Hopeapoika (Lasilapset #2) - Kristina Ohlsson7

Kirja-arvio :: Hopeapoika

Kirjoittanut Matti Karjalainen

Kristina Ohlssonin "Hopeapoika" (WSOY, 2018) jatkaa siihen mihin mainio "Lasilapset" oikein jäi, eli kaksitoistavuotiaat lapset jatkavat arvoitusten selvittelyä Åhusin pikkukaupungissa.

Aladdinin vanhempien omistama ravintola on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Pahimmassa tapauksessa perhe joutuu muuttamaan takaisin Turkkiin. Kaiken lisäksi ravintolasta on alkanut kadota ruokaa. Voisiko syyllinen olla aina äreä työntekijä Mats, joka on jäänyt kiinni valehtelemisesta? Entä kuka on pieni shortseihin pukeutunut poika, joka norkoilee ravitolan lähellä, eikä sen enempää puhu sanaakaan tai jätä jalanjälkiä lumihankeen? Lasten mieliä askarruttaa myös vuosisata sitten kadonneiden hopeaesineiden kohtalo, etenkin kun niistä saadulla löytöpalkkiolla olisi mahdollisuus pelastaa ravintola.

Ohlsson on onnistunut kirjoittamaan oivallisen ja melko jännittävän lastenromaanin, jossa sivutaan myös pakolaiskriisin kaltaisia ajankohtaisia ongelmia. Lapsena olisin tykännyt kirjasta senkin vuoksi, etteivät kaikki mysteerit saa rationaalista selitystä, vaan yliluonnollinen elementtikin säilytetään mukana loppuun asti.

Viides-kuudesluokkalaiset voisivat olla kirjan otollisinta kohderyhmää.


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Hopeapoika

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Pekka Marjamaa. Kansi: Sami Saramäki. Sidottu.

Koululaisten oma mysteerisarja

Olisiko sittenkin syytä uskoa kummituksiin? Herkullisen karmiva jatko-osa Kristina Ohlssonin jännärille Lasilapset. Tällä kertaa Billie, Aladdin ja Simona selvittävät salaperäisen pojan arvoitusta.

Aladdinin vanhempien vesitorniravintolasta katoilee ruokaa. Tornin liepeillä norkoilee outo poika, jolla on talvipakkasista huolimatta aina sortsit jalassaan. Kun Aladdin yrittää puhutella häntä, hän häipyy sanaakaan sanomatta, eikä lumihankeen jää jälkeäkään. Kuka poika oikein on? Kenties pakolainen sataman vastaanottokeskuksesta? Vai voisiko hän olla Hopeapoika, joka yrittää löytää kadonneet kirkkohopeat, vaikka on ollut kuolleena jo sata vuotta? Aladdin, Billie ja Simona päättävät ratkaista mysteerin.