Ikimetsien sydänmailla (Metsän kansa #1) - Mikko Kamula9

Kirja-arvio :: Ikimetsien sydänmailla

Kirjoittanut kyty

Kirja on viihdyttävä ja siitä oppii samalla paljon sekä suomalaisista uskomuksista että entisaikojen elämästä.Tämä miellyttää minua suuresti, sillä harva suomalainen enää tuntee haltijoita muuten kuin fantasiakirjoista.

Muutama sanojen taivutus pisti silmääni mistä tuli mieleen että kirja olisi tarvinnut oikolukua, mutta se ei haitannut muuten kuin hahmojen repliikkien ulkopuolella ja muuten teksti on sujuvaa. Jotkut ovat moittineet hahmojen modernia kieltä, mutta minua se ei häirinnyt lainkaan. Kirja on minusta nykylukijalle helpompi juuri näin, muuten tekstistä tulisi helposti liian raskassoutuista. (Sitä paitsi tietääkö kukaan edes varmasti, miten 1400-luvulla puhuttiin?) Aion varmasti seurata sarjan loppuun asti.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Ikimetsien sydänmailla

Kansi: Jenni Noponen. Sidottu, kansipaperi.

Kalevalaa ja Tolkienin Keski-maata – historiallisen romaanin ja fantasian välimaastoon sijoittuva romaani kertoo meille mistä olemme lähtöisin.

"Äkkiä Heiska kavahti taaksepäin. Naisen selässä oli jotain kovaa ja kyhmyräistä. Hän tuijotti Heiskaa kaipaavasti mutta selvästi varuillaan, olkapäät jännittyneinä. Muistutti jälleen villiä kissaeläintä. Silloin Heiska ymmärsi. Nainen ei ollut ihminen."

Mitä tiedät suomalaisesta mytologiasta? Metsänhaltijoita, maahisia, jättiläisiä, noitia, tietäjiä ja nykyään jo lähes unohtuneita jumalia. Millaista elämä oikeasti oli keskiajalla? Entä jos vanhat myytit olisivatkin totta?

Ikimetsien sydänmailla aloittaa kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan, joka kertoo Juko Rautaparran uudisraivaajaperheestä 1400-luvun Savossa. Vanhin poika Heiska haaveilee sankariteoista erämiehenä, Varpu odottaa kesällä järjestettäviä Ukon vakkajuhlia, ja Tenho on kiinnostunut tietäjien taioista ja metsän salaperäisistä olennoista. Kaikki tämä unohtuu, kun lappalaisnoidan nostattama karhu hyökkää perheen kimppuun. Kodinhaltija puolustaa omiaan, mutta kontio onnistuu silti viemään mukanaan vastasyntyneen Mielon. Juko Rautaparta vannoo kostoa.

Romaanissa todellinen historiankirjoitus ja ikivanha kansanusko kietoutuvat toisiinsa. Myytit ja uskomukset heräävät eloon eepoksessa, joka liikkuu fantasiakirjallisuuden ja historiallisen proosan rajamailla. Kiehtova tarinankerronta ja kulttuurintutkimus yhdistyvät tavalla, jota ei ole aiemmin Suomessa nähty.