Paljastettu (Yön talo #11) - P. C. Cast, Kristin Cast7

Kirja-arvio :: Paljastettu

Kirjoittanut Emili@

Odotin kirjan ilmestymistä kuin kuuta nousevaa, mutta ikäväkseni jouduin hieman pettymään: kaikki aikaisemmat osat nimittäin nostattivat riman aika korkealle... Kirjan juoni tuntui lähinnä junnaavan paikallaan, eikä sen punaisesta langasta oikein tahtonut saada kiinni. Minusta tämä osa kokonaisuudessaan tuntui olevan hieman turha "väliosa" seuraavalle kirjalle, jonka uskon kuitenkin vievän tämän huikean sarjan ihan kunnialla loppuun.. Oli kuitenkin ihanaa jälleen palata Yön talon fantastiseen maailmaan niin pitkän odotuksen jälkeen! Ja kyllä kirjasta löytyi myös hyviä kohtia, joista löytyi samaa potentiaalia kuin edeltäjistään. Kaiken kaikkiaan sarjan ystäville kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
Kampanja: Adlibris tarjoaa 10% alennuksen kaikista tuotteista koodilla FALL4BOOKS (voimassa 22.-24.10.)

Paljastettu

Alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Inka Parpola. Sidottu.

Neferet on vaarallisempi kuin koskaan ja on päättänyt kostaa niin Zoeylle kuin tämän ystäville. Kaaos on valloillaan Tulsassa ja tilanteesta syytetään Yön taloa. Pystyykö Zoey pysäyttämään Neferetin ajoissa ennen kuin tilanne räjähtää käsiin?