Varoitus: kirja-arvio sisältää juonipaljastuksia

Vehkeilyä, intohimoja ja kiemuroita tuutin täydeltä 

 

Luin kirjan nimeltä Valtaistuinpeli. Sen on kirjoittanut George R. R. Martin. Alkuperäisteos eli englanninkielinen kappale on julkaistu vuonna 1996. Sen on suomentanut Satu Hlinovsky ja suomenkielinen versio on ilmestynyt vuonna 2003. Teoksen aihe on vaikeata määrittää, sillä kirjassa on monia pääjuonen tapaisia juonia ja lisäksi loputtomasti sivujuonia, jotka risteilevät keskenään ja polveilevat ympäri tapahtumien.

Tärkein juoni lienee kuitenkin se, että pitkä talvi, jolta täytyy puolustautua, on tulossa, mutta suuret suvut vain taistelevat keskenään rautavaltaistuimesta. George R. R. Martin (syntynyt 1948, Yhdysvalloissa) on suosittu ja palkittu kirjailija. Tulen ja jään laulu –kirjasarja, josta on tehty televisiosarja Game of Thrones, on yksi suosituimmista eeppisen fantasian sarjoista, sen kirjoja on myyty yli 70 miljoonaa kappaletta yli 20:llä eri kielellä. Vuonna 1979 George R. R. Martinista tuli kokopäiväinen kirjoittaja ja hän julkaisi neljä romaania. 1980-luvulla Martin keskittyi pääasiassa käsikirjoittamiseen, tuottamiseen televisiolle ja novellivalikoimien toimittamiseen. Martin palasi romaanien pariin vuonna 1991, sillä hän halusi maalata niin laajalle kankaalle kuin mahdollista. Martinin tavoite oli yhdistää sarjassaan keskiajan realistinen kuvaus ja fantasian kiehtovuus, sekä luoda lukijaa kiinnostavia henkilöitä, joiden kohtaloista ei voi olla varma. Vuonna 1996 alkoi Tulen ja jään laulu -sarjan julkaisu, ja se jatkuu edelleen. 

 

Yhtä varsinaista päähenkilöä teoksesta ei löydy, vaan siinä on paljon todentuntuisia henkilöhahmoja, jotka eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja, ja jotka ovat tarinan etenemisen kannalta enemmän tai vähemmän tärkeitä. Keskeisimpiä henkilöhahmoja lienevät pohjoisen äpäräpoika Jon Nietos, hänen jalosyntyinen ja villikko sisarensa Arya Stark, Lannisterin suvun päämiehen nuorempi poika Tyrion, sekä kuolleen hullun kuninkaan maanpaossa oleva 13-vuotias tytär Daenerys Targaryen. 

Jon Nietos on Ned Starkin äpärä, joka lähtee Muurille liittyäkseen Yövartioon mukanaan valkoinen ja punasilmäinen hurjasutensa Aave. Kaikilla Starkin perheen lapsilla on oma hurjasutensa. Hän on myötätuntoinen, hyvä ja mukava ihminen, mutta hiukan yksinäisen oloinen ja etääntynyt muista ihmisistä. 

Arya Stark on hänen avioliitossa syntynyt sisarpuolensa, joka lähtee tarinan alkupuolella Jonin lähtiessä Muurille isänsä Eddard eli Ned Starkin ja sisarensa Sansa Starkin kanssa Kuninkaansatamaan. Arya on poikamainen tyttö, johon on helppo samaistua. Hän on suorasukainen ja villi ja pitää hyvin paljon velipuolestaan Jonista. Aryan hurjasuden nimi on Nymeria, mutta ennen kirjan puoltaväliä Arya joutuu ajamaan sen pois luotaan metsään, jotta se voisi pitää henkensä purtuaan kruununprinssi Joffreytä puolustaessaan emäntäänsä. 

Tyrion Lannister on lordi Tywinin, Lannisterin suvun päämiehen, Lannisterin leijonan, Casterlynkallion lordin, Lännen suojelijan ja Lannisportin kilven nuorempi poika. Hänen äitinsä kuoli synnytysvuoteeseen, eikä isä ole ikinä antanut sitä kuopukselleen anteeksi. Tyrion on kitukasvuinen eli kääpiö, hänellä on liian lyhyet jalat, eripariset silmät ja liian suuri pää, mutta hän on mukava, karkeapuheinen ja huumorintajuinen persoona. Kirjan alussa hän saapuu Talvivaaraan kuningas Robertin seurueen mukana, kuten myös hänen sisarensa kuningatar Cersei ja tämän kaksosveli Jaime. Kuninkaan seurueen lähtiessä Ned, Sansa ja Arya Stark sekä hurjasudet Lady ja Nymeria mukanaan paluumatkalle Kuninkaantietä pitkin etelään, Tyrion lähteekin Jonin ja Ned Starkin veljen, Benjen Starkin sekä muutaman muun Yövartion miehen kanssa samaa tietä pohjoiseen kohti kivestä, jäästä ja loitsuista muodostuvaa valtavaa Muuria. 

Daenerys Targaryen eli Dany on yksi lempihahmoistani, johon on helppo samaistua. Hän on elämäniloinen hahmo, jolle tapahtuu paljon. Dany välittää ihmisistä aidosti, eikä hänen vaikuta olevan vaikeata tehdä suuria päätöksiä, vaikkei hän vaikutakaan yhtä syvältä ja moniulotteiselta persoonalta kuin jotkut muut, kuten Tyrion, Cersei, Jon tai Bronn. Daeneryksen veli Viserys naittaa hänet kirjan alkupuolella barbaarisen hevoskansan, Dothrakin, erään heimon päällikölle, khal Drogolle, toiveenaan siten saada käyttöönsä tämän neljänkymmenen tuhannen miehen vahvuinen armeija, tai edes osa siitä. Viseryksen suunnitelmat eivät vaikuta toteutuvan, eikä hän sisarensa tavoin sopeudu ruohotasangon hevoselämään khalasarin keskellä.

Tässä kohtaa haluaisin antaa muutamia sitaatteja itse kirjasta: 

Sitaatti 1:  

Varuillaan, mutta innoissaan Arya tarkasti käytävän. "Nymeria, tänne. Vahdi." Hän jätti suden ulos varoittamaan tunkeilijoista ja sulki oven. Jon oli sillä välin poistanut lahjan ympäriltä rievut, joihin oli sen kietonut. Hän ojensi sitä Aryalle.  

Aryan silmät levisivät. Tummat silmät, samanlaiset kuin Jonilla. "Miekka", hän sanoi pienellä, vaimealla äänellä.  

Miekan huotra oli pehmeää, harmaata nahkaa ja notkea kuin synti. Jon veti terän esiin hitaasti, jotta Arya voisi nähdä teräksen syvänsinisen hohteen. "Tämä ei ole mikään lelu", hän kertoi sisarelleen. "Varo, ettet viillä itseäsi. Miekka on niin terävä, että sitä voisi käyttää vaikka partaveitsenä." 

"Tytöt eivät käytä partaveistä", Arya sanoi. 

"Ehkä pitäisi. Oletko koskaan nähnyt septan sääriä?" 

Arya kikatti. "Se on niin hento." 

"Niin olet sinäkin", Jon sanoi tytölle. "Pyysin Mikkeniä tekemään tämän varta vasten. Pentosissa ja Myrissä ja muissa vapaakaupungeissa palkkamurhaajat ja rosvot käyttävät tällaisia miekkoja. Sillä ei pysty lyömän miehen päätä irti, mutta jos on kyllin nopea, voi miehen pistellä täyteen reikiä." 

"Minä osaan olla nopea", Arya sanoi. 

"Sinun täytyy harjoitella joka päivä." Jon asetti miekan tytön käsiin, näytti kuinka sitä pidellään ja astui taaksepäin. "Miltä se tuntuu? Pidätkö sen tasapainosta?" 

"Luulen niin", Arya sanoi. 

"Ensimmäinen oppitunti", Jon sanoi. "Pistä terävällä päällä." 

Arya läimäytti Jonia käsivarteen miekkansa lappeella. Lyönti kirveli, mutta Jon huomasi hymyilevänsä kuin mielipuoli. "Kyllä minä tiedän kumpaa päätä käyttää", Arya sanoi. Hänen kasvoilleen ilmestyi epäilevä ilme. "Septa Mordane ottaa sen minulta pois." 

"Ei, jos hän ei tiedä, että sinulla on sellainen", Jon sanoi. 

"Kenen kanssa minä harjoittelen?" 

"Löydät kyllä jonkun", Jon lupasi tytölle. "Kuninkaansatama on oikea kaupunki, tuhat kertaa Talvivaaran kokoinen. Katsele kuinka pihoilla taistellaan, kunnes löydät harjoittelukaverin. Juokse ja ratsasta, tee itsestäsi voimakas. Ja mitä ikinä teetkin..." 

Arya tiesi mitä Jon oli sanomassa. He sanoivat sen yhdessä. 

"...älä...kerro...Sansalle!" 

Jon pörrötti Aryan tukkaa. "Minun tulee sinua ikävä, pikkusisko." 

 

Sitaatti 2: 

"Anna tänne", Bronn sanoi kyykistyen, "minä teen sen." Hän otti veitsen ja piikiven Tyrionilta ja iski kipinää ensimmäisellä yrityksellä. Kuorenkiehkura alkoi kyteä. 

"Hyvin tehty", Tyrion sanoi. "Roskaväkeä sinä saatat olla, mutta olet kiistatta hyödyllinen, ja miekka kädessäsi olet melkein yhtä hyvä kuin veljeni Jaime. Mitä sinä haluat, Bronn? Kultaa? Maata? Naisia? Pidä minut hengissä, niin saat haluamasi." 

Bronn puhalsi tuleen kevyesti, ja liekit lehahtivat korkeammiksi. "Ja jos sinä kuolet?" 

"No, siinä tapauksessa minulla on ainakin yksi surija, jonka suru on aitoa", Tyrion sanoi virnistäen. "Kulta loppuu, kun minä kohtaan loppuni." 

Tuli leiskui mukavasti. Bronn nousi seisomaan, tunki piikiven takaisin pussiinsa ja viskasi tikarin Tyrionille. "Varsin kohtuullista", hän sanoi. "Siinä tapauksessa miekkani on sinun... mutta älä odota minun polvistuvan ja herroittelevan sinua joka kerran, kun käyt paskalla. Minä en hännystele ketään." 

"Etkä ole kenenkään ystävä", Tyrion sanoi. "en epäile hetkeäkään, ettetkö pettäisi minua yhtä nopeasti kuin petit lady Starkin, jos uskoisit voittavasi siinä. Bronn, jos koittaa päivä, jolloin koet kiusausta myydä minut, muista tämä – minä tarjoan saman kuin he, mitä se sitten ikinä onkaan. Minä pidän elämisestä. Ja nyt, luuletko, että voisit löytää meille jotakin illalliseksi?" 

"Huolehdi hevosista", Bronn sanoi vetäen pitkän, vyöllään pitämänsä tikarin tupestaan. Palkkamiekka harppoi metsään.  

 

Kirjan tapahtumat tapahtuvat kirjailijan itse luomassa fantasiamaailmassa ja sen kehittyneisyys muistuttaa paljon oman maailmamme keskiaikaa, kuten monissa fantasiakirjoissa. Tunnetun maailman läntisellä laidalla sijaitsee Westeros–niminen saari, jossa sijaitsee Seitsemän kuningaskuntaa, jotka ovat kaikki yhden valtaistuimen, rautavaltaistuimen, alaisia. Siellä ottaa paikkansa suurin osa tapahtumista. Daenerys Targaryen kuitenkin elää kapean meren, joka erottaa Westerosin muusta maailmasta, toisella puolella, Dothrakinmerellä, joka on laaja ruohotasanko, jolla elää dothrakit, hurja hevoskansa. Siksi luonnollisesti osa tapahtumista tapahtuu siellä. Jo Westerosista löytyy paljon erilaisia miljöitä, kuten Kuninkaansataman hälinä, Kuninkaantien tomu, metsän hiljaisuus ja Muurin kylmyys, joita kirjailija hienosti ja tarkasti kuvailee. Hän myös kuvailee ihmisten reaktioita tapahtumiin tarkemmin, kuin mitä itse omassa elämässäni niihin kiinnitän huomiota, mikä tekee lukemisesta mielenkiintoisempaa. Erityisen tarkasti kirjailija kuvailee eri sukujen viirejä, vaakunoita ja henkilöiden haarniskoja, sekä intiimejä kohtauksia, jotka monet kirjailijat jättävät kirjoittamatta. Kirjassa käytetään myös jonkin verran karkeampaa kieltä. Seuraavaksi annan muutamia sitaatteja teoksesta: 

Sitaatti 3: 

Sinä yönä, kun khal Drogo saapui, Dany odotti häntä. Mies seisoi hänen telttansa oviaukossa ja katsoi häntä yllättyneenä. Dany nousi hitaasti, aukaisi silkkisen yöasunsa ja antoi sen pudota maahan. "Tänä yönä meidän täytyy mennä ulos, herrani", hän kertoi miehelleen, sillä dothrakit uskoivat, että kaikki tärkeät asiat elämässä tulisi tehdä avoimen taivaan alla. 

Khal Drogo seurasi häntä ulos kuutamoon tukkansa kulkuset hiljaa helisten. Muutaman jaardin päässä Danyn teltalta oli pehmeä ruohomatto, ja siellä Dany veti miehen alas. Kun tämä yritti kääntää hänet ympäri, hän pani kätensä miehen rinnalle. "Ei", hän sanoi. "Tänä yönä haluaisin katsoa kasvojasi." 

Khalasarin sydämessä ei ole yksityisyyttä. Dany tunsi itseensä kohdistuneet silmät riisuessaan Drogoa, kuuli hiljaisia ääniä tehdessään asioita, joita Doreah oli neuvonut häntä tekemään. Se ei ollut hänelle mitään. Eikö hän ollut khaleesi? Drogon silmät olivat ainoat, joilla oli merkitystä, ja kun hän nousi tämän päälle, hän näki niissä jotakin, mitä hän ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Hän ratsasti miestä yhtä kiihkeästi kuin oli ratsastanut hopeaistaan, ja kun miehen nautinnon hetki koitti, khal Drogo huusi hänen nimeään.  

He olivat Dothrakinmeren toisella puolen, kun Jhiqui hipaisi Danyn vatsan pehmeätä kumpua sormellaan ja sanoi: "Khaleesi, te odotatte lasta." 

"Tiedän", Dany ilmoitti. 

Se oli hänen neljästoista nimipäivänsä. 

 

Sitaatti 4: 

Jon kääntyi ympäri. Kypäränsä raosta hän näki lihavimman ikinä näkemänsä pojan seisovan asehuoneen ovella. Kaikesta päätellen tämän täytyi painaa ainakin viisitoista leiviskää. Pojan kirjaillun päällystakin turkiskaulus katosi hänen leukojensa alle. Kalpeat silmät liikkuivat hermostuneesti hänen suurissa, pyöreissä kuukasvoissaan, ja pulleat, hikiset sormet pyyhkivät itseään takin samettiin. "He... he käskivät minun tulla tänne... koulutettavaksi", poika sanoi – ei erityisesti kenellekään.  

"Lordinpoikanen", Pyp totesi Jonille. "etelästä, todennäköisimmin Suurtarhasta." Pyp oli matkustellut Seitsemässä kuningaskunnassa näyttelijäseurueen mukana, ja kehuskeli voivansa kertoa mikä olit ja missä olit syntynyt pelkästään äänesi perusteella.  

Tulipunaisella langalla lihavan pojan turkissomisteisen päällystakin rintamukseen oli kirjottu harppova metsästäjä. Ser Alliser Thorne katsoi uutta suojattiaan ja sanoi: "Näyttää siltä, että etelässä on pulaa varkaista ja salametsästäjistä. Nyt he lähettävät meille sikoja miehittämään Muuria. Onko turkis ja sametti sinun käsityksesi haarniskasta, Kinkun herra?" 

Pian paljastui, että tulokas oli tuonut oman haarniskansa mukanaan; pehmustetun nutun, nahkahaarniskan, rintapanssarin ja kypärän, jopa suuren puusta ja nahasta tehdyn kilven, jota koristi sama harppova metsästäjä, joka hänellä oli takissaan. Koska mikään noista varusteista ei ollut musta, ser Alliser vaati, että poika hakisi uudet varusteet asehuoneelta. Se vei puoli aamua. Pojan ympärysmitta vaati Donal Noyea purkamaan rautapaidan ja korjaamaan sitä lisäämällä sivuille nahkapaneelit. Saadakseen kypärän pojan pään yli, asesepän oli irrotettava silmikko. Nahkavaatteet kietoutuivat pojan jalkojen ja käsien ympärille niin tiukasti, että tämä pystyi tuskin liikkumaan. Taistelua varten pukeutuneena uusi poika näytti ylikypsältä makkaralta, joka oli vähällä halkaista kuorensa. "Toivotaan, ettet ole niin taitamaton kuin miltä näytät", ser Alliser sanoi. "Halder, ota selvää mitä ser Possu osaa." 

Jon Nietos vavahti. Halder oli syntynyt kivilouhoksessa ja ollut kivenhakkaajan oppipoikana. Hän oli kuudentoista, eikä hänen lyöntiensä kovuus jäänyt jälkeen mistään Jonin kohtaamista. "Tästä tulee rumempaa kuin huoran perse", Pyp mutisi, ja sitä se olikin. 

 

Sitaatti 5: 

Ned kääntyi takaisin. Robert nosti jälleen sarvensa, täytti sen oluella nurkassa olevasta tynnyristä ja työnsi sen Nediä kohti. "Juo", hän sanoi tylysti. 

"Minulla ei ole jano -"  

"Juo. Kuninkaasi määräys."  

Ned otti sarven ja joi. Olut oli mustaa ja sakeaa, niin vahvaa, että se kirvelsi hänen silmiään. 

Robert istuutui jälleen. "Helkkari soikoon, Ned Stark. Sina ja Jon Arryn, minä rakastin teitä molempia. Mitä te olette minulle tehneet? Sinun olisi pitänyt olla kuningas. Sinun tai Jonin." 

"Teillä oli suurempi oikeus, Teidän Armonne." 

"Minä käskin sinun juoda, en väittää vastaan. Sinä teit minusta kuninkaan, joten voisit ainakin olla riittävän kohtelias kuunnellaksesi, kun puhun, hitto vieköön. Katso minua, Ned. Katso mitä kuninkaana olo on minulle tehnyt. Jumalat, liian lihava haarniskaani, kuinka näin oikein pääsi käymään?" 

"Robert..." 

"Juo ja ole vaiti, kuningas puhuu. Voin vakuuttaa sinulle, etten ollut koskaan yhtä elossa kuin tavoitellessani tätä valtaistuinta, enkä yhtä kuollut kuin nyt, kun olen voittanut sen. Ja Cersei... hänestä saan kiittää Jon Arrynia. Minä en halunnut mennä naimisiin sen jälkeen, kun Lyanna vietiin minulta, mutta Jon sanoi, että valtakunta tarvitsi perillisen. Hän sanoi minulle, että Cersei Lannister olisi hyvä naimakauppa, sitoisi lordi Tywinin minuun siltä varalta, että Viserys Targaryen ikinä yrittäisi voittaa isänsä valtaistuimen takaisin." Kuningas pudisti päätään. "Minä rakastin sitä vanhaa miestä, sen vannon, mutta nyt uskon hänen olleen Kuupoikaa suurempi typerys. No, onhan Cersei toki kaunis katsella, ihan totta, mutta kylmä... sen perusteella kuinka hän varjelee tussuaan, luulisi kaiken Casterlynkallion kullan olevan hänen jalkojensa välissä. Hei, anna se olut minulle, ellet aio juoda sitä." Robert otti sarven, kumosi sen sisällön kurkkuunsa, röyhtäisi ja pyyhki suunsa. 

 

Sitaatti 6: 

Kun hän nousi järvestä vapisevana ja vettä valuvana, hänen palvelijattarensa Doreah kiiruhti hänen luokseen maalattu hiekkasilkkikaapu mukanaan, mutta khal Drogo viittoi tytön pois. Drogo katseli hyväksyvästi Danyn turvonneita rintoja ja vatsan kaarta, ja Dany saattoi nähdä tämän miehuuden painautuvan hevosennahkahousuja vasten mitalivyön alapuolella. Dany meni miehen luokse ja auttoi tätä avaamaan housujen nyörit. Sitten hänen valtava khalinsa tarttui häneen lanteilta ja nosti hänet ilmaan kuin lapsen. Kellot miehen tukassa helisivät hiljaa. 

Dany kietoi käsivartensa miehensä olkapäiden ympärille ja painoi kasvonsa tämän kaulaa vasten Drogon survaistessa itsensä hänen sisäänsä. Kolme nopeaa työntöä, ja se oli ohi. "Ori, joka suitsii koko maailman", Drogo kuiskasi käheästi. Miehen kädet haisivat hevosenvereltä. Drogo puri Danya mielihyvänsä hetkellä kaulaan, kovaa, ja kun mies laski hänet pois sylistään, tämän siemenet täyttivät Danyn ja valuivat pitkin hänen reisiensä sisäpintaa. Vasta silloin Doreahin sallittiin verhota Dany hajustettuun hiekkasilkkiin, ja Irrin sovittaa pehmeät tossut hänen jalkoihinsa. 

 

Valtaistuinpelissä on varmastikin joidenkin mielestä erikoinen ja sekava kertojasysteemi, mutta minun mielestäni se vain tekee juonen paremmaksi tiettyjen asioiden jäädessä piiloon ja toisia asioita nähdessä epätavanomaisesta näkökulmasta, asioiden tullessa lukijan tietoon kirjailijan mielestä juuri oikealla ja sopivalla hetkellä. Kirjassa on useampia kertojia, jotka ilman mitään selvää sääntöä vaihtelevat, jokaisen kertojan kertoessa tarinaa yksikön kolmannessa persoonassa itsestään, omasta näkökulmastaan.

Myös Robert Jordanin kirjasarjassa The Wheel of Time eli suomeksi Ajan Pyörä kirjailija käyttää erittäin onnistuneesti jotakuinkin samaa taktiikkaa.

Valtaistuinpelissä on monia kertojia: Brandon eli Bran Stark, hänen äitinsä Catelyn Stark, Daenerys Targaryen, Eddard eli Ned Stark, hänen äpäräpoikansa Jon Nietos, Jonin sisarpuoli Arya Strak, Tyrion Lannister sekä Sansa Stark. Kertoja tietää omat tuntemuksensa, vaikkakin voi olla epävarma niiden kanssa, mutta ei muiden, hahmo saa tietoa muista ainoastaan muiden aistiensa avulla.  

Sangen suurena teemana teoksessa on vaikeat päätökset, usein perheen, velvollisuuden ja kunnian väliltä, mikä muuttaa kirjan juonen moniulotteisemmaksi ja saa sen henkilöhahmot tuntumaan vähemmän harmailta tai mustavalkoisilta ja enemmän todentuntuisilta. Joskus henkilöt heijaavat valintojensa välillä. Hyvä esimerkki tästä on minun mielestäni Catelyn Stark, joka sivulla 119 on tällaisessa tilanteessa: 

Sitaatti 7: 

Catelyn katsoi sairasvuoteellaan makaavaa Brania ja sipaisi hiukset pois tämän otsalta. Hän tajusi, että pojan tukka oli kasvanut kovin pitkäksi. Hänen pitäisi pian leikata se. "mestari Luwin, ei minun tarvitse katsoa tilejä.", Catelyn vastasi miehelle irrottamatta hetkeksikään katsettaan Branista. "Tiedän kyllä, mitä vierailu meille maksoi. Vie tilikirjat pois." 

"Lady, kuninkaan seurueella oli melkoinen ruokahalu. Meidän täytyy täydentää varastojamme ennen – "  

Catelyn keskeytti hänet. "Sanoin, vie tilikirjat pois. Tilanhoitaja huolehtii tarpeistamme." 

"Meillä ei ole tilanhoitajaa", mestari Luwin muistutti naista. Mies oli kuin pieni, harmaa rotta, Catelyn ajatteli, mutta tämä ei antaisi periksi. "Poole meni etelään panemaan lordi Eddardin talouden alulle Kuninkaansatamassa." 

Catelyn nyökkäsi hajamielisesti. "Ai, niin. Muistan kyllä." Bran näytti niin kalpealta. Catelyn mietti voisivatko he siirtää pojan vuoteen ikkunan alle niin, että tämä saisi nauttia aamuauringosta.  

Mestari Luwin asetti lampun oven vieressä olevaan syvennykseen ja puuhasteli sen sydämen parissa. "Monen viran täyttäminen vaatii välitöntä huomiotanne, lady. Tilanhoitajan lisäksi tarvitsemme kaartinkapteenin täyttämään Joryn paikan, uuden tallimestarin – " 

Catelynin silmät iskivät tulta ja löysivät hänet. "Tallimestarin?" Naisen ääni sivalsi kuin ruoska. 

Mestari oli järkyttynyt. "Niin, lady, Hullen ratsasti etelään lordi Eddardin kanssa, joten – " 

"Luwin, minun poikani makaa tässä luut murtuneina ja tehden kuolemaa, ja sinä haluat keskustella uudesta tallimestarista? Luuletko sen kiinnostavan minua tippaakaan? Teurastaisin ilomielin omin käsin Talvivaaran jokaisen hevosen, jos se avaisi Branin silmät, ymmärrätkö? Ymmärrätkö sinä? 

 

Sivulla 158 hän on jo hyvin erilaisessa tilanteessa vaihdettuaan suuntansa: 

Sitaatti 8: 

"Onhan vaimolla lupa ikävöidä aviomiestään, ja jos äiti tarvitsee tyttärensä lähelleen, kuka häntä voi kieltää?" 

Pikkusormi nauroi. "Voi, hyvä on, lady, mutta ole ystävällinen, äläkä oleta minun uskovan tuota. Tunnen sinut liian hyvin. Mitkäs ne Tullyn tunnussanat olivatkaan?" 

Catelynin kurkkua kuivasi. "Perhe, velvillisuus, kunnia.", hän vastasi jäykästi. Petyr tunsi hänet liian hyvin. 

"Perhe, velvollisuus, kunnia", mies toisti kaikuna. "Joista kaikki vaativat sinua pysymään Talvivaarassa, minne Kouramme sinut jätti. Ei, lady, on tapahtunut jotakin. Tämä äkillinen matkasi kertoo jonkinlaisesta hädästä. Rukoilen sinua, anna minun auttaa. Vanhojen, hyvien ystävien ei koskaan pitäisi epäröidä turvautua toisiinsa." Ovelta kuului kevyt koputus. "Astu sisään", Pikkusormi huikkasi. 

 

Kirjan tarina tapahtuu omassa fantasiamaailmassaan, jossa on lohikäärmeitä ja muita fiktiivisiä olentoja sekä josta löytyy jonkinlaista magiaa, mikä on fantasiakirjoille tyypillistä. Kirjan maailma muistuttaa epätyypillisen paljon keskiaikaista Eurooppaa ja sen kerronta on tarkempaa kuin monissa muissa kirjoissa, kuten kirjassa Tam kerjäläispoika, Viimeinen yksisarvinen tai Syntymälahja. Myös Robert Jordanin Ajan Pyörässä on hyvin paljon ympäristöä ja ihmisiä kuvailevaa kerrontaa tavalla, joka ei saa lukijaa tylsistymään ja menettämään mielenkiintoaan, vaan ainoastaan eläytymään kirjaan paremmin voidessaan kuvitella mielessään tapahtumapaikat ja hahmot. Fantasiakirjana sanoisin Valtaistuinpelin olevan onnistunut.  

Valtaistuinpeli on minun mielestäni maailmanlaajuisesta fanilaumastaan ja ylistävistä arvosteluista huolimatta ainoastaan hiukan keskivertoa parempi fantasiakirja. Tämä johtunee lukemieni hyvien fantasiakirjojen määrästä, jolloin tarina vaatii enemmän vaikuttaakseen hyvältä. Kun on lukenut mahtavaakin mahtavampia kirjoja, hyvät eivät ole enää ihmeellisiä. Kirjassa oli erittäin paljon hyvää, kuten tarkkaa kerrontaa, mielenkiintoinen juoni ja aidontuntuiset hahmot, mutta mikään niistä ei ole parempaa kuin jossain muussa lukemassani kirjassa, eikä kirja tarraa lukijaan kiinni kuten sanotaan. Kaiken ollessa huomattavan hyvää, muttei mahtavaa olen antanut kirjalle arvosanaksi neljä viidestä tähteä puolen tähden tarkkuudella. Hyvä tiivistelmä kirjassa käytävän valtaistuinpelin perusolemuksesta on eräs Cersein repliikeistä: 

Sitaatti 9: 

"Valtaistuinpelissä vaihtoehdot ovat voitto tai kuolema. Välimuotoja ei ole." 

 

Hyvin pian Nedin ja Cersein kyseisen keskustelun jälkeen Ned petetään ja mestataan. 

Lopuksi muutama sitaatti: 

Sitaatti 10: 

"Ja ne tytöt, Ned!" hän huudahti silmät tuikkien. "Vannon, että naiset kadottavat kuumuudessa kaiken häveliäisyytensä. He uivat alastomina joessa aivan linnan vierellä. Jopa kaduilla on hemmetin kuuma villa- tai turkisvaatteille, joten he kulkevat ympäriinsä niissä lyhyissä silkkileningeissään, jos heillä on hopeaa, ja puuvillaisissa ellei ole, mutta on aivan sama mitä heillä on päällään, kun he alkavat hikoilla ja kangas takertuu ihoon – he voisivat yhtä hyvin olla alasti." Kuningas nauroi iloisesti. 

Robert Baratheon oli aina ollut valtavien himojen mies, ja mies joka tiesi kuinka nautiskella. Sellaisesta ei kukaan voisi syyttää Eddard Starkia. Siitä huolimatta Ned ei voinut olla huomaamatta, että nuo nautinnot olivat vaatineet kuninkaalta veronsa. Heidän saavuttaessaan portaiden alapään Robert hengitti raskaasti ja heidän astuessaan kryptan pimeyteen tämän kasvot olivat lyhdyn valossa punaiset.  

 

Sitaatti 11: 

Drogo ei vastannut. Hänen pitkä, raskas palmikkonsa kiemurteli maassa hänen vieressään. Hän veti sen oikean olkapäänsä yli ja alkoi irrottaa kelloja tukastaan yksitellen. Hetken kuluttua Dany kumartui auttamaan. Kun he olivat valmiit, Drogo viittoi. Dany ymmärsi. Hitaasti ja varovaisesti hän alkoi purkaa Drogon palmikkoa.  

Se vei pitkän aikaa. Koko sen ajan mies istui siinä ääneti, häntä katsellen. Kun Dany oli lopettanut, Drogo pudisti päätään ja hänen hiuksensa levisivät hänen taakseen kuin pimeyden virta, öljyttyinä ja kiiltävinä. Dany ei ollut milloinkaan nähnyt niin pitkää, niin mustaa ja niin paksua tukkaa.  

Sitten oli Drogon vuoro. Hän alkoi riisua Danya. 

Miehen sormet olivat näppärät ja oudon hellät. Hän poisti Danyn silkit yksi kerrallaan Danyn istuessa liikkumattomana ja katsoessa miestä silmiin. Kun Drogo paljasti hänen pienet rintansa, hän ei pystynyt estämään itseään. Hän käänsi katseensa ja peitti itsensä käsillään. "Ei", Drogo sanoi. Mies veti Danyn kädet pois rinnoilta, hellästi, mutta päättäväisesti, ja kohotti sitten tytön kasvoja saadakseen hänet katsomaan silmiinsä. "Ei", hän toisti.  

"Ei", Dany toisti kaikuna. 

Silloin Drogo nosti hänet seisomaan ja veti hänet lähelleen poistaakseen viimeisetkin hänen silkeistään. Yöilma tuntui kolealta Danyn paljasta ihoa vasten. Hän värisi, ja hänen käsivartensa ja säärensä menivät kananlihalle. Hän pelkäsi mitä seuraavaksi tapahtuisi, mutta vähään aikaan mitään ei tapahtunut. Khal Drogo istui jalat ristissä katsellen häntä, nauttien hänen kehostaan silmillään täysin siemauksin.  

Hetken kuluttua Drogo alkoi kosketella häntä. Ensin kevyesti, sitten kovemmin. Dany saattoi tuntea miehen käsien voiman, mutta Drogo ei kertaakaan satuttanut häntä. Mies piteli hänen kättään omassaan ja siveli hänen sormiaan yksi kerrallaan. Mies juoksutti kättään tytön säärtä pitkin. Hän silitti tytön kasvoja seuraten tämän korvien kaaria, ja juoksutti sormeaan kevyesti tämän suun ympärillä. Hän käänsi Danyn ja hieroi tämän hartioita, liu'utti rystysiään hänen selkärankaansa pitkin.  

Tuntui kuin olisi kulunut tunteja ennen kuin Drogo viimein siirtyi tytön rintoihin. Hän siveli niiden pehmeää ihoa kättensä alla, kunnes se kihelmöi. Hän kiersi peukalonsa Danyn nännien ympärille, nipisti ne peukalon ja etusormen väliin, alkoi sitten nykiä niitä – ensin hyvin kevyesti, sitten vaativammin – kunnes nännin kovettuivat ja niitä alkoi pakottaa.  

Silloin Drogo lopetti, ja veti Danyn syliinsä. Dany oli punastunut ja hengästynyt, hänen sydämensä läpätti hänen rinnassaan. Mies otti hänen kasvonsa valtavien käsiensä väliin ja hän katsoi miehen silmiin. "Ei?" mies sanoi, ja Dany tiesi sen olevan kysymys. 

Dany tarttui Drogon käteen ja siirsi sen reisiensä väliseen kosteuteen. "Kyllä", hän kuiskasi miehen työntäessä sormensa hänen sisäänsä. 

 

Mielestäni kirjailija kirjoittaa hyvin, mutta teksti ei välttämättä ole täysin soveliasta yläasteikäiselle. Kirja lienee siis parempi aikuisen näkökulmasta. Kirjasta löytyy kuitenkin myös täysin soveliaita kohtia. 

Sitaatti 12: 

"En tiedä millaisen viestin lähettäisin Branille. Auta häntä, Tyrion.  

"Mitä apua minusta voisi hänelle olla? En minä ole mikään mestari, joka voisi lievittää hänen kipujaan. Minulla ei ole loitsuja, jotka antaisivat hänelle hänen jalkansa takaisin." 

"Sinä annoit minulle apua, kun tarvitsin sitä". Jon Nietos sanoi.  

"Enhän minä sinulle mitään antanut", Tyrion sanoi. "Sanoja." 

"Anna sitten sanoja myös Branille." 

"Pyydät ontuvaa miestä opettamaan raajarikkoa tanssimaan", Tyrion sanoi. "Miten vilpitön oppitunti sitten onkin, lopputulos on todennäköisesti irvokas. Tiedän silti, millaista on rakastaa veljeä, lordi Nietos. Annan Branille minkä hyvänsä pienen avun, minkä voin." 

"Kiitos, lordi Lannister." Hän riisui hansikkaansa ja tarjosi paljasta kättään. "Ystävä." 

Tyrion huomasi olevansa oudolla tavalla liikuttunut. "Useimmat sukulaiseni ovat varsinaisia äpäriä", hän sanoi hymyillen, "mutta sinä olet ensimmäinen, jonka kanssa olen ystävystynyt." Kääpiö veti hansikkaansa kädestään hampaillaan ja tarttui Nietosta käteen iho ihoa vasten. Pojan ote oli tukeva ja voimakas.  

Kun hän puki jälleen hansikkaansa, Jon Nietos kääntyi äkisti ympäri ja käveli matalan, jäisen pohjoisen kaiteen luokse. Sen takana Muuri laskeutui jyrkästi; hänen takanaan oli vain pimeys ja erämaa. Tyrion seurasi häntä ja he seisoivat rinnatusten maailman laidalla. 

 

Helmeilevä susi

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Valtaistuinpeli

George R. R. Martin Julkaistu: joulukuu 10, 2003
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasiakorkea fantasia
Avainsanat: locus-palkinto, tv-sarja

Alkuteos ilmestynyt 1996. Suomentanut Satu Hlinovsky. Kannen kuva: Petri Hiltunen. Kartat: Satu & Jan Hlinovsky, myöhemmissä painoksissa Richard Geiger. Sukujen vaakunat: Virginia Norey. Nidottu. Kovakantinen Petri Hiltusen kuvittama laitos 2009.

Locus-palkinto 1997 (paras fantasiaromaani). ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Perillinen (Perillinen, #4)Pääskytorni (The Witcher – Noituri, #6)Lasipalatsi (Throne of Glass, #1)Kohtalon miekka (The Witcher – Noituri, #2)Järven neito (The Witcher – Noituri, #7)
Paikalla 4 jäsentä ja 74 vierailijaa
LordStenhammar, Riku, haplotus, KiLLPaTRiCK
Uusin jäsen: Jimbo Whateverson
Jäseniä yhteensä: 8723