Kirja-arvio: Velho

Kirjoittanut Cliffer666 - 4.5

Tämä neljäs osa poikkeaa monellakin tapaa Musta torni-sarjan muista romaaneista (osat I-III ja V-VII). Ensinnäkin itse tarinan pääjuoni (Rolandin ja hänen ka-tet:insa eeppinen ja kohtalokas matka kohti Mustaa tornia) ei juurikaan etene, olkoonkin, että kyseessä on koko sarjan toiseksi paksuin osa hulppealla, lähes 900 sivun mittaisella kestollaan. Kyseessä onkin suuremmalti osin tarina menneisyydestä, Rolandin ja hänen ystäviensä nuoruudesta. Ensireaktioni suljettuani kirjan takakannen oli, kuinka yllättynyt olin kirjan mielenkiintoisuudesta. Kun ottaa huomioon, että kyseessä on n. 700 sivun osalta pelkkää takaumaa, olisi helposti kuviteltavissa, että sorruttaisiin (ainakin ajoittain) pitkäveteisyyteen tai junnaukseen, mutta mitä vielä. En muista ainuttakaan tylsyyden hetkeä, vaan luin koko teoksen alati kasvavan mielenkiinnon ja koukutuksen vallassa. Tämä on todellakin oleellinen osa Musta torni-sarjaa, eikä sen lukemisen jälkeen voisi kuvitella sitä ilman tätä. Niistä muista osista poikkeavista piirteistä ansaitsee tulla mainituksi myös ainakin Rolandin luonteen huomattava syveneminen. Edellisen osan arviossani mainitsin, kuinka siinä hänet esitetään siihen mennessä inhimillisimpempänä ja moniulotteisempana kuin aiemmissa osissa. Tämä vie tuonkin syvyyden aivan uudelle tasolle. Ennen kaikkea Rolandin lyhyt, mutta niin kovin intohimoinen ja kohtalokas rakkaussuhde Susan Delgadoon on hyvin intensiivistä luettavaa. Kaiken kaikkiaan tämä järkäle osoittautui kokonaisuutena varsinaiseksi laatueepokseksi, joka puolustaa paikkaansa sarjassa aivan välttämättömänä osana sitä.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Velho

Stephen King, Dave McKean Julkaistu: 1998
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasiasynkkä fantasia
Avainsanat: tieteisfantasia, western

Alkuteos ilmestynyt 1997.

1. laitos: Musta torni IV: Velho (The Dark Tower IV: Wizard and Glass). Book Studio, 1998. Suomentanut Kari Salminen. Sidottu, kansipaperi.
2. laitos: Tammi, 2005. Suomentanut Kari Salminen. Kuvitus: Dave McKean. Sidottu.

Locus-palkintoehdokas (fantasiakirjat) 1998.

Roland ja hänen seurueensa, Eddie, Susannah, Jake sekä mäyriäinen nimeltä Oi, pelastuvat täpärästi ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Revolverimies (Musta torni, #1)Musta torni (Musta torni, #7)Callan sudet (Musta torni, #5)Musta torni I–IIISusannan laulu (Musta torni, #6)
Paikalla 2 jäsentä ja 37 vierailijaa
LordStenhammar, Pisania
Uusin jäsen: Katariina Kauta-Mero
Jäseniä yhteensä: 8679