Käärmeenlumooja (Faunoidit #1) - Annukka Salama9

Kirja-arvio :: Käärmeenlumooja

Kirjoittanut NinjaKoala

Äikän tunnille piti lukea suomalainen kirja, joten kirjastoon mennessäni valitsin ensimmäisen suomalaisen kirjan, jonka löysin. Ja olen onnellinen, että tämä löytyi ensimmäisenä! En ole pitkään aikaan saanut luettua oikeastaan mitään, mutta tätä luin oikein himolla. Pidin todella paljon kirjan kielestä ja hahmoista. Ainoa asia, joka jäi häiritsemään ja josta puoli tähteä lähtikin oli Unnan reagointi. Hänellä tuntui olevan koko ajan kyyneleet silmissä. Aion todellakin lukea seuraavat osat heti kun vain pääsen kirjastoon!

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Käärmeenlumooja

Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen. Sidottu.

Topelius-palkintoehdokas 2013.

”Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk.”

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeäsalpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.

Käärmeenlumooja on faunoideista kertovan sarjan villin tyylikäs avausosa, joka yhdistää yliluonnollisia aineksia ja leiskuvaa intohimoa poikkeuksellisen vetävällä otteella. Annukka Salama (s. 1980) on tamperelainen nuorten- ja lastenkulttuurin moniosaaja. Käärmeenlumooja on hänen esikoisromaaninsa.

Kirjatraileri Youtubessa.

Käärmeenlumooja kulkee hauskasti fantasian ja toden rajamailla. (…) Fantasian piirteet istuvat hyvin tavanomaiseen kaupunkikuvaan ja vielä korostuvat loppua kohti.” – Mari Viertola, Turun Sanomat