Pahan hohto - Michael Stewart8

Kirja-arvio :: Pahan hohto

Kirjoittanut Cliffer666

Tieteiskauhu on aina oma lukunsa  - tyylilaji, joka ei välttämättä sovellu kaikille. Tai sitten toisaalta tarjoaa monenlaisille ihmisille kiehtovia elämyksiä. Monissa tapauksissa on vaarana, että tarinan sisältö kohdistuu vain tietylle "inside"-piirille - joskin tämä on seikka, joka mielestäni myös osin eroittaa ihan hyvän kirjailijan loistavasta. Ensiksi mainittu ryhmä saa tarinansa perille vain juuri tälle inside-porukalle ja lopuilla, ns. taviksilla meneekin sitten yli hilseen. On termejä, aihepiirejä, tapahtumia, jotka eivät mahdu kuin asiaan perehtyneille. Sitten toisaalta jälkimmäisen tyypin kirjailija osaa selostaa tarinansa tieteisnippelöintinsäkin tarpeeksi selkotapaan, jotta kuka tahansa lukija pystyy mahdollisista tietoaukoistaan huolimatta tarinan kärryillä. Tämä tarina kuuluu minusta johonkin tähän välimaastoon, mutta ehdottomasti kallellaan jälkimmäiseen. Siinä suhteessta Stewart on onnistunut hyvin. Mitä itse tarinan ideaan tulee, luulisi sen tempaisevaan monien mielet mukaan - älykäs eläin välikappaleena liikuntakyvyttömän toimissa, sellaisissa joihin hän ei muuten kykenisi ja oudolla ja riippuvaisella tavalla yhteydessä tämän mieleen (ja toisin päin).. On se tavallaan stiffiä. Mutta stiffiä ja perhanan kutkuttavaa. Tämä on minusta oikein onnistunut tieteiskauhuromaani. Tunnelmaa on ja jännite pysyy ja kasvaa sopivassa suhteessa tarinan edetessä. Ja uskon tämän myös herättävän paljon tunteita, mielipiteitä - voimakkaitakin. Vammaisuuden lisäksi kun yksi teoksen näkyviä teemoja ovat eläinkokeet - näkökulmia tarjotaan niin puolesta kuin vastaan. Tässä kohtaa tietysti täytyy muistaa, että kyse on 80-luvun romaanista.. Mutta se ei suinkaan tee arkoja aiheita yhtään sen vähemmän ajankohtaisemmiksi - ehkäpä nimenomaan juuri päinvastoin.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
Kampanja: Kokeile 30 päivää ilmaiseksi BookBeat

Pahan hohto

Alkuteos ilmestynyt 1983. Suomentanut Paula Karlsson. Sidottu.

Kaksikymmentäyksivuotiaalle Allan Mannille oli maailma avoinna. Hänen lukunsa Oxfordin oikeustieteellisessä tiedekunnassa sujuivat loistavasti ja lopputentit lähestyivät. Sitä paitsi hän oli luonnonlahjakkuus urheilijana.

Mutta nuoruudelle ja toiveikkuudelle suopeasti hymyilevä jumala kurtistaa joskus kulmansa. Kiitäessään moottoripyörällään valtatietä Allan menettää ajoneuvonsa hallinnan, suistuu tieltä ja loukkaantuu hengenvaarallisesti.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin hän palaa yliopistoon – pyörätuolissa.

Vasta lemmiksikseen saamansa kapusiiniapina Ellan myötä Allan herää kunnolla eloon. Ellalla on tuikkivat, kirkkaat silmät ja tumma kehä kasvojen ympärillä, eikä se olekaan mikä tahansa apina vaan kuuluu yliopiston tutkimusohjelmaan. Se oppii nopeasti, edistyy erinomaisesti ja yllättävää on, että vähin erin Allan – yhteisen ”lääkityksen” ansiosta – huomaa aivojensa saaneen Ellaan liittyvän tehtävän. Jollakin merkillisellä tavalla se mahdollistaa hänelle toimia, jotka vammaiselta eivät muutoin mitenkään onnistuisi.

Mutta luottamus tuo mukanaan kovin oudot keskinäiset siteet, jotka saavat synkeitä seuraamuksia ihmisen ja eläimen välisen rajan hämärtyessä.