Talismaani (Talismaani #1) - Stephen King, Peter Straub8

Kirja-arvio :: Talismaani

Kirjoittanut Cliffer666

Tätä lukiessa on jännä miettiä mitkäköhän kohdat ja luvut saattavat olla Kingin, mitkä taas herra Straubin käsialaa. Asialla ei sinänsä ole merkitystä itse kirjan laatuun, mutta tuskin lienen ainoa, joka sitä on pohtinut. Ainakin minusta ovat onnistuneet varsin mutkattomasti kiteyttämään tyylinsä yhteen, eikä mitään sen ihmeempiä notkahduksia tai merkittäviä tyylin muutoksia ole havaittavissa suuntaan tai toiseen. Mitä itse tarinaan tulee, niin tuskin edes tarvitsee mainita, että Musta Tornihan tästä tulee useammin kuin kerran mieleen. Tarina on kylläkin aivan oma kokonaisuutensa, mutta sen huomaa kyllä, milloin King on ruvennut väsäämään fantasiaa. Muutamissa kohdissa tuli aivan aavistuksen verran korni olo, mutta ei missään nimessä häiritsevyydeksi asti, kyllä tämä toimii kestonsa varran varsin mukavana fantasiaseikkailuna. En sitten tiedä mihin tätä varsinaisesti vertaisi joidenkin muiden kirjailijoiden tuotantoon viitaten tai kenet ottaisi kohderyhmäksi, jolle suositella, parempi kun vain tutustuu itse kirjaan ja tekee omat johtopäätöksensä. Sopiva sekoitus todellista maailmaa ja elämää sekä aivan täyttä satua ja keksittyä maailmaa, laadukasta fantasiaseikkailua.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
Kampanja: Kokeile 30 päivää ilmaiseksi BookBeat

Talismaani

Alkuteos ilmestynyt 1984. Suomentanut Kari Salminen. Kansi: Kari T. Leppänen. Sidottu ja nidottu painos. 2. laitos: Tammi, 2009. Kansi: Heikki Kalliomaa. Sidottu, kansipaperi.

World Fantasy -palkintoehdokas 1985, Locus-palkintoehdokas (fantasiakirjat) 1985.

Kulttimaineen saavuttanut teos odotettuna uusintapainoksena.

12-vuotias Jack Sawyer on elämänsä vaikeimman tilanteen edessä. Mikäli hän löytää tiensä toiseen universumiin ja etsii käsiinsä Talismaanin, hän voi pelastaa kuolemaisillaan olevan äitinsä ja tuhota heitä uhkaavan vihollisen. Mutta Talismaanin löytäminen ei ole helppoa. Jackin pitää kulkea paitsi halki maan, myös toisen maailman, Territorioiden. Jack törmää siellä eräänlaisiin paralleeli-ihmisiin, joilla on outoja yhtymäkohtia toisessa maailmassa elävien tuttujen kanssa. Vain harvoilla on kyky siirtyä maailmasta toiseen, mutta Jack ei ole ainoa. Myös hänen edesmenneellä isällään oli sama taito.

Taivallus kohti Talismaania on täynnä uhkaavia vaaroja, ja Jack kohtaa matkallaan monia ihmisiä tai olentoja, jotka joko yrittävät estää tai auttaa häntä. Lopputuloksena on huikaisevaa fantasiaa ja piinaavaa jännitystä – ehdoton lukuelämys kaikille Kingin faneille.

Stephen King ja Peter Straub olivat toistensa kirjojen faneja, ja kun he tutustuivat Lontoossa vuonna 1977, heidän välilleen muodostui ystävyys. Samalla syntyi ajatus kirjoittaa yhdessä. Talismaani ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1984 ja jatko-osa Pimeyden talo 2001.