Kauhun kulissit (Goosebumps #16) - R. L. Stine3

Kirja-arvio :: Kauhun kulissit

Kirjoittanut Cliffer666

Melkoinen pettymys. Tämmöisestä aiheesta olisi pystynyt luomaan paljon mielenkiintoisemmankin tarinan. Mutta tämä oli pitkästyttävä, tylsä. Jopa lapsellinen, siis nimenomaan siihen verrattuna, että kyse onkin murrosikäisten/teinien kauhukirjasta. Kuitenkin kirjan mielenkiintoinen aihe pelastaa puolen pisteen verran. Mutta vain puolen. Pelkkä hyvä aihe ei kirjaa tee eikä tarinaa.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Kauhun kulissit

Alkuteos ilmestynyt 1995. Suomentanut Marja Helanen-Ahtola. Sidottu.

Bestikset Erin ja Marty rakastavat kauhuleffoja. Varsinkin Järkkylä-elokuvia, joissa esiintyy kaikista kammottavimpia otuksia: Rupinaattori, Apinanaama, Sekopää Silpoja...

Erin ja Marty ovat riemuissaan päästessään ensivisiitille Järkkylän elokuvastudion huvipuistoon. Siellä heitä odottaa kaikkien aikojen kauhu. Ensin heitä kuljettanut vaunu jumittuu Elävien inhotusten luolaan. Sitten heidän kimppuunsa hyökkää lauma valtavia rukoilijasirkkoja! Kaverukset saavat huomata, että elävä elämä on paljon elokuvia pelottavampaa. Mutta studiothan ovat vain elokuvien lavasteita eivätkä todellisuutta!

Vai ovatko?