Kissa muurin läpi - Robert A. Heinlein4

Kirja-arvio :: Kissa muurin läpi

Kirjoittanut Eija

Kissa muurin läpi on Heinleinin myöhäistuotantoa. Alku lähti kohtuullisen hyvin vauhtiin ja olin siinä uskossa, että saattaisin jopa pitää kirjasta. Alkuun heitetään kehiin mysteeri, mikä enteili ajassa matkustamista ja kiinnostavaa juonta.  Tarinan minäkertoja Richard Ames aka Colonel Colin Campbell on pulp kirjailija, entinen sotasankari. Hänen seuralaisensa, pian aviovaimo, Gwendolyn Novak omaa melkein supernaisen kyvyt. Hän on neuvokas, älykäs ja lähestulkoon kaiken osaava.

Pian sai kuitenkin huomata, että juoni ei oikein etene. Yhdestä pienestä asiasta tai tapahtumasta jankataan sivutolkulla pääparin sanailujen ja humorististen sutkauksien merkeissä. Huumori on useimmiten niin väsynyttä, että ei vaan osu ja uppoa. Pääjuoni osoittautui kovin heppoiseksi, koska itse tarina hukkuu merkityksettömään dialogiin. Asioita tapahtuu ja ne jää kaihertamaan mieltä, mutta niille saadaan selvyys vasta kirjan lopulla yksioikoisesti selittämällä.

Puolessa väliä kirjaa huomasin, että kirjalla on yhtymäkohtia Kuu on julma teoksen kanssa. Jostain samankaltaisuudesta sen pani merkille, mutta viimeistään wikipedia kertoi, että teoksissa on samoja henkilöitä, puolin ja toisin sivu ja pääosissa. En pitänyt Kuu on julmasta, enkä lopulta tästäkään. Tietyt häiritsevät tekijät nousivat liian vahvasti kynnykseksi ja ärsytyksen aiheuttajaksi, jotta olisin voinut teoksesta nauttia. Miksi sitten luen Heinleinia, kun kerta ei putoa? En varmaan lukisikaan, mutta oman hyllyn kirjat on luettava vaikka järki menisi. Huono selitys -  järki on tainnut jo mennä. Hyvää tässä on se, että kirjahyllyyni jäi nyt Kissa muurin läpi mentävä aukko täytettäväksi toisella kirjalla.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
Kampanja: Kokeile 30 päivää ilmaiseksi BookBeat ja Elisa Kirja

Kissa muurin läpi

Alkuteos ilmestynyt 1985. Suomentanut Matti Kannosto. Päällys: Herbie Kastemaa. Sidottu.

Science fictionin mestariluokkaan kuuluu yli 40 romaanillaan Robert A. Heinlein, jonka tähteyttä kuvaa muiden palkintojen kruununa hänelle myönnetty Grand Master Nebula Award.

Kissa muurin läpi edustaa vuonna 1988 kuolleen mestarin uudempaa tuotantoa. Tulevaisuudenseikkailuna siinä on jotain Tähtien sodan, Aikakoneen ja parhaitten Heinleinin omien teosten näkemyksellisyydestä, innovaatiosta ja seikkailuhengestä.

Lukija seuraa eversti Colin Campbellia, alias senaattori Richard Johnsonia, alias tohtori Richard Amesia, filosofi-soturi-kulkuri-konnaa ajasta ja olomuodosta toiseen. Tämä futurologinen Tom Jones jää varmasti Heinleinin henkilögallerian huippuihin seurassaan aikamatkaajavaimonsa Gwen.

Yhteisenä tavoitteena on pelastaa multiversumin historia ja tulevaisuus aikakierteen myllynkiviltä. Avaruus on seikkailua varten ja mielikuvituksella huikeat galaksinsa.