Kirja-arvio: Viisaan miehen pelko

Kirjoittanut Jussi
()

Varoitus: kirja-arvio sisältää juonipaljastuksia

Viisaan miehen pelko oli minusta ensimmäistä osaa parempi. Rothfuss oli kehittynyt kirjoittajana, ja olen tyytyväinen siihen, että hän käytti reilusti aikaa romaanin hiomiseen. Teksti oli niin sujuvaa, että sitä olisi halunnut lukea melkein loputtomasti. Välillä tuli kieltämättä mieleen, että tapahtumat voisivat edetä nopeammin. Mutta juuri huolellinen pohjustus teki huippukohtauksista niin hyviä.

Suurin osa kirjasta sijoittui yliopiston ulkopuolelle, ja pidin eniten näistä osuuksista. Mutta kirjailijalle täytyy antaa kehuja myös yliopistoluvuista. Minulla oli edellisessä osassa joitakin ongelmia niiden kanssa, mutta nyt teoksen alkupuolen luki vaikeuksitta. Esimerkiksi tutut sivuhenkilöt tuntuivat tällä kertaa syvemmiltä hahmoilta. Trilogian loppuratkaisu kiinnostaa kovasti: mikä Kvothen teko sai maailman huonoon jamaan?

Tykkäsin paljon Felurian-osiosta ja siitä, kun Kvothe joutui noudattamaan Edema Ruhien synkempää sääntöä. Ademien kulttuuri oli kiehtova ja Tempi harvinaisen onnistunut hahmo. Suosikkikohtaukseni oli kuitenkin 91. luku. Maailmasta nähtiin uusia alueita ja tarinoiden avulla syvennettiin sen historiaa. Kvothe vanheni ja kehittyi kokemustensa myötä suuntaan, joka tekee hänen tulevan huonon maineensa ymmärrettäväksi. Kuninkaansurmaamista ei tosin vieläkään nähty...

Pidin myös kovasti niistä parista kohdasta, joissa Kvothe hyppäsi kokonaan yli merkittävistä tapahtumista. Aiempaa selvemmin tuli esille miehen epäluotettavuus kertojana. Lukija voi vain arvella, miten paljon todellisuus vastaa Kvothen tarinaa. Kuninkaansurmaajan kronikan hienoin ominaisuus saattaakin olla, kuinka hyvin Rothfuss saavuttaa vaikutelman siitä, että Kvothe todella kertoo omaa elämäntarinaansa kuuntelijoille.

Jotkut ovat kritisoineet Viisaan mihen pelon loppupuolen Ademre-jakson vievän liikaa sivuja. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että Kvothe mainitsi aikansa ademien parissa olevan yksi hänen suosikkiseikkailuistaan. Siksi se sai niin tarkan kuvauksen.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Viisaan miehen pelko

Alkuteos ilmestynyt 2011. Suomentanut Satu Hlinovsky. Kansi: Maija Pietikäinen. Sidottu, kansipaperi.

David Gemmell Legend -palkinto 2012. Locus-palkintoehdokas 2012, Tähtifantasia-palkintoehdokas 2016.

"ON KOLME ASIAA, JOITA KAIKKI VIISAAT MIEHET PELKÄÄVÄT: MYRSKYISÄÄ MERTA, KUUTONTA YÖTÄ JA LEMPEÄN MIEHEN VIHAA."

Nimeni on Kvothe.

Olen ryöstänyt prinsessoja nukkuvilta hautakumpukuninkailta. Poltin Trebonin kaupungin poroksi. Olen viettänyt yön Felurianin kanssa ja säilyttänyt sekä järkeni että henkeni. Minut erotettiin Yliopistosta nuorempana kuin useimmat pääsevät sisään. Olen kulkenut kuutamossa polkuja, joista muut pelkäävät puhua päivänvalossa. Olen puhunut jumalille, rakastanut naisia ja kirjoittanut lauluja, jotka saavat trubaduurit itkemään.

Olette saattaneet kuulla minusta.

Näin alkaa verraton fantasiatarina, jota kerrotaan sankarin omasta näkökulmasta. Viisaan miehen pelko sisältää Kuninkaansurmaajan kronikan toisen päivän. Nyt kiihtyvä nokittelu erään vaikutusvaltaisen aatelisnuorukaisen kanssa pakottaa Kvothen lähtemään Yliopistolta ja etsimään onneaan ulkomailta. Tuuliajolla, pennittömänä ja ypöyksin hän matkustaa Vintasiin, missä hän ennen pitkää sotkeutuu hoviväen poliittiseen valtapeliin. Pyrkiessään mahtavan aatelismiehen suosioon Kvothe paljastaa salamurhayrityksen, joutuu napitusten kilpailevan arkanistin kanssa ja johtaa palkkasoturijoukkion erämaahan selvittämään sitä, kuka (tai mikä) käy matkalaisten kimppuun kuninkaan valtatiellä.

Kaiken aikaa Kvothe etsii vastauksia: hän yrittää selvittää totuuden salaperäisistä Amyreistä, Chandrianista ja vanhempiensa kuolemasta. Matkan varrella Kvothe päätyy tarunomaisten Adem-palkkasoturien tuomittavaksi, joutuu pelastamaan Edema Ruhien kunnian ja matkaa keijujen valtakuntaan. Siellä hän kohtaa Felurianin, keijunaisen, jota yksikään mies ei voi vastustaa, ja josta kukaan ei ole selvinnyt hengissä... ennen Kvothea.

Viisaan miehen pelossa Kvothe ottaa ensiaskeleensa sankaruuden polulla ja saa kokea, miten hankalaa elämä on, kun tulee legendaksi jo omana elinaikanaan.

"Viisaan miehen pelko oli odotuksen arvoinen. Ahmin sen yhteen menoon valvoen lukemassa melkein sarastukseen saakka, ja odotan kiihkeästi seuraavaa osaa. Rothfuss on hemmetin loistava." – George R. R. Martin

"Viisaan miehen pelko suorastaan loikkaa sivuilta olivatpa tapahtumat ja olosuhteet mitkä hyvänsä." – Locus

”Hurmaannuttava lukuromaani on tehty loisteliaasta kerronnasta, kiehtovasta juonesta ja inhimillisistä henkilöhahmoista. Rothfussin teossarja antaa eeppisen fantasian lajityypille uuden mittapuun.” – Tähtifantasia-palkintoraati