Yksin Marsissa - Andy Weir9

Kirja-arvio :: Yksin Marsissa

Kirjoittanut Emelie

Äärettömän mielenkiintoinen ja ihastuttavan looginen kirja kaikkine juonenkäänteineen. Oli todella virkistävää lukea tällaista tekstiä, jossa ei ollut ihmissuhdekoukeroita tai mitään tunnepuolen dramatiikkaa. Juoni eteni koko ajan, missään vaiheessa ei tullut tylsää, ja paikoitellen jopa oikein odotti, että mikä voi mennä pieleen ja miten siitä selvitään. Watney oli hahmona mainio, kekseliäs ja päättäväinen, joka ei antanut periksi. Olin nähnyt elokuvan ennen kirjan lukemista, jolloin mielikuvissani Watney oli Matt Daimonin näköinen ja hänen näyttelemänsä hahmon oloinen. Koska elokuvan juoni oli tuttu, eivät kaikki tapahtumat tulleet ihan yllätyksenä, joka välillä harmitti, mutta ei muodostunut ongelmaksi. Lukukokemuksena mitä mainioin, ehdottomasti yksi tämän alkuvuoden parhaimmista kirjoista.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Yksin Marsissa

Yksin Marsissa: Romaani. Alkuteos ilmestynyt omakustanteena sähkökirjana 2012, painettuna kirjana 2014. Suomentanut Kaj Lipponen. Kansi: Eric White. Sidottu, kansipaperi.

OPERAATIO MARSISSA.
KOHTALOKAS ONNETTOMUUS.
ASTRONAUTIN KAMPPAILU HENGESTÄÄN.

Kuusi päivää aiemmin astronautti Mark Watneyn oli tarkoitus olla yksi ensimmäisistä ihmisistä Marsissa.

Nyt hän on varmasti ensimmäinen ihminen, joka kuolee siellä.

Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn. Evakuoinnin aikana Markin avaruuspuku vaurioituu, ja muut luulevat hänen kuolleen. Mark jää yksin karulle planeetalle.

Miten hän saa ilmoitettua Maahan olevansa elossa? Vaikka hän saisikin viestin läpi, hänen ruokansa loppuu kauan ennen pelastusjoukkojen saapumista. Todennäköisesti Mark ei ehdi edes nääntyä nälkään. Pienikin inhimillinen virhe tai tekninen vika voi johtaa kuolemaan ennen sitä.

Mark turvautuu kekseliäisyyteen, insinööritaitoihin ja hirtehishuumoriin. Mutta riittävätkö ne voittamaan kosmiset esteet?

Yksin Marsissa pohjautuu alusta loppuun nykytieteeseen ja yllättää lukijansa yhä uudestaan. Se on herkeämätön scifi-trilleri, jota lukee kuin tosielämän selviytymiskertomusta.

Kirjasta sanottua:

"Mieletön... Kuin Robinson Crusoe avaruuspuvussa." – Washington Post

"Mukaansatempaava selviytymistarina." – New York Times

Suurenmoinen. Kertakaikkisen mukaansatempaava.” – Wall Street Journal

”Erinomainen.” – Publisher’s Weekly

”Jännittävä trilleri.” – Suspense Magazine

”Apollo 13 potenssiin kymmenen.” – Kirjailija Douglas Preston

”Todella harvinainen yhdistelmä hyvää, omaperäistä tarinaa, kiinnostavan todentuntuisia henkilöhahmoja ja kiehtovaa teknistä tarkkuutta. MacGyver kohtaa Salaperäisen saaren.” – Astronautti Chris Hadfield

”Paras kirja jonka olen lukenut aikoihin.” – Kirjailija Hugh Howey

”Terävä, hauska ja jännittävä, juuri sopivalla määrällä nörttiyttä.” – Kirkus