Varoitus: kirja-arvio sisältää juonipaljastuksia

Tähän kirjaan oli ensin todella vaikea päästä mukaan, mutta kun tarpeeksi hammasta puri, tarinaan pääsi mukaan kankeuden jälkeenkin.

Täytynee sanoa, että omasta mielestä kirja ei ollut fantasiaa, vaan lähinnä scifiä ja tyypillistä teinidystopiaa. Odotin, että kirja olisi ehkä enemmän kuin esimerkiksi Nälkäpeli ja Outolintu. Odotin kirjalta paljon, vaikka kannessa sanottiin, että muistuttaa Outolintua, en odottanut, että se olisi kuin Outolintu.

Mare oli mielenkiintoinen hahmo, mutta en tiedä johtuiko se kokemastani alku kankeudesta vai kirjalijasta, mutta tuntui vähän siltä, ettei Mareen taskuvarkaudesta saanut paljoakaan otetta. Prinssi veljekset olivat puolestaan luotu ihan näpsäkästi, samoin myös mielipuoliselta vaikuttava kuningatar. Kilorn taas tuntui muuttuvan kerta heitolla höpsästä pojasta turhankin kiukkuiseksi kapinalliseksi.

Kirja kuitenkin muuttui mielenkiintoiseksi ennen pitkään, mutta skippasin suosiolla jotkin taistelukohtaukset. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuntui olevan turhankin paljon melkein jokaisessa kohdassa. Täytynee sanoa, että olin yllättynyt todella pahan päiväisesti kirjan loppu puolella, mutta samalla pettynyt miten kirja päättyi - alleviivaten sen, että tämäkin on taas yksi Nälkäpeli ja Outolintu - kopio ja toisto ja niin päin pois. En tule lukemaan tämän kirjan jatko-osia mutta saatan ehkä joskus palata lukemaan tämän sarjan ensimmäistä kirjaa uudelleen.

Ei kannata vaivautua tarttumaan tähän jos teinidystopiat eivät paljoa kiinnosta.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Punainen kuningatar

Victoria Aveyard Julkaistu: heinäkuu 18, 2016
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasia, dystopia, nuoret

Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Jussi Korhonen. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Sidottu.

”Jännittävän sarjan alku... Jos aiot lukea yhden kirjan, lue tämä!” – Guardian

Uuden fantasiasarjan mykistävä ensimmäinen osa!

Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Salatun voiman kaupunki (Mystic City, #1)Kuninkaan kahleet (Hopea, #3)NokkosvallankumousLasinen miekka (Hopea, #2)Pimeä sydän (Mystic City, #2)
Paikalla 87 vierailijaa
Uusin jäsen: Marko Kinnunen
Jäseniä yhteensä: 8766