Orjattaresi (Orjattaresi #1) - Margaret Atwood6

Kirja-arvio :: Orjattaresi

Kirjoittanut Lerppu

Suhteellisen rankka, mutta mielenkiintoinen tulevaisuudenkuva. Romaani on jossain mielessä erittäin todentuntuinen. En tosin osaa sanoa, onko tämä hyvä vai huono asia. Ilmestymisaikanaan "Orjattaresi" on varmasti ollut hyvinkin kohauttava romaani, mitä se toki on edelleenkin, ainakin jossain määrin.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?

Kirjan tilaus
Kampanja: Kokeile 30 päivää ilmaiseksi BookBeat

Orjattaresi

Alkuteos ilmestynyt 1985. Suomentanut Matti Kannosto.

1. laitos: Kirjayhtymä, 1986. Arena-sarja. Päällys: Hannu Väisänen. Sidottu, kansipaperi. 2. painos 1990.
2. laitos: Tammi, 1998. Klassikkopokkarit. Uusi kansikuva. Nidottu.
3. laitos: Tammi, 2017. Tv-sarjakansi. Sidottu.
4. laitos: Tammi, 2018. Bon-pokkari. Tv-sarjakansi. Nidottu.

Arthur C. Clarke -palkinto 1987, LA Times -palkinto 1986. Booker -palkintoehdokas 1986, Nebula-palkintoehdokas 1986, Prometheus-palkintoehdokas 1987. Valittu Tähtivaeltaja-lehden 1900-luvun tieteiskirjallisuuden Top 50 -listalle 2000 ja American Library Association's 100 Best Books for Teens -listalle 2000.

Margaret Atwoodin huikea profetia kertoo tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa vanhatestamentilliset fundamentalistit ovat ottaneet vallan. Hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi, jotka kiertävät ylhäisöperheissä tekemässä lapsia. He ovat orjaakin huonommassa asemassa, sillä heillä ei ole edes omaa nimeä: heitä kutsutaan kulloisenkin isäntänsä, ruumiinsa haltijan mukaan. Mutta myös yläluokan rouvat ovat naisvihan uhreja: kukaan nainen ei saa lukea, kukaan nainen ei saa asua yksin. Ja vähitellen kapinan siemenet itävät kaikkien luokkien, kaikkien kastien naisissa.

”Kokonaisuutena ja kaikessa ankaruudessaan Atwoodin esittämä kuva naisten alistamisesta on paha utopia, mutta utopian ainekset – vaikkapa miehen mukaan nimeämisestä lähtien – ovat tätä päivää. Täten Atwoodin tulevaisuudennäkymä on kuin brechtiläisittäin etäännytetty nykyhetken tai menneisyyden kuva.” – Antti Majander, Helsingin Sanomat

”Romaania voidaan lukea Orwellin 1984:n rinnakkaistarinana. Sen kerronnan jännite on samaa luokkaa ja se yltää samoihin kauhutunnelmiin, vieläpä silloinkin, kun Atwoodin nautittava älykkyys vaihtaa huumorille.”­ – E. L. Doctorow