Lasikaupunki (Varjojen kaupungit #3) - Cassandra Clare9

Kirja-arvio :: Lasikaupunki

Kirjoittanut Kastehelmi

Kirja oli mielestäni parempi kuin edelliset osat, mutta en välillä olisi jaksanut lukea ympäri Idrisiä tapahtuvia "kohtauksia". Jotenkin en vain aina pysynyt mukana, mitä tapahtui missäkin. Mutta loppu oli mielestäni erinomainen ja lisäpaljastukset Claryn ja Jacen sukulaisuuksista olivat mieluisia. Myös juoni oli ennalta-arvaamaton. Joitakin kohtauksia en olisi voinut millään uskoa todeksi, kun olin itse kuvitellut siihen kohtaan jotain muuta. Kirjailijan ratkaisut olivat kuitenkin parempia kuin omat olettamukseni. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka pitivät edellisistäkin osista.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Lasikaupunki

Alkuteos ilmestynyt 2009. Suomentanut Terhi Leskinen. Kannen kuva: Cliff Nielsen. Sidottu.

"Rakkaus ei tehnyt sinusta heikkoa", Jace sanoi. "Se teki sinusta vahvemman."

Äitinsä hengen pelastamiseksi Clary lähtee Varjometsästäjien alkukotiin, Idrisin Lasikaupunkiin, ja uhmaa henkensä kaupalla näiden ikuista lakia. Claryn itsepintaisuus ei miellytä Jacea, jota kielletty rakkaus ja palava halu piinaavat pahemmin kuin hän olisi ikinä voinut uskoa.

Idrisissä Clary saa lisää tietoa taustastaan ja löytää yllättävän seuralaisen: vetovoimaisen ja salaperäisen Sebastianin. Valentinen kerätessä voimia varjometsästäjien tuhoamiseksi, näiden ainoa selviytymiskeino näyttää olevan liittoutuminen vanhojen vihollistensa alamaailman väen kanssa. Mutta ehtiikö Clary ottaa ajoissa haltuun uudet voimansa, ennen kuin tuho on käsillä. Ja mikä onkaan salaperäisistä kohtalon välineistä kolmas?

Hauska, tummasävyinen ja tulikuuma menestyssarja jatkuu kolmannella osalla!

Nuoren newyorkilaiskirjailijan Cassandra Claren koukuttavan esikoistrilogian kaksi ensimmäistä osaa Luukaupunki ja Tuhkakaupunki löysivät heti ilmestyttyään laajan fanikunnan myös Suomessa. Varjojen kaupungit -sarjan suurimpiin ihailijoihin lukeutuu Houkutus-sarjan kirjoittaja Stephenie Meyer.