Taru sormusten herrasta - J. R. R. Tolkien10

Kirja-arvio :: Taru sormusten herrasta

Kirjoittanut Mirelle

Huh, tämän kirjan lukemisessa kesti kauan. En ole luultavasti koskaan lukenut yhtä teosta niin kauan kuin tätä, vaikka paksumpiakin on tullut luettua. Rakastin jo valmiiksi Tolkienin luomaa maailmaa ja olin tutkinut sitä paljon ennen kuin edes vilkaisinkaan tätä Tolkienin ehkä kuuluisinta teosta. Minulla oli suuret odotukset kun lähdin lukemaan kirjaa, nimittäin rakastin suuresti Peter Jacksonin ohjaamia elokuvia. Alussa olin turhautunut ja pettynyt, alku ei lähtenyt kovinkaan menevästi. Silti roikuin mukana ja se kannatti. Juuri niin kuin toivoinkin, kirja oli täynnä kohtauksia joista en tiennyt mitään aikaisemmin, joita Jackson ei ottanut elokuviin. Ja myönnän itkeneeni useammin kuin kerran kirjan monissa koskettavissa kohdissa. Kirjassa oli toki omat vikansa, itse en ole koskaan pitänyt mm. Frodosta, jonka mukana kuljimme melkoisen paljon. Monta kertaa oli houkutusta hypätä muutama sivu. Tähän saattoi myös tietysti vaikuttaa se että kohtaukset olivat suurinosa jo tuttuja, ei siis ollut jännitystä siitä mitä tapahtuu seuraavaksi. Mutta kyllä Tolkien sortui mielestäni muutamissa kohdissa liikaan selittelyyn. Kyllähän tilanteita pitää kuvailla, mutta välillä kuvailut tuntuivat kestävän monta sivua. Laitan tämän nyt virheineen kaikkineen suosikiksi viidellä tähdellä, koska muihin lukemiini kirjoihin verrattuna Taru sormusten herrasta on yksi parhaista ja lähellä sydäntäni. Suosittelen lukemaan.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Taru sormusten herrasta

Alkuteokset: The Fellowship of the Ring, 1954, The Two Towers, 1954 ja The Return of the King, 1955. Alkuteos julkaistu ensimmäisen kerran yksissä kansissa 1968. Suomentaneet Kersti Juva ja Eila Pennanen. Runot suomentanut Panu Pekkanen. Tarkistettu laitos: WSOY, 2007. Uudistettu oikeinkirjoitus. Ulkoasu: Sami Saramäki. Sidottu.

Prometheus Award Hall of Fame 2009.

Kaikenikäisten fantasiaklassikko, hobittien tarina, on tulvillaan seikkailuja, jännitystä ja huumoria.

Taru Sormusten Herrasta on kaikenikäisten fantasiaklassikko, tarina joka on tulvillaan seikkailuja, jännitystä ja huumoria. Se sijoittuu Keski-Maahan ja sen muinaisuuteen, jolloin maata asuttivat uljaat haltiat, pelottomat ihmiset, sitkeät kääpiöt – ja hobitit.

Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.

Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.

Oxfordin yliopiston professorin J. R. R. Tolkienin saaga on saanut huiman suosion myös Peter Jacksonin ohjaamana kolmiosaisena elokuvana.

Yhteisniteessä on tarkistettu suomennos ja uusi ulkoasu. Mukana on karttaliite.