Kirja-arvio: Replica

Kirjoittanut Chivega - 0.5

Huonoimpia vähään aikaan lukemiani kirjoja. Olen kahlannut läpi koko trilogian ja jokaisen kirjan jälkeen unohtanut kuinka huono se oli. Tämä viimeisin kuitenkin rikkoi minut.

Ensinnäkin, kirja on suurimmaksi osaksi taustatietoa. Turhaa sellaista vielä pitkälti. Kirjan keskivaiheilla on jopa kokonainen luento!!!

Peliosiot ovat tylsiä, kuten kaikissa muissakin Sensored Reality-kirjoissa. Jos haluaa lukea hyvää pelikirjaa, niin suosittelen Devoted Souls - peliromaania. Näissä kirjoissa peliosiot tuntuivat lähinnä kirjailijoiden intoilulta historian eri aikakausista. Toimintaa on harmillisen vähän.

Kuvitteellisiin videopeleihin viitataan liikaa (ja näiden nimet ovat todella noloja) ja kirjassa on muutenkin aivan liikaa vertauskuvia.

Kirja on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, mutta kuvailu kirjoissa on pitkälti kaikkitietävää. Bug on kaikkitietävä sen lisäksi vielä että on mary sue. Tämän persoonallisuus on myös jotenkin... sekava. En saa koko hahmosta kiinni. Hahmo haiskahtaa keski-ikäisten miesten kirjoittamalta teinitytöltä. Sivuhahmot ovat hiukan parempia, vaikkakin hieman karikatyyrisiä. Jade varsinkin on hirvittävä klisee.

Dialogi on paikoin todella tönkköä - kuin puhujat eivät olisi ihmisiä lainkaan, vaan androideja - ja yrittää liiaksi olla nasevaa ja hauskaa. Hävetti ihan.

Tämä kirja ihan oikeasti sai minut hermoromahduksen partaalle. Niin paljon perusvirheitä rakenteessa, dialogissa, maailmanrakennuksen ilmaisemisessa... Kirjoittajat saattavat olla menestyneitä käsikirjoittajia, mutta kunnon romaanin kirjoittaminen vaatii heiltä vielä paljon opettelua.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Replica

Anders Vacklin, Aki Parhamaa Julkaistu: kesäkuu 22, 2020
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: scifidystopia, nuoret
Avainsanat: kotimainen, videopeli

Kansi: Laura Lyytinen. Kannen kuvat: Istockphoto. Sidottu.

Lopun vuoksi on mentävä kaiken alkuun.

Kiitetyn Sensored Reality -tieteistrilogian räjähtävä päätösosa valaisee salaisuuksia, jotka ovat pitäneet sarjan lukijat otteessaan. Bug osallistuu aurinkokunnan rankimpaan ammattilaispeliin ja tulee samalla paljastaneeksi järisyttävän totuuden maailmanlopusta… ja itsestään.

Kun kuusitoistavuotias pelaajatähti Minako ”Bug” ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Konejumalat (Routasisarukset, #3)NeljäArmonvuosiYhä sininen taivas (Paljaan taivaan alla, #3)Pandemonium: Rakkaus on kapinaa (Delirium-trilogia, #2)
Paikalla 1 jäsen ja 28 vierailijaa
Mustelmann
Uusin jäsen: EeFla Q
Jäseniä yhteensä: 9650