Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (Ada Gootti #2) - Chris Riddell7

Kirja-arvio :: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit

Kirjoittanut Nafisan

Chris Riddellin kirjoittaman ja taidokkaasti kuvittaman lastenkirjasarjan toisen osan, Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit tehostevärinä on punainen, aina metallinhohtoisella punaisella viimeisteltyjä sivunreunoja myöten. Ada Goottien ihanuus on juurikin kuvituksessa ja teosten kansien kauniissa viimeistelyssä. Edellisen osan tavoin mukana on nytkin minikirja ja sivuhuomioista vastaa tällä kertaa paljon matkustellut myskisorsa.

Vaikka ensimmäinen osa ei aivan kokonaan lumonnutkaan, pidin teoksen tunnelmasta ja Riddellin kynänjäljestä vauhdikkaassa kuvituksessa, puhumattakaan lukemattomista viittauksista kirjallisuuden klassikoihin mitä erikoisimmilla tavoin. Olisi aivan ihanaa, jos Riddell tekisi väritykirjan, sillä tekisi mieleni väritellä näitä kuvia jo teoksen sivuilla.

Nautin tästä toisesta osasta paljon enemmän. Parasta Riddellin teoksissa on kuvituksen ja kirjallisuuviitausten lisäksi tarinan sekaan keitetty mytologia (esim. ruotsalainen Minotauros Abba) ja hienovaraiset kauhugotiikan elementit.

Kalmatollon kartanolla pidetään jokavuotiset Täysikuukestit, jotka ovat päivää ennen Adan syntymäpäivää (jota kukaan ei tunnu muistavan). Ohjelmassa on mm. transilvaanialainen tivoli, maalausarpajaiset ja kuuluisien kokkien kakkumaistajaiset. Kokkeina sivuilta löytyvät mm. tutun kuuloiset Nigeliina Sokerilusikka, Gordon Ramses ja Heston Kovaja.

Kirjallisia viittauksia löytyy lukuisia. Adan kamaripalvelijatar Marylebonen tarina muistuttaa Paddingtonia, juhlateltan oven on rakentanut kaappeja valmistava fauni Tumnus apulaisensa Lucyn kanssa ja tivolin omistavan perheen isän nimi on Vlad Kolkko-Stokkeri.

Muita populaarikulttuuriviittauksia on niin agentti 007:ään kuin Simon ja Garfunkelin lauluun Parsley, Sage, Rosemary and Thyme. Harmillisesti teoksen kohderyhmä tuskin näitä viittauksia tajuaa, tai ainakin suurin osa niistä menee ohitse. Tuntuukin, että Riddell yrittää viittauksillaan viihdyttää enemmän teosta ääneen lukevaa aikuista kuin sitä itsenäisesti lukevaa lasta. Aikuislukijalle tämä on kuitenkin hauskaa bongailuviihdettä.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Liitteenä minikirja Karhun elämää. Sidottu.

Kalmatollon kartanossa valmistaudutaan viettämään Täysikuukestejä. Paikalle saapuu taiteilija- ja kirjailijavieraiden lisäksi kuuluisia kokkeja osallistumaan Kalmatollon suuriin leipojaisiin. Ada Gootti aavistelee kuitenkin, että Nurjamaa juonii jotain...

Katalan sisäriistanvartijan metkujen selvittämisen lisäksi Adan täytyy auttaa raivaamaan esteet tosirakkauden tieltä: hänen kamaripalvelijaansa Marylebonea on kosittu kirjeitse, mutta tämä on liian ujo poistumaan Adan pukeutumishuoneen vaatekomerosta. Tohinaa riittää, ja suuren illan koittaessa vaikuttaa pahasti siltä, että kaikki ovat unohtaneet Adan syntymäpäivän!

Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit on toinen pienestä mutta neuvokkaasta Ada Gootista ja hänen karmivassa kotikartanossaan majailevista hassuista kummajaisista kertova kirja. Kekseliäs ja kirjailijan itsensä upeasti kuvitettama sarja on lumonnut niin lapset kuin aikuiset.