Seitsemän kuningaskunnan ritari muodostuu kolmesta pienoisromaanista, jotka ovat alun perin ilmestyneet vuosina 1998–2010. Hienoa, että ne ovat lopultakin saatavilla myös suomalaisille lukijoille. Dunk ja Egg ovat olleet pitkään osa Tulen ja jään laulun maailmaa, sillä Puskaritari julkaistiin Valtaistuinpelin ja Kuninkaiden koitoksen välissä. Kokoelman lopussa Dunkin ja Eggin tarina ei saa päätöstä, ja Martinin tarkoituksena onkin kirjoittaa useita tarinoita lisää kaksikon seikkailuista, aina Suvisalin tragediaan saakka.

Seitsemän kuningaskunnan ritari on kirjoitettu samalla tyylillä kuin Tulen ja jään laulun varsinaiset osat. Erona on vain se, että nyt näkökulma pysyy koko ajan samana. Jotkut ovat sitä mieltä, että Dunk ja Egg -tarinat ovat parasta Westerosiin sijoittuvaa fiktiota, jota Martin on koskaan kirjoittanut. Itse en ajattele samoin. Annoin kokoelmalle arvosanaksi neljä ja puoli tähteä, kun Tulen ja jään laulun varsinaiset osat ansaitsevat täydet viisi. Nautin enemmän pääsarjan eeppisestä otteesta. Toisaalta on kiva lukea myös tällaisia pienemmän mittakaavan kertomuksia.

Seitsemän kuningaskunnan ritari sisältää alukielellä Gary Giannin laajan mustavalkokuvituksen, jota katselisi mieluusti myös suomennoksesta.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Seitsemän kuningaskunnan ritari

George R. R. Martin Julkaistu: lokakuu 24, 2019
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasiakorkea fantasia, kokoelma

Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Satu Hlinovsky. Kannen kuva: Petri Hiltunen. Sidottu, kansipaperi. Alkuteos sisältää Gary Giannin mustavalkokuvituksen, joka puuttuu suomennoksesta.

Sisällys:

  • Puskaritari (The Hedge Knight, 1998) – World Fantasy -palkintoehdokas
  • Valan vannonut miekkamies (The Sworn Sword, 2003)
  • Mysteeriritari (The Mystery Knight, 2010) – World Fantasy -palkintoehdokas

"Jos ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Pääskytorni (The Witcher – Noituri, #6)Kohtalon miekka (The Witcher – Noituri, #2)Ajan sankari (Usvasyntyinen, #3)Mätä (Korpinkehät, #2)Keskiyön kruunu (Throne of Glass, #2)
Paikalla 3 jäsentä ja 54 vierailijaa
Fievre, Pisania, Iivari
Uusin jäsen: Suvi Ukkonen
Jäseniä yhteensä: 8873