Kirja-arvio: Poltettu maa

Kirjoittanut LeastKnown
()

Varoitus: kirja-arvio sisältää juonipaljastuksia

Jännittävää luettavaa - sai melkein jopa raivon leiskumaan omissa silmissänkin. Pidin kirjasta muuten, mutta Teresan petos oli jo ehkä liiankin karmaisevaa. Oli virhe lukea myöhään illalla. (En meinannut saada nukuttua luettuani, oikeasti.)


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Poltettu maa

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Jussi Korhonen. Nidottu.

Maze Runner -trilogian toinen osa, Poltettu maa jatkaa Thomaksen uskomatonta tarinaa. Paettuaan Labyrintistä Thomas luuli koettelemustensa olevan ohitse, mutta hän oli väärässä. Labyrintti oli vasta kokeen ensimmäinen vaihe, ja nyt Thomas saa uuden tehtävän kulkutauti Roihun kurittamassa, paikoin elinkelvottomaksi tuhoutuneessa maailmassa.

Ihmiskokeen taustalla olevan PAHA-organisaation edustaja tartuttaa taudin Thomakseen tutkimustarkoituksessa. Saadakseen vastalääkettä Thomaksen on ystävineen ylitettävä kahdessa viikossa Poltettu maa, maan tasalle tuhoutunut alue.

Maze Runner -trilogia on New York Timesin bestseller-listan kärjessä. Myös sarjan toisesta osasta on tehty elokuva (Maze Runner: The Scorch Trials), joka tulee Yhdysvalloissa ensi-iltaan syyskuussa 2015.