velhosta, pahasta isäpuolesta sekä oudosta metsästä. Tuulen avain on itsenäinen tarina Kingin Musta torni -sarjan maailmasta. Alkuperäinen seitsenosainen sarja sortuu loppupuoliskollaan hajanaisuuteen ja pitkittämiseen, mutta Tuulen avaimessa on samaa mukaansatempaavaa toiminnallisuutta kuin saagan ensimmäisissä jaksoissa. Kerronta on eloisan sujuvaa ja Kingin kirjoittamaksi tiivistä. Kehyskertomus muistuttaa sarjan vanhoja lukijoita Kingin sarjan onnistuneista henkilöluomuksista, mukaan lukien sympaattinen Oi-mäyriäinen. Rolandin muistelus on onnistunut kauhuwestern, mutta nimikertomuksen 11-vuotias päähenkilö on aavistuksen verran valju. Taustatukea antaa kiehtova tuhonjälkeinen maailma, jossa on jäännöksiä Pohjoiskeskuksen Positroniikan tuotteista. Tuulen avaimessa on tumman fantasian aineksia. Silti se on lännen raivaajahenkeen sopivasti pohjimmiltaan valoisa tarina vaikeuksien voittamisesta rohkeuden ja sinnikkyyden avulla. Aihe sopii sarjaan, jossa on käsitelty tarinoiden merkitystä: kukaan ei ole liian vanha kuulemaan satuja.

Jussi
Arvosanat 1136
Kirja-arviot 109
Viestit 1708
syyskuu 5, 2013
8 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Marko Matero
Marko Matero
Arvosanat 102
Kirja-arviot 5
Viestit 0
tammikuu 7, 2024
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
ainoi
ainoi
Arvosanat 23
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 22, 2023
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
AnneAlchemilla
AnneAlchemilla
Arvosanat 111
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 3, 2023
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Markku Hottinen
Markku Hottinen
Arvosanat 257
Kirja-arviot 0
Viestit 0
joulukuu 30, 2020
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Artifex
Artifex
Arvosanat 76
Kirja-arviot 0
Viestit 0
maaliskuu 10, 2020
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
aituriar
aituriar
Arvosanat 188
Kirja-arviot 45
Viestit 40
heinäkuu 15, 2019
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle