Houkutus / Elämä ja kuolema: Twilight kymmenvuotisjuhlakirja - Stephenie Meyer6

Koska Bellan ja Edwardin tarina on suhteellisen hyvässä muistissa, päätin ajan säästämiseksi lukea vain kääntöpuolella olevan uudelleen muokatun version. Odotin ehkä vähän enemmän erilaista tarinaa kuin alkuperäinen Houkutus, mutta ilokseni huomasin, että tarinaa oli jonkun verran muokattu ja se kulki osaltaan ehkä nopeampaan tempoon kuin alkuperäinen tarina. Hiukan joutui kyllä miettimään, että kukahan nyt on kukakin ja mitähän sukupuolta kun Culleneiden perhe oli myllätty täysin päälaelleen. Ihan hauska idea kirjailijalta pistää homma täysin päälaelleen ja kirjoittaa vähän eri näkökulmasta vaikkakin tosiaan olisin kaivannut enemmän erilaisuutta. Loppua kohden tilanne tietenkin tiivistyi ja loppuratkaisuhan onkin sitten ihan erilainen kuin alkuperäisessä tarinassa. Jotkut jutut oli ehkä vähän väkisin tuotu tähän mukaan kuten Quileutit, mutta eipä tuo nyt sinänsä haitannut vaikka heidän osuutensa olikin vähän hätäinen ja ehkä myös aikalailla turha. Kuitenkin ihan viihteellinen ja erilainen tarina verrattuna Houkutukseen.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
Kampanja: Adlibris tarjoaa 10% alennuksen kaikista tuotteista koodilla FALL4BOOKS (voimassa 22.-24.10.)

Houkutus / Elämä ja kuolema: Twilight kymmenvuotisjuhlakirja

Sisältää romaanit Houkutus ja Elämä ja kuolema: Houkutus toisin päin. Alkuteokset ilmestyneet 2005 ja 2015. Suomentanut Tiina Ohinmaa. Sidottu, kansipaperi.

Koe Bellan ja Edwardin ikoninen rakkaustarina uusin silmin

Houkutuksen ensijulkaisusta on kymmenen vuotta: kirjan juhlapainos yllättää fanit.

On kulunut kymmenen vuotta Houkutuksen ilmestymisestä ensimmäisen kerran. Stephenie Meyer ilahduttaa lukijoitaan yllättävällä ja rohkealla tavalla: Houkutus ilmestyy nyt kääntökirjana, jonka toisella puolella on alkuperäinen, miljoonat lukijat ihastuttanut Bellan ja Edwardin henkeäsalpaava rakkaustarina. Ja kun kirjan kääntää ympäri, löytyy ikoninen tarina Meyerin uudelleen kertomana nimellä Elämä ja kuolema. Tässä versiossa lukija saa kokea syvän romanttisen ja trillerimäisen jännittävän rakkaustarinan täysin uudesta näkökulmasta.

Twilight – Houkutus on lumonnut miljoonia lukijoita, ja siitä on tullut moderni klassikko, joka aloitti paranormaalin renessanssin kirjallisuudessa, tv-sarjoissa ja elokuvissa. Romaani on ollut mm. New York Timesin #1 bestseller sekä saman lehden \"toimittajan valinta\" sekä nimetty Time-lehdessä \"kaikkien aikojen parhaaksi nuortenkirjaksi\". Twilight-saagaan kuuluvat Houkutuksen lisäksi Uusikuu, Epäilys, Aamunkoi, Bree Tannerin lyhyt elämä ja Houkutus – Kuvitettu opas vampyyrisaagaan. Saagaa on myyty maailmanlaajuisesti lähes 155 miljoonaa kappaletta.