Requiem: Rakkaus palaa (Delirium-trilogia #3) - Lauren Oliver7

Kirja-arvio :: Requiem: Rakkaus palaa

Kirjoittanut Nella

Hyvä päätösosa tällekin trilogialle on saatu, ehkä sarjan paras kirja. Pidin siitä, että kirjassa on kaksi eri kertojaa, joiden elämät ovat kovin erilaiset, mutta heillä on kuitenkin niin paljon yhteisiä muistoja. Eihän kirja nyt kovin iloinen ole, mutta perus dystopiaa. Kirja on omasta mielestäni ehkä trilogian surullisin, mutta löytyy siitä onnellisia hetkiäkin. 

Henkilönä Lena ei tässä ole kovin paljon muuttunut, mutta Hana puolestaan on. Hänestä ei kerrota oikeastaan mitään sarjan toisessa osassa, joten kolmannessa kirjassa on kiva lukea hänenkin näkökulmasta. Tässäkin teoksessa tulee taas paljon uusia hahmoja ja vanhoista, tutuista hahmoista paljastuu uusia puolia, joka tekee kirjasta hieman jännemmän. 

Pääsin kirjaan melko hyvin mukaan, huomattavasti paremmin kuin ensimmäiseen osaan, mutta silti osa hahmoista jäi minulle vähän etäisiksi. Kirjan idea on aika peruskamaa: itsevaltainen hallinto, julma johtaja ja kapinalliset, mutta se, että rakkaus on laitonta, on aivan uusi juttu. Ja pidin siitä. Tämä lähestymistapa tunteisiin sai itsenikin pohtimaan aihetta uudella, erilaisella tavalla. 

Kirjan viimeinen sivu jättää jopa melkein odottamaan seuraavaa osaa, mutta tämäkin loppu kelpaa mainiosti. Riittävän onnellinen, vaikka onhan siinä loppupuolella pari järkytystä. Loppu on sen verran avoin, että jokainen voi itse päätellä, mitä seuraavaksi tapahtuu, haluamallaan tavalla. Suosittelisin kyllä kirjaa kaikille, jotka sarjan ovat jo aloittaneet tai niille, jotka etsivät jotain melko tapahtumarikasta luettavaa. Kirjan aihe ei todellakaan ole mikään kevyt ja kirjaan on saatu paljon jännitystä, vaikka onhan siinä niitä vähän tylsempiäkin kohtia. 


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
Kampanja: Adlibris tarjoaa 10% alennuksen kaikista tuotteista koodilla FALL4BOOKS (voimassa 22.-24.10.)

Requiem: Rakkaus palaa

Alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Marja Helanen. Päällyksen kuva: Gustavo Marx. Alkuperäispäällyksen suunnittelu: Erin Fitzsimmons ja Hilary Zarycky. Sidottu, kansipaperi.

Dystopiatrilogian odotetussa päätösosassa muurit murtuvat ja Lena on väistämättömien ratkaisujen edessä.

New York Timesin bestsellerlistaa koristanut Delirium-trilogia teki Lauren Oliverista dystopiagenren nousevan tähden ja kirjan päähenkilöstä Lenasta netin kirjallisuuspalstojen uuden puheenaiheen. Tunteet kriminalisoivasta yhteiskunnasta kertova sarja saavutti Facebookissa hetkessä kymmeniätuhansia faneja ja nousi Amazonin kesähitiksi. Sarjan päätösosassa sota hallitusta vastaan on täydessä liekissä. Myös tunteiden roihu on kuumaa Lenan joutuessa tekemään valintansa Julianin ja Alexin välillä. Lisää draamaa tuovat Portlandin muurien sisäpuolelle jääneen Hanan vaiheet ja Lenan suhde kuolleeksi luultuun äitiinsä.

FOX 2000 on ostanut sarjan elokuvaoikeudet ja keskustelut sen roolituksesta käyvät verkossa vilkkaana. Sarjan aikaisemmat osat Delirium ja Pandemonium ovat edelleen lukijoiden saatavilla.