Darien (Suolan valtakunta #1) - Conn Iggulden6

Kirja-arvio :: Darien

Kirjoittanut HeirOfMist

Suosittelen kirjaa synkemmät fantasian faneille, itse annoin vain 3/5 sillä en ole synkän fantasian fani mutta silti nautin kirjasta ja seuraavaa odotellessa.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Darien

Alkuteos ilmestynyt 2017. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kansi: Larry Rostant. Sidottu, kansipaperi.

KAKSITOISTA PERHETTÄ – YKSI VALTAISTUIN.

Historiallisen seikkailun ykkösnimi koukuttaa lukijat fantasiasarjan avauksella, jossa valtataistelua käydään niin miekoin kuin loitsuin. Jos pidit Game of Thronesista, Suolan valtakunta on sarja juuri sinulle.

METSÄSTÄJÄ. MYKKÄ POIKA. VANHA MIEKKAMESTARI. PISTOOLISANKARI.
NAINEN, JOKA VOI KÄYDÄ HEIDÄN KAIKKIEN KOHTALOKSI.

Kaksitoista mahtiperhettä pitää järjestystä yllä Darienin kaupungissa sotilaiden ja vakoojien voimin. Valtaistuimella on kuitenkin heikko kuningas, jonka salamurhaa kenraali Justan alkaa suunnitella. Likaisen työn tekijäksi hän kiristää metsästäjä Eliaksen, jolla on maagisia kykyjä.

Samaan aikaan kuninkaan henkivartiokaartiin liittyy mykkä orpopoika Arthur, joka oppii minkä tahansa taistelutaidon ensi näkemältä. Kuka tai mikä Arthur oikein on?

Sadonkorjuujuhlan yönä roihahtavat kapinan liekit. Kuka lopulta nousee Darienin valtaistuimelle?

"Vauhdikas ja verinen." – Helsingin Sanomat