Kirja-arvio: Sodan myrskyt

Kirjoittanut Kathy - 0.5

Sodan myrsky oli pettymys aina nimestään alkaen. Kirjalla ei tuntunut olevan juonta laisinkaan ja hahmot harhailivat edestakaisin ilman mitään selkeää tarkoitusta. Myös suurin osa hahmoista osoittautui merkityksettömiksi, esimerkiksi Kilornia on raahattu mukanan koko kirjasarjan ajan, vaikka hänestä ei lopultakaan ollut kenellekään mitään iloa. Kirjailjan ratkaisusta ottaa useita näkökulmia ei ollut lukukokemuksen kannalta mitään iloa. Se, että meille näytetään Mavenin ajatuksia ei tuonut meille mitään lisää. Ainoa mihin sillä oli mitään vaikutusta oli se, että näkökulman myötä loppuratkaisu tuntui vielä entistä epäreilummalta.

Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi yksinomaan paha maku suuhun. Odotin julkaisua yli vuoden ja vaikka aiempi osa Kuninkaan kahleet oli pettymys uskoin silti, että tarina saisi arvoisensa lopun. Väärässä olin. Kuninkaan kahleet oli Sodan myrskyn rinnalla loistava. Sodan myrsky ei toteuttaut ainuttakaan lukijan toiveista tai odotuksista. Kirjailija lupaili aiemman kirjan lopussa vaikka ja mitä, mutta ei lopulta vaivautuntkaan käyttämään mielikuvitustaan kunnon juonen kehittelyyn. Kirjan lopetus saa miettimään, miksei tätä voinut tehdä jo viime kirjan lopussa vaan tarinaa oli pakko venyttää, vaikka mitään uuttaa sanottavaa ei enää ollut.

Tuntui, että kirja on kirjoitettu huolimattomasti ja kirjailijaa ei oikeasti enää edes kiinnostanut mitä hahmoille tapahtuisi. Aveyardin ajatukset olivat jo seuraavassa kirjasarjassa ja Punaisen kunigattaren lopetus oli pakollinen paha, johon hän ei juuri jaksanut enää käyttää vaivaa. Myös kirjasarjan nimi Punainen kuningatar osittautui Sodan myrskyn myötä harhaanjohtavaksi.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Sodan myrskyt

Victoria Aveyard Julkaistu: lokakuu 3, 2018
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasia, dystopia, nuoret

Alkuteos ilmestynyt 2018. Suomentanut Jussi Korhonen. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Sidottu.

HUIKEAN FANTASIASARJAN PÄÄTÖSOSA!

Victoria Aveyardin mykistävän hienon fantasiasarjan päätösosassa Maren on hyväksyttävä kohtalonsa ja otettava kaikki irti voimistaan, sillä kaikkia koetellaan, mutta kaikki eivät selviä hengissä.

Mare murtui, kun Cal petti hänen luottamuksensa. Nyt hän on päättänyt suojella itseään ja kaltaisiaan uusverisiä tuhoamalla ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Lasinen miekka (Hopea, #2)NokkosvallankumousPimeä sydän (Mystic City, #2)Salatun voiman kaupunki (Mystic City, #1)Punainen kuningatar (Hopea, #1)
Paikalla 39 vierailijaa
Uusin jäsen: Susa Leppänen
Jäseniä yhteensä: 8664