Aelita - Aleksei Tolstoi6

Kirja-arvio :: Aelita

Kirjoittanut Eija

Aelita on pienoisromaanin mittainen tieteisfantasia kahden miehen matkasta Marsiin sekä seikkailuhenkinen romanssi Marsin kamaralla. Tarinassa on myös koomisuutta, oli se sitten tahallista tai tahatonta. Mars on Maan kaltainen niin luonnon, rakennusten kuin asukkaidenkin osalta. Tarinassa kerrotaan laveasti Maan muinaishistoriaa, missä tarunhohtoisella Atlantiksella on osansa Marsin nykyisten asukkaiden perimään. Taivaanpojat olivat muinaisuudessa jo alistaneen alkuperäiskansan, joten parivaljakon saapumista Marsiin ei otettu kaikkien marsilaisten taholta suopeasti vastaan. Tarinassa kuvataan paljon ympäristöä niin avaruudessa kuin Marsissa. Tässä mitassa tarinan luki ihan mielellään, pidempi rupeama olisi ollut jo liikaa.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
KAMPANJA: Storytelissä pidennetty ilmainen kokeilujakso 30 päiväksi!

Aelita

Alkuteos ilmestynyt 1922. Suomentanut V. Zlobina.

1. laitos: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1961.
2. laitos: Kustannusliike Mir, 1979. Kuvittanut A. Vasev. Sidottu, kansipaperi.

Aelitassa punoutuvat toisiinsa mielikuvitus ja todellisuus, terävä-älyinen harkinta ja huimapäisyyteen ulottuva rohkeus.

Kirja on tieteisnovelli, jonka tapahtumasarja alkaa Maapallolla. Seikkailut kehittyvät Marsilla ja päättyvät Maahan paluuseen.

Entinen sotilas Gusev, joka uskaltautui avaruuslennolle nerokkaan keksijän Losin kanssa, on iloinen pääsystään takaisin kotoisalle maankamaralle. Haaveikas Los on jäänyt ikiajoiksi marsilaisneitosen rakkauden pauloihin. Maanpäällä hän kuulee radioaaltojen kantamana Aelitan kaipaavan äänen kaukaiselta planeetalta.

Avaruusmatkat, joista Aelitassa kerrotaan, on kirjailijan mielikuvitusta, mutta tänään jos milloinkaan ne ovat lähellä toteutumistaan.