Usvatuulen valtakunta (Valtakunta #2) - Sarah J. Maas10

Kirja-arvio :: Usvatuulen valtakunta

Kirjoittanut Keskiyön kyyhkynen

Tämän teoksen ilmestymistä olen odottanut kiihkeästi ja unelmoiden siitä asti, kun sain aiemman osan luettua. Se odotus oli kaikessa piinansaan kuitenkin arvoistaan, sillä Usvatuulen valtakunta on kerrassaan hengästyttävä, lumoava ja intohimoinen teos! Jos luulin edellistä osaa parhaimmaksi kirjaksi, olin väärässä. Sillä Usvatuulen valtakunta on jopa edellistä parempi tapahtumillaan ja tunteita nostattavilla käänteillään. En kyennyt laskemaan kirjaa kädestäni ja lopun tullen olin aivan hurmiossa.

Tästä hurmiosta saan kiittää vain ja ainoastaan kirjailijaa. Uskomatonta, kuinka Sarah J.Maasin taito kirjoittaa lumoaa jälleen. Hän todella osaa tuoda uuden näkökulman esille jo tutusta hahmosta muuttamatta kuitenkaan tämän sisintä. Ja tämä häilyvän pieni muutos saa näkemään hahmon uudella tavalla, mikä muuttaa käsityksen koko hahmosta ja hänen yhteensopivuudestaan päähenkilön kanssa. Kerta kaikkiaan loisteliasta!

Tarinan edetessä muuttui tapani nähdä hahmot ja olin jo luonut selkeän kuvan omasta suosikkihahmostani Yön ylivaltiaasta Rhysandista. Hän oli juuri sitä, mitä koko tässä sarjassa onkin kaivattu! Okaruusujen valtakunnassa loin häneen jo pikaisia katseita, mutta Usvatuulen valtakunnassa käännyin vihdoin katsomaan Rhysandia kunnolla ja kaikki oli sillä selvää. Hän oli tullut jäädäkseen niin tarinaan kuin suosikiksenikin.

Kirjan aivan uskomaton ja odottamaton loppu herätti minussa suuria tunteita, mikä minulle tarkoittaa mahtavaa lukukokemusta. Usvatuulen valtakunta on todellakin niitä teoksia, jotka luetaan ja muistetaan. Tämän kirjan tarinaan haluan palata uudestaan ja uudestaan, joten ainoa vaihtoehto on säilyttää se käden ulottuvilla. Lienee siis sanomattakin selvää, että seuraava osa tulee häilymään toiveissani aina sen julkaisuun asti, jollin odotan jo kärsimättömänä sen lukemista!

 


Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?
Kirja-arvion palautteet +1


Usvatuulen valtakunta

Alkuteos ilmestynyt 2016. Suomentanut Sarianna Silvonen. Kartta: Kelly de Groot. Kannen kuvitus: Adrian Dadich. Sidottu, kansipaperi.

KIROUKSENMURTAJA.
VAPAHTAJA.
KEVÄÄN MORSIAN JA YÖHÖN SIDOTTU.

Haltioita uhannut vaara on voitettu, mutta hintana oli Feyren ihmisyys. Kuolemattomuus ei ole lievittänyt Feyren tuskaa. Hän joutui uhraamaan liian paljon pelastaakseen Tamlinin, sydämensä valitun.

Tatuointi Feyren kädessä muistuttaa sopimuksesta, jonka hän teki pelätyn Yön ylivaltiaan kanssa. Hänen on pidettävä lupauksensa, vaikka se repisi hänen sydämensä kahtia. Haltioiden ja ihmisten maailma on kuitenkin tuhon partaalla. Jos Feyre haluaa pelastaa kaikki rakkaansa, hänen on päätettävä, kuka hän todella on – ja otettava haltuunsa voima, joka hänessä piilee.

Häikäisevän Valtakunta-fantasiasarjan toinen osa on täynnä henkeäsalpaavia juonenkäänteitä, kiivasta toimintaa ja maailmoja järisyttävää romantiikkaa.

"Raivokkaan romanttinen, vastustamattoman seksikäs ja hypnoottisen taianomainen." – USA TODAY

"Osuu suoraan suoneen tummaa, ylellistä, seksikästä fantasiaa kaipaaville." – KIRKUS

"Miljoona tähteä ja korkeinta ylistystä parhaalle lukemalleni fantasiakirjalle." – GUARDIAN TEEN REVIEW