Stravaganza: Naamioiden kaupunki (Stravaganza #1) - Mary Hoffman7

Kirja-arvio :: Stravaganza: Naamioiden kaupunki

Kirjoittanut WindWizard

Kirja oli sinänsä ihan ookoo, tykkäsin kyllä valtavasti. Upea kirja, paikoitellen hieman tylsähkö, mutta se on okei. Suosittelen.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Stravaganza: Naamioiden kaupunki

Alkuteos ilmestynyt 2002. Suomentanut Kaisa Kattelus. Kannen kuva: Ian Butterworth. Kartta ja vinjettikuvat: Peter Bailey.

1. painos: Tammi, 2003. Sidottu.
2. painos: Tammi, 2008. Tam tam. Nidottu.

Seikkailu, joka itkettää, naurattaa, ravisuttaa ja puhuttelee kaikenikäisiä lukijoita.

Lucien on 15-vuotias englantilainen poika, joka sairastaa syöpää. Hän on hyvin väsynyt rankkojen hoitojen takia, eikä jaksa tehdä muuta kuin nukkua ja lukea. Eräänä päivänä isä tuo hänelle kauniin vanhan muistikirjan. Muistikirja on tehty Italiassa, Venetsiassa ja isä kertoo hänelle kaupungista, joka on rakennettu veden päälle.

Lucien nukahtaa ja herää Bellezzassa, Taliassa. Hän on siirtynyt toiseen aikaan ja paikkaan, joka muistuttaa muinaista Italiaa ja Venetsiaa. Bellezzassa vietetään juuri suurta juhlaa, karnevaalipäivää, joka huipentuu meren ja maan liittoon. Arianna, pojaksi pukeutunut 15-vuotias italialainen, on seuraamassa juhlallisuuksia kuten koko laguunien väki, kun Lucien ilmestyy yhtäkkiä hänen eteensä.

Sen jälkeen Lucien vierailee Bellezzassa säännöllisesti ja huomaa olevansa stravagantti, ihminen joka voi talismaanin avulla päästä käymään toisessa ajassa ja paikassa. Taliassa hän ei ole sairas eikä väsynyt, mutta hän huomaa myös olevansa keskellä hurjia vaaroja ja keskiajan vehkeilyjä. Itse asiassa koko Bellezzan tulevaisuus riippuu Lucienin ratkaisuista...

Mary Hoffmanin romaani on väkevä ja koskettava tarina rinnakkaismaailmoista, Stravaganzojen veljeskunnasta jonka jäsenet kykenevät siirtymään maailmasta toiseen ja ihmiskohtaloista, jotka kytkeytyvät toisiinsa.